I viulu

Meri Englund
I konserttimestari I viulu

Olen paljasjalkainen espoolainen. Haaveilin jo opiskeluaikana työpaikasta Tapiola Sinfoniettassa. Pidin pienen orkesterin kamarimusiikillisuudesta, ja ihailin orkesterin intensiivistä ja eläväistä soittotapaa. Opintojeni loppuvaiheessa kuulin, että orkesterissa oli tulossa konserttimestarin paikka auki, ja päätin hakea. Voitin koesoiton ja sain unelmieni työpaikan. 
Parasta työssäni on se, että saan tehdä sitä mitä rakastan; työskennellä inspiroivien huippumuusikoiden kanssa ja soittaa hienoja biisejä. Olen saanut soittaa myös oman orkesterini solistina, mikä on ollut joka kerta erityistä. Kausikonserttien lisäksi saamme soittaa myös kamarimusaa ja tehdä konsertteja eri ikäisille vauvasta vaariin. 
Hienoimpia hetkiä ovat ne konsertit, jotka lähtevät lentoon esityksen aikana ja joissa tehdään asioita, joista ei välttämättä ole etukäteen sovittu. Siinä on jotain taianomaista, kun yli neljäkymmentä muusikkoa aistii ja hengittää yhdessä ja kertoo tarinaa musiikin keinoin, hetkeen heittäytyen.  
Pidän kovasti orkesterityön sosiaalisuudesta, joka on loistavaa vastapainoa harjoittelun yksinäisyydelle. Orkesteri on työskennellyt yhdessä jo pitkään, ja tunnemme toisemme hyvin. Kun kollega onnistuu harjoituksissa hienosti soolossaan, muut saattavat suhistaa jaloillaan lattiaa. Se on aplodeja hiljaisempi tapa osoittaa ihailua ja tukea, häiritsemättä silti harjoitusta. Muutenkin meillä on tapana osoittaa arvostusta toisillemme kiittäen tai halaten konserttien jälkeen. Olemme tässä yhdessä! 
Kotona tykkään tehdä hyvää ruokaa ja nautin, kun saan koota ison perheeni ja ystäviä saman pöydän ääreen. Silloin meillä kuunnellaan useimmiten jazzia, argentiinalaisia tangoja tai vanhoja rock-klassikoita.

Janne Nisonen
I Konserttimestari I viulu

Sain paikan Tapiola Sinfoniettasta vuonna 2007. Tulin orkesteriin käytännöllisesti katsoen suoraan koulun penkiltä: olin opiskellut ensin Sibelius-Akatemiassa ja sen jälkeen Tukholmassa Edsbergin Musiikki-instituutissa. Mielenkiintoiseksi konserttimestarin valintaprosessin teki se, että kyseessä oli entisen opettajani, Tero Latvalan jälkeensä jättämä paikka.

Perhetaustani on varsin musiikkipitoinen: äitini suku on pullollaan kaustislaisia kansanmuusikkoja, enkä mitenkään voinut välttyä folkkistartunnalta. Oman lisänsä lapsena nauttimaani kulttuuricocktailiin toi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, jonka konsertteja minut vietiin kuulemaan heti, kun vaipoista oli päästy.

Ammatillisesti vietän tällä hetkellä vahvaa kaksoiselämää: konserttimestarin töiden ohella olen kapellimestari ja liidaaja. Monet kotimaiset ja ulkomaisetkin orkesterit ovat tulleet tutuksi vuosien varrella vierailujen muodossa. 

Tärkeitä mentoreitani ovat olleet viulisti Endre Wolf, pianisti Timo Koskinen sekä professori Mats Zetterqvist. Hannu Lintu johdatteli orkesterinjohdon saloihin. Soitan Elina Kaljusen rakentamalla, vuonna 2018 valmistuneella viululla.

Kotona vauhdista pitävät huolen kolme lasta, kaksi kissaa sekä useat keskeneräiset pihaprojektit.

Jukka Rantamäki
II konserttimestari I viulu

Muistan missä tuolissa istuin kotona, kun vanhempani kysyivät, haluaisinko ruveta soittamaan viulua. Olin 7-vuotias ekaluokkalainen, ja Itä-Helsingin musiikkiopiston viuluopettajana oli aloittanut unkarilainen Géza Szilvay, jolle mahtui uusia oppilaita. Muistan miten olin harkitsevinani hetken ennen kuin vastasin myöntävästi, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä, mitä tarkoitti ’ruveta soittamaan viulua’.
Se tie vei seitsemän vuoden kuluttua Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle, ja koko nuoruuteni soitin konserttimestarina Helsingin Juniorijouset -orkesterissa. Koin silloin – kuten edelleen – että instrumenttini on vielä viuluakin enemmän nimenomaan orkesteri.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen harkitsin hetken sitä, mikä muu kuin viulunsoitto olisi kiinnostavaa. Mutta toukokuussa olin Sibelius-Akatemian pääsykokeissa päälläni sininen T-paita, jossa luki keltaisilla, nukkapintaisilla kohokirjaimilla: ”VOI KAUHEA”. Se herätti lautakunnassa hilpeyttä, eikä estänyt pääsyäni opiskelemaan.
Sibelius-Akatemian vanhan rakennuksen, Eduskuntatalon viereisen R-talon portaikossa näin vuonna 1986 suuren julisteen: ”Tule tekemään huippuorkesteria Espooseen!” Osallistuin koesoittoihin, ja Espoon kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan 2.konserttimestarina olen toiminut elokuusta 1987, orkesterin aivan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Sari Deshayes
I viulu

Olin pienenä kova laulamaan, ja haaveenani oli tulla joskus iskelmälaulajaksi. Ensimmäisen luokan opettajani kehotuksesta minut pistettiin Vantaan musiikkiopiston pääsykokeisiin. Hyvien pisteiden takia kysyttiin, josko pianon sijasta kelpuuttaisinkin soittimeksi viulun. En ollut koskaan edes nähnyt viulua, mutta vastaus oli kyllä. Tykästyin kovasti viuluun ja iskelmälaulaja-toiveet jäivät taakse.

Musiikkiopistosta tieni vei Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen kautta solistiselle linjalle. Parikymppisenä alkoivat keikkailut ammattiorkestereissa, yhtenä niistä Tapiola Sinfonietta. Kun Sinfoniettassa tuli 1. viulun paikka auki, hain sitä, ja onnekseni sain vakipaikan ekasta koesoitostani!

Tapiola Sinfonietta on mahtava orkesteri olla töissä ja tehdä musiikkia loistavien ja mukavien kollegojen kanssa. Sinfoniettan lisäksi olen jo pitkään soittanut Vantaan Viihdeorkesterissa ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa. Ajan salliessa on muutenkin mukavaa ja antoisaa keikkailla välillä muissakin orkestereissa, ja esimerkiksi kvartetin voimin soitella poppia tai rockia. Elämään antaa voimaa myös musiikin kuuntelu − vanhasta rakkaudestani iskelmämusiikista klassiseen ja kaikkea siltä väliltä!

Susanne Helasvuo
I viulu

Musiikintäyteiseen elämäntyyliin on luontevaa kasvaa muusikkoperheessä. Minulla ei oikeastaan ollut vaihetta, jolloin olisin valinnut muusikon ammatin. Se vain tuntui ainoalta tieltä.

Merkittävimpiä vaikuttajia viulunsoiton opiskelussani ovat olleet Ari Angervo ja Chaim Taub.

Erityisen lähellä sydäntäni on kolme aluetta. Ensimmäinen, rakkaus oopperaan, syttyi jo 11-vuotiaana, kun lauloin lapsiroolia Sallisen Punaisessa viivassa. Sitä seurasi työpaikka Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, ja intohimon jatkumona pitkän linjan muusikkous Savonlinnan Oopperajuhlilla kesäisin. 

Toinen on orkesterimuusikkous, joka oli jo lapsuudenhaaveeni. Onnekseni pääsin nuorena mukaan Avanti!-kamariorkesterin toimintaan, mikä oli minulle mitä loistavin tapa kouluttautua monipuoliseksi muusikoksi. Tapiola Sinfoniettaan hakeutumiseen vaikutti paljon se, että juuri perustetussa orkesterissa soitti monia minulle tuttuja muusikoita. 

Kolmas alue, missä tunnen olevani hyvin erityisellä tavalla kotonani, on vanha musiikki. Kasvoin barokkisoittajaksi Battalia-yhtyeen riveissä. 

Minua kiehtoo mahdollisuus soittaa monissa eri muusikkoyhteisöissä. Näin on helpointa uudistua ja löytää virkistäviä näkökulmia. Siitä saan energiaa itselleni, jota jaan takaisin muille muusikoille ja ihanille yleisöille.

Saaristomeri purjehtien sekä Suomen järvimaisemat antavat minulle voimaa. Hiljaisuus sekä luonnonäänet ovat meditatiivisinta musiikkia! 

Leena Ihamuotila
I viulu

Minulle oli jostain syystä selvää hyvin pienestä pitäen, että haluan soittaa viulua, ja että siitä tulisi minulle jollain tapaa ammatti. Viiden soittavan sisaruksen kanssa kasvaneena ajatus tuntui luontevalta.
Matka alkoi Oulun konservatoriosta ja jatkui Sibelius-Akatemiassa, Kuhmon viulukoulussa ja Rotterdamin konservatoriossa. Opintojeni alkuvaiheessa arvelin suuntautuvani viulunsoiton opettajaksi, mutta kolme vuotta Virtuosi di Kuhmo- kamariorkesterin konserttimestarina sytytti kipinän orkesterisoittoon, yhdessä tekemiseen. Kun opintoni lähestyivät loppuaan, näin ilmoituksen vapaana olevasta ykkösviulun soittajan paikasta Tapiola Sinfoniettassa, ja elokuussa 1995 allekirjoitin työsopimukseni.

Enpä arvannut aloittaessani, miten hienoon työyhteisöön pääsin mukaan! Työpäivääkään ei ole kulunut, jolloin ei olisi ollut aihetta ihastella taitavien kollegojen monipuolista osaamista ja luovuutta, hyvästä seurasta puhumattakaan. Tämä on ollut omiaan pitämään innostuneen kipinän yllä. Työn monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat haastaneet välillä pois omilta mukavuusalueilta ja auttaneet löytämään uusia.

Olen pienestä pitäen ollut erityisesti klassisen musiikin ystävä. Työni luonteesta johtuen kuuntelen vapaa-ajallani harvoin musiikkia, ellei se liity tulevaan ohjelmistoon tai työviikkoon, sillä työpäivien jälkeen kaipaan hiljaisuutta. Aina kun mahdollista, hakeudun etsimään sitä luonnosta. Jos äkillinen musiikin nälkä kuitenkin yllättää työpäivän jälkeen, suuntaan mieluummin konserttiin kuin kuulokkeiden väliin. Konsertti tapahtumana, olinpa lavalla soittamassa tai yleisössä kuulijana, on aina kiehtova ja ainutkertainen kokemus.

Mervi Kinnarinen
I viulu

Synnyinkaupunkiini Lahteen perustettiin musiikkiluokat 1960-luvun puolenvälin tienoilla. Äitini laittoi minut pyrkimään sinne 70-luvulla, ja samalla pääsin aloittamaan viulunsoiton opinnot musiikkiopistossa. Ilman näitä kahta opinahjoa ja hienoja opettajia minusta tuskin olisi tullut muusikkoa.

Musiikki täytti elämäni pianon- ja viulunsoiton, orkesterien ja teoriaopintojen muodossa. Lukion kävin iltakoulussa, koska halusin enemmän aikaa harrastukselle. Ohimenevänä haaveena oli arkkitehdin ammatti, mutta päästyäni Sibelius-Akatemiaan en enää uhrannut sille ajatustakaan.

Vuonna 1990 avautui viulistin paikka Tapiola Sinfoniettassa, johon halusin ehdottomasti pyrkiä, koska eri orkestereissa keikkailtuani huomasin viihtyväni parhaiten hieman pienemmissä kokoonpanoissa. Onnekseni sain paikan!

Kiinnostukseni barokkimusiikkia kohtaan heräsi opiskeluaikana, kun periodisoittimien ilosanoma alkoi levitä Suomeenkin. Vuorotteluvapaalla lähdin Hollantiin opiskelemaan alaa enemmän, ja sieltä palattuani soitin barokkiviulua ahkerasti eri kokoonpanoissa. Barokkimusiikki on edelleen kaikkein lähimpänä sydäntäni.

Työn vastapainoksi harrastan liikuntaa ja puutarhatöitä. Iloa tuottavat myös muut taiteenlajit kuvataiteesta teatteriin ja kirjallisuuteen. Eniten nautin hiljaisuudessa olemisesta ja perheeni kissojen Pepin ja Leevin silittelystä.

Aleksandra Pitkäpaasi
I viulu

Aloitin viulunsoiton opintoni 5-vuotiaana. Suvussani on muusikkoja monta sukupolvea. Halusin tähän ammattiin itse heti pienestä pitäen.

Olen opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Suoritin siellä viulunsoiton loppututkinnon erinomaisin arvosanoin, ja valmistuin musiikin maisteriksi vuonna 1999. Opettajinani ovat olleet mm. Anatoli Melnikov, Seppo Tukiainen, Olga Parhomenko ja Tuomas Haapanen.

Lukuisat viulukilpailut (mm. Norrköping, Wieniawski, Montreal ja Salzburg) sekä aktiivinen kamarimuusikkona toimiminen ovat entisestään syventäneet intohimoani tähän ammattiin. 

Olen työskennellyt Suomen Kansallisoopperassa sekä Helsingin kaupunginorkesterissa ennen Tapiola Sinfoniettaan tuloani. Aloitin vakinaisena muusikkona Sinfoniettassa vuonna 2007, josta 1. viulussa vuodesta 2010 lähtien. Työssäni minua inspiroivat haasteet sekä soitto yhdessä taitavien ystävieni kanssa. 

Kati Rantamäki
I viulu

Olen kotoisin Lahdesta. Harrastin viulunsoittoa, taitoluistelua ja telinevoimistelua, mutta erityisesti pidin kutomisesta. Ensimmäisen villapuseroni tein 9-vuotiaana, ja siitä eteenpäin niitä syntyi runsaasti. Käsityöammatti oli suunnitelmissani, mutta lukioon siirtyessäni viulunsoitto vei voiton.

Näin jo lukioaikana lehtikirjoituksen Espooseen perustettavasta uudesta kaupunginorkesterista. Viuluopintoni Sibelius-Akatemiassa ja Rotterdamissa kestivät yhteensä yhdeksän vuotta, ja opintojeni loppupuolella vuonna 1995 sain ensimmäisen työpaikkani Suomen Kansallisoopperan orkesterista. Pari vuotta myöhemmin pääsin viulistiksi Tapiola Sinfoniettaan.

Soitan mielelläni eri aikakausien musiikkia pienkokoonpanoista suuriin teoksiin. Koskettava, tunteikas musiikki on lähellä sydäntäni.

Mikä onkaan sen ihanampaa kuin retkeily luonnossa! Patikointi trangiaruokineen kuuluu perheemme yhteisiin hetkiin. Puhdas ilma, kiireettömyys ja hiljaisuus tuovat ihanan vastapainon arkeen.

II viulu

Päivi Rissanen
Äänenjohtaja II viulu

Lapsena olin kuulemani mukaan jokseenkin uuvuttava tanssiva laulugeneraattori, joka suolsi ymmärrettäviä melodioita täysin käsittämättömillä sanoituksilla. Ympäristön helpotukseksi laulu- ja tanssitarpeilleni löytyi purkautumiskanava Tapiolan kuorosta ja balettikoulusta. Se, miksi minut laitettiin viulunvarteen, on vielä käsittelemättä.

Viulunsoitto polkaistiin vauhtiin Espoon musiikkiopistossa, ja se kiihtyi myöhemmin Sibelius-Akatemiassa ja Wienin musiikkikorkeakoulussa. Merkittävimmän ammatillisen oppini olen kuitenkin saanut rakkailta kollegoilta ja huippumuusikoilta orkestereissa, joissa minulla on ollut ilo ja kunnia työskennellä koti- ja ulkomailla. Unelmatyöpaikkaani, kamarimusisoivaan Tapiola Sinfoniettaan, juurruin pysyvästi saatuani ykkösviulistin pestin vuonna 2001. Toisen viulun äänenjohtajana olen soittanut vuodesta 2014.

Iän karttuessa arvomaailmani on liukunut henkilökohtaisesta ammatillisesta kunnianhimosta kohti kokonaisvaltaista yhteisöllistä hyvinvointia. Sujuva kollegiaalinen vuorovaikutus kaikilla työn osa-alueilla onkin suurin voimanlähteeni ja iloni työelämässä: korkeatasoinen taiteen tekeminen ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Orkesteri on mitä mainioin sosiaalisten ilmiöiden pienoislaboratorio. Ehtymätön mielenkiintoni niitä kohtaan ajoi minut Helsingin yliopistoon sosiaalipsykologian opintojen pariin, ja vuonna 2019 suoritin lopulta valtiotieteiden maisterin tutkinnon.

Maarit Kyllönen
II viulu

Synnyin Ruotsissa, missä aloitin koulun ja viulunsoiton. Muutettuamme Suomeen jatkoin viulunsoittoa Espoon musiikkiopistossa, jossa olen edelleenkin kirjoilla; opettajan roolissa jo lähes 30 vuoden ajan.

Koulut käytyäni lähdin opiskelemaan Moskovan Tšaikovski-konservatorioon, jossa suoritin maisterintutkintoni. Moskovassa tutustuin myös ihanaan hollantilaiseen pianistipoikaan.

Espooseen oltiin 1987 perustamassa huippuorkesteria, jonne minäkin menin pyrkimään. Sain kuin sainkin sieltä paikan, mutta Hollanti oli edelleen mielessäni. Lähdin sinne opiskelemaan vielä kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen pianistipoika tuli mukanani Suomeen.  Meille syntyi kolme lasta, jotka yhdessä esiintyessään ovat Trio Roozeman. Nyt olemme tallustaneet samaa polkua jo melkein 30 vuotta.

Parasta työssäni ovat ihanat kollegani, vaihtuvat kapellimestarit ja solistit. Lisäksi sopivaa haastetta tuo viikoittain vaihtuva ohjelmisto. Musiikin ja ruoan suhteen olen kaikkiruokainen.

Asun ison metsän reunalla, jossa kävelemällä ja pyöräilemällä ammennan voimaa elämääni.

Timo Holopainen
II viulu

Aloitin viulunsoiton opiskelun Mikkelin musiikkiopistossa 10-vuotiaana. Siis varsin myöhään tämän päivän mittapuun mukaan. Musiikki oli ollut kuitenkin läsnä elämässäni jo aivan lapsesta saakka. Sitä harrastettiin aktiivisesti sekä molempien vanhempien että sisarusten toimesta, laulaen ja soittaen. Lisäksi kotitalon ohi viikoittain marssivat sotilassoittokunnan vartioparaatit tekivät pieneen poikaan suuren vaikutuksen kerta toisensa jälkeen.

Muutto Espooseen 1960-luvun lopulla paransi opiskelumahdollisuuksia, mutta vasta pääsy Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle ja myöhemmin sen solistiselle osastolle antoivat suunnan kohti ammattimuusikon uraa. Toinen merkittävä korkeakouluni oli Tapiola Sinfoniettan edeltäjä, Espoon kamariorkesteri, jossa työskentely oli hyvin ammattimaista, ja josta sain paljon hyviä eväitä ammattiorkesterissa toimimiseen.

Tapiola Sinfoniettan riveihin pyrin ensimmäisten joukossa vuonna 1987. Tämän kuluneen yli kolmenkymmenen vuoden aikana olen voinut seurata orkesterin toimintaa monesta vinkkelistä. Ensin ykkösviulun, sitten kakkosviulun äänenjohtajan ja lopulta kakkosviulun soittajan paikalta. Taiteellisen johtoryhmän jäsenenä olen voinut usean vuoden ajan vaikuttaa taiteellisiin päätöksiin ja ohjelmiston suunnitteluun. Orkesterin kehitys tänä aikana on ollut valtava, ja en voi olla yhä ihailematta sitä, millaisella intohimolla sen muusikot edelleen suhtautuvat työhönsä.

Harrastuksista puhuttaessa muusikoiden kohdalla sanotaan usein, että harrastus ja työ merkitsevät heille samaa asiaa. Näin on myös minun kohdallani. Musiikin kuuntelu on jäänyt vuosien mittaan yhä vähäisemmäksi johtuen varmasti osaksi siitä, että päivittäinen musiikin annostus täyttyy jo töissä. Jos joskus autoradion CD-pesään hulahtaa jokin levy, on se melko varmasti Sting.

Tiina Paananen
II viulu

Ollaan oltu viulun kanssa kimpassa siitä lähtien kun olin 5-vuotias. Aluksi touhu oli takkuista kitkutusta, mutta kun vähän edistyin, pääsin soittamaan yhdessä muiden kanssa, ja sekös oli kivaa! Vuosien mittaan matkamme kulki Itä-Helsingin musiikkiopistosta Sibelius-Akatemiaan ja kolmeksi vuodeksi Rotterdamin konservatorioon.

Vuonna 1990 musiikin maisterin paperit takataskussa aloimme etsiskellä työpaikkaa. Sehän löytyikin Tapiola Sinfonietta -nimisestä uudenkarheasta kamariorkesterista, joka oli hiljattain perustettu Espooseen. Siinä porukassa on nyt vierähtänyt jo melkein kolmekymmentä vuotta, enkä olisi voinut toivoa parempaa paikkaa kehittyä muusikkona ja oppia yhteissoittoa ja ryhmädynamiikkaa sen monissa muodoissaan.

Viime aikoina olemme kiinnostuneet kantri- ja folkmusiikista ja uskaltautuneet uusille vesille improvisoimaan, jopa vähän laulamaan. Kun viuluni on vapaalla, minä olen tanssimassa swing-musiikin tahdissa, parin kanssa tai ilman.

Jukka Mertanen
II viulu

Synnyin Suomessa, mutta asuin lapsuuteni ja nuoruuteni 17-vuotiaaksi asti Pohjois-Amerikassa; ensimmäiset neljä vuotta Kanadassa ja sen jälkeen Yhdysvalloissa, Los Angelesissa, jossa aloitin
viulun ja pianon soiton.

Ajattelin kuitenkin, että minusta tulee tiedemies, mikrobiologi, johon tähtäävät opinnot aloitin muutettuani Suomeen 1970-luvulla. Opiskeltuani pari vuotta matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa Helsingin Yliopistolla rakkaus musiikkiin vei voiton. Pyrin ja pääsin Sibelius- Akatemiaan.

Viulunsoiton opettajiani Los Angelesissa olivat muiden muassa Olga Blasyna ja Eunice Wennermark-Price. Suomessa opettajiini kuuluivat mm. Anja Ignatius ja Paavo Pohjola. Viulunsoiton diplomin suoritin vuonna 1982, jonka jälkeen olin Hämeenlinna Kvartetin perustajajäsen vuoteen 1987 asti. Kun kuulin uuden orkesterin, Tapiola Sinfoniettan, perustamisesta, osallistuin koesoittoihin. Siitä lähtien olen soittanut tässä rakkaassa orkesterissa. Minulla on ollut myös useita luottamustehtäviä Tapiola Sinfoniettassa sekä Suomen Muusikkojen Liitossa, erityisesti Helsingin Muusikot ry:ssä.

Tapiola Sinfoniettan konsertteja olen tallentanut vuodesta 2006 äänitysfirmani masterointistudion kautta. Uutena inspiraation lähteenäni on opiskella musiikin säveltämistä, erityisesti elokuvaa ja videoa ajatellen. Tämä tukee menossa olevaa useamman vuoden videoprojektiani.

Myös valokuvaus on ollut pitkään mieluinen harrastukseni.

Salla Mertsalo
II viulu

Olen soittanut Tapiola Sinfoniettassa vuodesta 1987 eli orkesterin perustamisesta lähtien. Eteläisen Espoon rannalla ikäni asuneena oli hienoa tulla valituksi juuri tähän orkesteriin. Sitä ennen työskentelin eri puolella Suomea kaupunginorkestereiden avustajana, ja muutaman vuoden olin muusikkona Kansallisteatterissa. Viulunsoiton opinnot aloitin 6-vuotiaana Espoon musiikkiopistossa, jossa olen toiminut viulunsoiton opettajana nyt jo noin 30 vuotta.

Lisäksi olen tehnyt runsaasti töitä studiomuusikkona vuodesta 1982 alkaen lukuisten kevyen musiikin artistien kanssa, heidän joukossaan Hurriganes, T.T. Oksala, Pekka Pohjola, Pave Maijanen, Aki Sirkesalo, Kari Tapio, Kirka, Tapani Kansa, Yö, Tommi Läntinen… Lista on pitkä. Mieleen on jäänyt erityisesti Dublinissa U2:n studiossa tehty T.T. Oksalan albumi todellisten ääniammattilaisten kanssa.

Mutta ei töitä ilman harrastuksia, jotka nykyisin painottuvat puutarhanhoitoon, veneilyyn, arkkitehtuuriin ja gourmet-ruokaan.

Leena Tuomisto-Saarikoski
II viulu

Halusin aloittaa viulunsoiton luultavasti siksi, että isäni, joka soitti harrastuksenaan monia instrumentteja, soitti myös viulua. Kesäiset musiikkileirit olivat paikka, jossa heräsi halu ryhtyä muusikoksi.

Olen syntynyt Helsingissä, mutta pienestä lapsesta lähtien asuin omakotitalossa Espoossa. Lähimetsä oli rakas ja turvallinen paikka, ja muistan kulkeneeni siellä paljon myös yksin jo varsin pienenä. Muistoni metsän luonnosta ovat hyvin voimakkaat. Koen, että luonnossa yksin kulkemisellani ja muusikkoudellani on yhteys.
Soitto-opinnot veivät yksityistunneilta Sibelius-Akatemiaan ja pieniksi jaksoiksi myös ulkomaille. Olin juuri tehnyt diplomitutkinnon, kun Espoon kaupunginorkesteri perustettiin, joten oli luontevaa hakea työpaikkaa sieltä.

Soitan ja kuuntelen mielelläni hyvin monenlaista musiikkia. Eräänä vuonna kuuntelin erityisesti japanilaista musiikkia alkuperäissoittimin soitettuna. Vapaa-ajallani harrastan pilatesta, kävelyjä ja luontoa, josta saan voimaa. Hangon maisemat ovat tulleet tutuiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja siitä on tullut minulle tärkeä paikka. Musiikki ja yhteys toisiin soittajiin, yhdessä soittaminen sekä kokemusten jakaminen ovat asioita, joista nautin työssäni.

Alttoviulu

Jussi Tuhkanen
Äänenjohtaja Alttoviulu

Ensimmäinen selkeä musiikista, tai tarkemmin sanottuna äänestä, syntynyt vaikuttumisen kokemus on orkesterin viritys Savonlinnan Oopperajuhlilla varmaan joskus 1980-luvun loppupuolella. Kiitos mummolle lipuista!

Suurin yksittäinen syy sille, että minusta tuli muusikko, on ensimmäisen alttoviulunopettajani, Emil Langbordin tapaaminen herkässä 16 vuoden iässä. Siihen asti olin totisesti mennyt sieltä, missä aita on matalin, mitä tuli soittotunneille harjoittelemiseen. Langbordin opissa aloin ensimmäistä kertaa aidosti pitämään harjoittelusta.

Lähinnä Suomessa pitkään ja hartaasti tapahtuneiden opintojen jälkeen sain onnekseni työskennellä oikeastaan kaikissa helsinkiläisissä orkestereissa ennen valintaani Tapiola Sinfonietan äänenjohtajaksi vuonna 2018.

Pidän orkesterissamme sen musiikillisesta kaikkiruokaisuudesta, erittäin hyvästä yhteishengestä, sekä siitä synergiasta, joka syntyy Tapiola Sinfoniettan kokoisen orkesterin, sekä itselleni tärkeän Kamus-kvartetin työskentelyn lomittumisesta.

Töiden ulkopuolella jatkan kaikkiruokaisuuden tiellä niin musiikin kuuntelun, kuin myös itselleni rakkaan ruoanlaiton parissa.

Ulla Soinne
Äänenjohtaja Alttoviulu

Musiikilla on aina ollut elämässäni keskeinen sija. Pienenä kuuntelin pöydän alla aikuisten keskustelua. Sanat `polyfonia` ja `Bach` toistuivat yhtenään, ja tajusin (jo silloin), että ne ovat elämän tärkeimpiä asioita. Joskus urkuri-isäni otti minut mukaansa kirkkoon, apulaiseksi urkuja virittämään. Istuin urkupenkillä, ja painoin yhtä kosketinta kerrallaan isän naputellessa pilliä. Kun isä huusi urkujen sisältä: ”Seuraava!”, painoin seuraavaa kosketinta.

Mieleeni on myös piirtynyt muistikuva alttoviulisti Tapio Myöhäsestä soittamassa iltamusiikkia isäni kanssa Kuopion tuomiokirkon urkuparvella. Soittimen ääni lumosi minut silloin, eikä lumous ole haihtunut vieläkään. Tapiola Sinfoniettaan tulin vuonna 1992 monen mutkan kautta opiskelun jälkeen. Meitä sinfoniettalaisia yhdistää rakkaus musiikkiin, ja väitän, että saamme työstämme voimaa. Lisäksi lataan akkujani esimerkiksi metsässä liikkuen.

Janne Saari
Alttoviulu

Sain kasvaa kodissa, jossa musisoitiin paljon. Viulunsoittoni alkoi Risto-isän opastuksella. Pianoa soittava Liisa-äiti oli isän tavoin hyvä amatöörimuusikko ja myös korvaamaton säestäjä.

Ensimmäinen viuluopettajani oli parikymppinen enoni Ylle Poijärvi, ja 11-vuotiaana pääsin Onni Suhosen oppilaaksi.

Alttoviulua olin kuullut jo pikkupoikana, kun isäni soitti ystävineen jousikvartetissa. Itse pääsin kokeilemaan alttoa 14-vuotiaana vastaperustetussa Kirkkonummen Kamariorkesterissa, aluksi pienellä soittimella.

Vuonna 1976 sain lainata Yllen kuuluisaa Cervus-alttoa, ja käsitykseni alttoviulusta muuttui täysin. Löytyi upeasti soiva, sielukas soitin. Sain kiitollisena soittaa Cervuksella vuoteen 1989 asti.

Muita tärkeitä suunnannäyttäjiä ovat olleet soittaminen Vantaan Orkesterissa, sekä Kuhmon Kamarimusiikin leirit, ja varsinkin Gerard Causse’n alttoviulusoitto. Samoin tapaaminen Cervuksen mitoilla rakennetun alttoni tekijän, Gerriet Grothin kanssa.

Opiskelu vaimoni Tuulan kanssa Israelissa Daniel Benyaminin johdolla ajoittui sopivasti vuosiin 1985-86, juuri ennen koesoittoa Tapiola Sinfoniettassa. Minua viehätti heti alusta alkaen ajatus pienemmästä orkesterista. Suurella kiitollisuudella ajattelen nyt aikaani Tapiola Sinfoniettassa.

Luonto ja meri ovat olleet lähellä sydäntäni lapsuudesta lähtien. Samoin kaikki aidosti tehty musiikki. Voimaa antavat myös puutarhapalsta ja yhteinen puuhailu vanhalla mökillä, ja tietenkin upea työyhteisömme.

Tuula Saari
Alttoviulu

Aloitin viulunsoiton opinnot 8-vuotiaana Espoon musiikkiopistossa. Opettajani Paavo Pohjolan kehotuksesta vaihdoin alttoviuluun, jota opiskelin Sibelius-Akatemiassa Veikko Kososen, Jouko Mansneruksen ja Matti Hirvikankaan johdolla. Myöhemmin valmistuin musiikin maisteriksi. Lisäksi olen opiskellut yksityisesti Daniel Benyaminin oppilaana Suomessa ja Tel Avivissa. Tapiola Sinfoniettassa olen soittanut orkesterin perustamisesta lähtien.

Ilona Rechardt
Alttoviulu

Synnyin Helsingissä urheilua ja musiikkia harrastavaan perheeseen. Aloitin viuluopinnot 11- vuotiaana isoäidin perintöviulun innoittamana. Ylioppilaana pyrin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan viulunsoittoa sekä Helsingin Yliopistoon lukemaan lääketiedettä. Viulusta ja myöhemmin alttoviulusta tuli ammatti ja lääketieteestä harrastus. Opiskelin välivuoden USA:ssa, ja sain siellä kosketuksen alttoviuluun ja viulupedagogiikkaan professori Mimi Zweigin johdolla.

Valmistuttuani Sibelius-Akatemiasta vietin kaksi inspiroivaa vuotta Lahden kaupunginorkesterissa, jossa alttoviulistin urani pääsi hyvään vauhtiin. Sieltä tieni vei vuonna 1987 Espoon uuden orkesterin koesoittoon, ja ilokseni sain paikan. Siitä lähtien olen nauttinut orkesterin hyvästä yhteishengestä, voimakkaasta kehittymisen halusta sekä erittäin monipuolisesta tekemisestä. Hyvältä on tuntunut myös mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön. On todella suuri etuoikeus saada olla hienojen taiteilijoiden ja mielenkiintoisten ihmisten vaikutuspiirissä musiikin äärellä. 

Pidän pääosin klassisesta musiikista ja oopperasta. Erityisen läheisiä säveltäjiä ovat Bach ja Schubert. Arkeen saan voimaa työstäni ja perheestäni sekä luonnossa liikkumisesta ja kuvataideharrastuksestani. 

Pasi Kauppinen
Alttoviulu

Soittoharrastukseni alkoi siitä hetkestä, kun lainasin ukkini viulua. Aloitin opinnot Lappeenrannan musiikkiopistossa, jossa soitin vaihtui myöhemmin alttoviuluun konserttimestari Kalevi Tarvaisen suosituksesta. Ihastuin alton tummaan, kauniiseen ääneen, ja ammatinvalintakin alkoi pikkuhiljaa selkiytymään.

Jatkoin opintoja Sibelius-Akatemiassa Eija Hirvosen, Jouko Mansneruksen ja Atso Lehdon johdolla sekä myöhemmin Israelissa Daniel Benyaminin opissa. Tapiola Sinfonietta tuntui mielenkiintoiselta orkesterilta ja myös haastavalta työpaikalta, mitä kaipasin. Ajattelin, että siellä voisi oppia uutta. Vuodesta 1988 olen ollut Tapiola Sinfoniettassa alttoviulunsoittajan vakanssilla.

Vapaa-aikaani kuuluu muun muassa ulkoilua, vapaaehtoistyötä lähetysjärjestössä sekä shakkia ja frisbeegolfia kaveriporukalla. Kesän kohokohtiin kuuluvat mökkeily ja vaellusretket esimerkiksi Lapissa. Näistä kaikista, ja uskosta, saan myös voimaa elämääni.

Työssä minulle on parasta yhteen hiileen puhaltamisen ja yhteisen tekemisen tuntu, jota olen Tapiola Sinfoniettassa saanut kokea paljon. On osaamista ja paloa, se on hyvin palkitsevaa.

Sello

Riitta Pesola
Soolosellisti Sello

Taipaleeni sellonsoittajana alkoi opinnoilla Kotkan musiikkiopistossa ja jatkui Sibelius-Akatemiassa sekä New Yorkissa Juilliard Schoolissa. Ammatillisen kotini löysin Tapiola Sinfoniettasta jo ensimmäisistä koesoitoista syksyllä 1986. Orkesteri on ollut minulle suurin muusikkouteeni vaikuttanut tekijä. Orkesterityön ohella olen saanut esittää runsaasti kamarimusiikkia eri kokoonpanoissa sekä kotimaassa että ulkomailla.

Perhe-elämä ja lasten kanssa kasvaminen on ollut vähintään yhtä vaativa koulu kuin vastaava aika soittajana. Nyt kun lapset ovat kukin jo tahoillaan, aikaa on myös kahteen rakkaaseen harrastukseeni; ratsastukseen ja ruoanlaittoon. Molemmissa harrastuksissani löytyy yhtäläisyyksiä työhöni sellistinä: jäntevyys, rentous ja rytmitaju auttavat huomattavasti hevosen kanssa kommunikoidessa. Maukas ruoka taas syntyy usein luovasti hetkessä. Se myös katoaa hetkessä, kuten onnistunut konserttikin, mutta jää pitkäksi aikaa tuottamaan hyvää mieltä ja oloa.

Mikko Pitkäpaasi
Sello

Aloitin musiikkiin tutustumisen ja sello-opintoni Lahdessa, jossa isäni toimi pitkään Lahden kaupunginorkesterin alttoviulistina. Ensikosketukseni ammattiorkesterissa työskentelyyn sain myös Lahden kaupunginorkesterissa, jossa olin työharjoittelussa kaksi viikkoa. Muistan, että kokemus oli innostava ja elämyksellinen.

Sittemmin tieni vei Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle, Edsbergin Musiikki-instituuttiin Tukholmaan ja Tapiola Sinfoniettaan. Sellonsoiton opettajina matkan varrella olivat Hannu Kiiski, Frans Helmerson, Alexander Rudin ja Heikki Rautasalo, jonka johdolla suoritin sellodiplomin Sibelius-Akatemiassa 1995. Tuolloin olin ollut Tapiola Sinfoniettan jäsen jo useamman vuoden. Myös Tapiolassa soittaminen oli nuorelle muusikolle aikamoinen musiikillinen korkeakoulu.

Nykyään nautin kovasti monien taitavien kollegojeni soitosta. Virkistäviä ja ammatillisesti aktivoivia ovat olleet myös vierailut muissa orkestereissa. Minulle tässä työssä on usein parasta viikon ensimmäinen harjoitus, kun aloitamme yhdessä työn kohti konserttia. Ja tietenkin ne hetket konsertissa, jolloin kaikki vaan loksahtaa paikalleen, ja soitettava teos alkaa elää omaa elämäänsä.

Muusikko tavoittelee työkseen ”sfäärejä”. Niinpä vapaa-ajallani nautin tavallisesta arjesta perheen kanssa, metsässä ja vesillä liikkumisesta sekä keittiössä puuhailusta.

Jukka Kaukola
Sello

Soittoharrastukseni alkoi varsin sattumalta. Muutimme Lapinlahdelle ollessani 10-vuotias, ja minut laitettiin paikkakunnan musiikkitoimintaa pyörittävän opettajan luokalle. Eräs luokkatoverini oli juuri lopettanut sellonsoiton, ja opettajani tarjosi vapautunutta soitinta minulle. Kilttinä poikana en osannut kieltäytyä, ja siitä alkoivat lauantaiset soittotuntireissut Kuopioon.

Pari vuotta homma tuntui enemmän tai vähemmän pakkopullalta, mutta sitten pianonsoittoa harrastanut kaverini onnistui tartuttamaan klassisen musiikin innostuksensa minuunkin. Lukion jälkeen opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa, ja opintojen ohella sain orkesterisoittokokemusta RSO:ssa ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa.

Tapiola Sinfoniettassa aloitin vuonna 1991. Koesoitto osui kannaltani juuri sopivaan aikaan, sillä olin vastikään saanut soitto-opinnot Sibelius-Akatemiassa päätökseen, ja haaveilin työpaikasta jossakin pääkaupunkiseudun orkestereista. Vuodet orkesterissamme ovat tarjonneet paljon hienoja ja monipuolisia kokemuksia, ja viihdyn hyvin kamariorkesterin kokoisessa työyhteisössä.

Muutama vuosi sitten sain mahdollisuuden opiskella barokkimusiikin syventäviä opintoja Pietarsaaressa. 1700-luvun runsas sellokirjallisuus tuntuukin olevan minulle ehtymätön inspiraation ja motivaation lähde.

Vapaa-ajan harrastuksistani tärkeimmät ovat jalkapallo ja luonnossa liikkuminen, erityisesti kalastus.

Janne Aalto
Sello

Minulla on ollut suuri ilo ja onni kasvaa perheessä, jossa kulttuuri ja etenkin musiikki ovat olleet suuressa roolissa. Turku kulttuurikaupunkina orkestereineen mahdollisti laaja-alaisen taiteen kokemisen. Onnekseni sain soitonopettajakseni Timo Hanhisen. Hänestä tuli minulle suuri vaikuttaja ja elinikäinen ystävä.

Nuoruusvuosinani huomasin kaveripiirini koostuvan lähinnä musiikinopiskelijoista. Koin seuran ja ilmapiirin valtavan innostavaksi ja rohkaisevaksi. Näin valinta tulevasta ammatista tapahtui ikään kuin itsestään.

Tapiola Sinfoniettan perustamisen aikaan monet opiskelukavereistani päättivät hakea paikkaa, ja minä siinä mukana. Kohtalo puuttui peliin: sain paikan, ja olen siis orkesterin perustajajäsen.

Musiikkia kuuntelen fiiliskriteerein laidasta laitaan, mutta klassinen musiikki on selvästi lähinnä sydäntäni.

Viulisti-vaimoni ja kaikki kolme lastamme ovat myös samalla alalla. Elämämme pyörii siis voimakkaasti taiteen ympärillä. Musiikki tuo iloa, intohimoa, haasteita, välillä stressiä ja jopa ahdistusta, mutta ennen kaikkea voimaa, elämyksiä ja sisältöä elämään.

Kontrabasso

Panu Pärssinen
Äänenjohtaja Kontrabasso

Elämä näyttää usein valintojemme merkitsemältä loogiselta polulta. Vaikeampi on nähdä sattumia, joissa pieni muutos olisi muuttanut loppuelämän aivan toiseksi.

Tärkein syy uraani löytyy isoäitini lapsuudesta Karjalassa. Hänellä oli siskonsa kanssa pientä luonnollista koettelua paremmuudesta. Kun he tahoillaan perustivat perheen, oli tässä koskaan ääneen julistamattomassa kilpailussa aseena ensin lasten lukumäärä ja sittemmin lasten etevyys taiteiden saralla. Jälkipolville välittyi heiltä lauluperinne, joka poiki molempiin sukuihin muusikoita. Hyvä niin, sillä kyykän peluulla tuskin kukaan meistä olisi tienannut elantoaan.

Seuraava merkittävä sattuma oli, kun opettaja kysyi kuudennella luokalla, löytyisikö ketään pitkäsormista, joka aloittaisi musiikkiopistossa bassonsoiton. Ainoana viittasin, ja laiska pianonsoittoni jäi pikkuhiljaa taka-alalle.

Bassonopettajaltani Jukka Räikköseltä opin, että bassonsoitto on kivaa. Hän sysäsi minut musiikkileireille ja myöhemmin Sibelius-Akatemiaan. En koskaan tehnyt tietoisesti valintaa muusikon urasta, vaan muut suunnitelmat haalistuivat pois. 20-vuotiaana voitin Espoon kaupunginorkesterin koesoiton, ja sillä tiellä olen yhä.

Urastani voin siis kiittää isoäitini sisaruskateutta, musiikinopettaja Pirjo-Liisa Hiltulaa ja Jukka Räikköstä, jolle erityiskiitos suklaasta, jota soittotunnin lopuksi sain.

Mikko Kujanpää
Kontrabasso

Sain kipinän orkesterimuusikkouteen jo teini-ikäisenä Seinäjoen kaupunginorkesterissa 1990-luvun alkuvuosina. Lukuisat konsertit Tangomarkkinoista aina oopperamonttuun asti opettajani Mikko Rantalaisen pulttikaverina antoivat minulle aitiopaikan muusikon arkeen. Kesäleireiltä ja nuoriso-orkesterista saadut kokemukset olivat elintärkeitä, kun ammatinvalintakysymys tuli lukioikäisenä ajankohtaiseksi.

Aloitettuani opinnot Sibelius-Akatemiassa tein runsaasti myös jazzosaston opintoja ja tutustuin periodisoittimiin − kontrabasson edeltäjää violoneakin opiskelin hetken.

Historiani Tapiola Sinfoniettassa alkoi vuosituhannen vaihteessa, jolloin tein vuoden viransijaisuuden. Viitisen vuotta tästä eteenpäin minua onnisti varsinaisessa koesoitossa, josta lähtien olen ollut orkesterin vakinainen jäsen.

Viimeisinä vuosina roolini on laajentunut työyhteisössämme. Muusikkojäsenyyteni taiteellisessa johtoryhmässä on orkesterin luottamuksenosoitus siitä, että pyrin parhaani mukaan pitämään ohjelmiston monipuolisena ja orkesterin kehittymisen kannalta mielekkäänä. Tärkeää on myös se, että musiikkimme tavoittaa mahdollisimman monet espoolaiset, lähtökohdista riippumatta.

Vapaa-aikani kiinnostuksenkohteet tuntuvat vaihtuvan kausittain, mutta shakki ja tähtivalokuvaus ovat olleet pysyviä kohteita. Työmatkapyöräilyn kautta olen löytänyt juoksuharrastuksen, joka on vienyt minut aina maratoneille asti.

Matti Tegelman
Kontrabasso

Isäni, arkkitehti Heikki Tegelman, on ollut aina innokas musiikin harrastaja, ja kolme veljeäni ovat työllistyneet musiikin pariin. Oli siis luonnollista, että aloitin pianonsoiton ja laulamisen.

1979 perheemme muutti Tansaniaan. Dar es Salaamin kansainvälisen koulun innokas musiikinopettaja Bob Smith oli kirjoittanut Paul McCartneyn bassolinjat Beatles- musikaalia varten. Motivaationi nuotinluvun opettelemiseen kasvoi ja löysin basson!

Suomeen palattuamme pyrin veljeni Pekan neuvosta Kuopion musiikkiopistoon opiskelemaan kontrabassonsoittoa. Musiikkiopiston sinfoniaorkesterin kautta avautui uusi sointimaailma.

Lukion jälkeen päätin ystäväni vihjeestä pyrkiä Sibelius-Akatemiaan. Ensimmäisen kerran pettymyksestä sain motivaation jatkaa, ja seuraavan vuoden kuljin junalla Helsinkiin Juha Pesosen tunneille. Työ palkittiin, ja 1986 aloitin Sibelius-Akatemiassa. Kiitos Juha!

Jussi Javaksen intensiivisen opetuksen lisäksi parhaita hetkiä olivat Akatemian jousiorkesterin ja erityisesti Paavo Pohjolan kanssa tehdyt periodit. Diplomin suorittamisessa apuun riensi Teemu Hauta-aho, joka lainasi pyyteettömästi yhden soittimistaan. Kiitos Kalmisto!

Orkesterisoitossa hieno kokemus oli viransijaisuus Suomen Kansallisoopperassa. Keikkailin satunnaisesti myös juuri perustetussa Espoon kaupunginorkesterissa. Espoo tuli tutuksi bassoa kantaen ja bussireittejä tutkimalla. Osallistuin koesoittoon 1989, ja tammikuussa 1990 aloitin työt vakituisena kontrabassonsoittajana. Kiitos Jussi!

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen tilaisuus oli päästä juuri perustettuun orkesteriin. Työkulttuuri on saanut kehittyä ilman historian painolastia. Pieni orkesteri on joustava ja nopea reagoimaan, parhaimmillaan kuin bändi! Olen saanut tehdä yleisötyötä, lastenkulttuuria, jazzia ja progea sekä omia projekteja. Viime aikoina ole taas alkanut säveltää, omaksi ilokseni ja kenties myös muiden. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen on edelleen vaikea puhua soittamisesta työnä, sillä se on yhä rakkain harrastus.

Huilu

Hanna Juutilainen
Äänenjohtaja Huilu

Huilisti Hanna Juutilainen on Sibelius-Akatemian maisteritutkintonsa jälkeen esiintynyt paitsi päätoimessaan Tapiola Sinfoniettan riveissä, myös Avantissa, erilaisissa kamarimusiikkiyhtyeissä sekä solistitehtävissä. Ohjelmistoonsa hän valitsee kantarepertuaarin ohella myös yleisölle oudompia teoksia, niin vanhaa kuin aivan uuttakin musiikkia, ja tekee mielellään yhteistyötä säveltäjien kanssa. Juutilainen myös opettaa Sibelius-Akatemiassa ja pitää mestarikursseja ympäri Suomea.

Heljä Räty
Huilu

Heljä Räty aloitti huilunsoiton Jyväskylässä Juho Alvaksen opissa. Vuodet 1983-86 hän opiskeli Wienissä Herbert Weissbergin oppilaana ja valmistui Sibelius Akatemiasta musiikin maisteriksi Mikael Helasvuon luokalta vuonna 1992. Räty on ollut tiiviisti mukana Kamariorkesteri Avantissa jo vuodesta 1987 ja Tapiola Sinfoniettan huilun varaäänenjohtajana vuodesta 1997 lähtien.

Oboe

Anni Haapaniemi
Äänenjohtaja Oboe

Anni Haapaniemi on opiskellut oboensoittoa Sibelius-Akatemiassa, Göteborgin ja Geneven Konservatorioissa sekä Pariisissa. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2007. Soolo-oboistina hän on toiminut Tampere Fiharmoniassa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja syksystä 2009 alkaen Tapiola Sinfoniettassa. Haapaniemi soittaa mielellään myös barokki- ja klassisen ajan oboeita mm. Ensemble Schratissa ja Helsingin Barokkiorkesterissa. Anni Haapaniemi opettaa oboensoittoa Sibelius-Akatemiassa, ja hän toimi Kaustisen Kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana vuosina 2013-2015.

Marja Talka
Oboe

Marja Talka aloitti oboensoiton Lappeenrannan musiikkiopistossa 1981. Hän piti ensikonserttinsa Sibelius-Akatemiassa 1998 ja valmistui sieltä musiikin maisteriksi 2003. Hänen opettajinaan ovat olleet Timo Lehtonen, Matti Jylhä-Vuorio, Sven-Erik Paananen, Aale Lindgren, Jouko Teikari ja Jorma Valjakka. Lisäoppia hän on saanut Pariisissa, Lontoossa ja mestarikursseilla Suomessa. Vuodesta 1994 Talka on toiminut Tapiola Sinfoniettassa oboen varaäänenjohtajana ja hän soittaa aktiivisesti myös kamarimusiikkia.

Klarinetti

Olli Leppäniemi
Äänenjohtaja Klarinetti

Klarinetin äänenjohtaja Olli Leppäniemi on opiskellut klarinetinsoittoa Sibelius-Akatemiassa, Norjan Musiikkikorkeakoulussa ja Etelä-Kalifornian yliopistossa. Hän voitti kansainvälisen Carl Nielsen-kilpailun 2009 ja on sen jälkeen esiintynyt solistina BBC Scottish Symphonyssa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Tapiola Sinfoniettassa, Tanskan Radion Sinfoniaorkesterissa, Norrlandsoperan orkesterissa sekä Kööpenhaminan Tivolin ja Odensen sinfoniaorkestereissa. Aiemmin Leppäniemi on toiminut klarinetin äänenjohtajana Turun filharmonisessa orkesterissa, Tanskan Radion Sinfoniaorkesterissa, Bergenin Filharmonikoissa sekä Sinfonia Lahdessa. Hän esiintyy usein myös Lontoon Philharmonia Orkesterin ja Australian kamariorkesterin riveissä. Vuonna 2011 Leppäniemi sai Tanskassa Vuoden muusikko-palkinnon. Orkesterityönsä ohella Olli Leppäniemi toimii tuntiopettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Leppäniemen instrumentti on Buffet Crampon-klarinetti.

Asko Heiskanen
Klarinetti

Asko Heiskanen aloitti klarinetinsoiton opiskelun kotikaupungissaan Kuopiossa ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa sekä Geneven konservatoriossa. Hän on täydentänyt opintojaan professori Ralf Gothónin kamarimusiikkikursseilla ja Lorenzo Coppolan historiallisen klarinetin mestarikursseilla. Kilpailumenestyksistä mainittavin on Crusell-klarinettikilpailun voitto vuonna 1995. Heiskanen soittaa periodiklarinettia Suomalaisessa barokkiorkesterissa sekä Ensemble Schratissa.

Fagotti

Jaakko Luoma
Äänenjohtaja Fagotti

Jaakko Luoma aloitti fagotinsoiton 11-vuotiaana Matti Tossavaisen johdolla Lohjan musiikkiopistossa. Myöhemmin hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa opettajinaan László Hara ja Jussi Särkkä sekä Pariisin konservatoriossa Pascal Gallois’n johdolla. Myös monet mestarikurssit ovat olleet korvaamattomia.
Luoma on ollut Tapiola Sinfoniettan jäsen vuodesta 1993. Vuosina 1996-1998 hän toimi Orchestre de Paris’n soolofagotistina. Vuonna 2001 hänet valittiin Berliinin Radion Sinfoniaorkesterin (Rundfunk-Sinfonieorchester Berlin) soolofagotistiksi, mutta vuonna 2003 hän päätti palata jälleen Suomeen ja Tapiola Sinfoniettaan.

Bridget Allaire-Mäki
Fagotti

Bridget Allaire-Mäki aloitti fagotinsoiton 17-vuotiaana. Hän jatkoi opintojaan Chicagon Northwestern-yliopistossa ja Cincinnati College-Conservatory of Musicissa. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Geneven musiikkikonservatorioon ja toimi samaan aikaan muusikkona Lyonin Oopperaorkesterissa. Hän on esiintynyt lukuisilla musiikkifestivaaleilla, mm. Korsholmassa, Kuhmossa ja Crusell-viikolla. Allaire-Mäki valmistui taidemaalariksi vuonna 2012 ja on Taidemaalariliiton jäsen.

Käyrätorvi

Tero Toivonen
Äänenjohtaja Käyrätorvi

Tero Toivonen (1974) on soittanut Tapiola Sinfoniettan riveissä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kamariorkesteri Avantin mustan t-paidan Tero sai pitkäaikaiseen lainaan vuonna -97, jonka hän yhä pukee päälleen noin kerran kuussa.
Musiikin maisterin tutkinnon valmistuttua 2003 Toivonen ei ollut valmis luopumaan opiskelijaeduista. Näin sai alkunsa seuraava musiikillinen matka, tällä kertaa Sibelius-Akatemian tohtorinkoulutusyksikössä DocMusissa. Toivosen taiteellinen tohtorintutkinto hyväksyttiin 2014. Tohtorintutkintoon sisältyvässä viiden konsertin sarjassa Toivonen pyrki rikastuttamaan käyrätorven perusrepertuaaria. Taiteellinen osa on nimeltään Kaanonin laitamilta ja kirjallinen tutkielma kantaa nimeä Pitkä matka lähelle, joka kuvaa orkesterimuusikkoa yleisötyön tekijänä.
Vuosi 2016 toi orkesterityön oheen merkittävän tehtävän, kun avain-nippuun lisättiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian avaimet, ja työsopimukseen kirjoitettiin sivutoiminen Käyrätorvimusiikin lehtori.
Toivosen suuri rakkaus pop-, rock- ja heavy-musiikkia kohtaan on saanut uskottavuutta levytysten ja live-esiintymisten muodossa. Teron torvisoundia voi kuulla mm. Marzi Nymanin, Zarkus Poussan, Tuomo Prättälän, Nylon Beatin, Kemopetrolin, Emma Salokosken, Olavi Uusivirran, Jipun, Mikko Kuustosen, Samuli Edelmannin, Saimaan, Waltarin, Husky Rescuen ja Turisaksen levyillä.

Ilkka Hongisto
Käyrätorvi

Ilkka Hongisto valmistui 2018 musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Käyrätorven lisäksi hänen mielenkiintonsa suuntautuu moniin eri kohteisiin, kuten kitaran ja banjon soittoon sekä säveltämiseen. Hongisto aloitti työnsä Tapiola Sinfoniettan käyrätorven varaäänenjohtajana tammikuussa 2018.

Trumpetti

Antti Räty
Äänenjohtaja Trumpetti

Antti Räty aloitti trumpetinsoiton opintonsa Turussa Juhani Liston oppilaana ja jatkoi opintojaan Berliinissä. Vuosina 1983-1984 hän toimi Vaasan kaupunginorkesterin varaäänenjohtajana, ja  vuonna 1989 hän työskenteli avustajana mm. Berliinin oopperan, Berliinin kaupungin ja Berliinin filharmonisessa orkesterissa.  Soolotrumpetistina  Räty on toiminut Rheiniche Philharmonic Koblenzissa 1990-1991 ja Berliinin sinfonikoissa 1991–1998, jonka jälkeen palasi Suomeen Kaartin soittokunnan siviilisoittajaksi. Räty on Tapiola Sinfoniettan trumpetin äänenjohtaja.

Janne Ovaskainen
Trumpetti

Janne Ovaskainen on soittanut Tapiola Sinfoniettassa vuodesta 2001. Rovaniemellä syntynyt ja nuoruutensa viettänyt Janne muutti lukion jälkeen opiskelemaan Helsinkiin, Sibelius-Akatemiaan, josta hän sai musiikin maisterin paperit vuonna 2002. Sinfoniettan ohella Janne soittaa Helsinki Brass Quartetissa ja keikkailee muissa sinfoniaorkestereissa. Klassisen musiikin lisäksi voit bongata Jannen kevyemmän musiikin keikalta soittamassa erilaisissa kokoonpanoissa.

Patarummut

Antti Rislakki
Äänenjohtaja Patarummut

Antti Rislakki aloitti lyömäsoitintensoiton 1977. Hän valmistui Tampereen konservatoriosta 1997 opettajanaan Tiina Laukkanen ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Tim Ferchenin ja Lassi Erkkilän johdolla. Toronton yliopistossa hänen opettajinaan olivat Russell Hartenberger ja Robin Engelman, jotka molemmat ovat lyömäsoitinyhtye NEXUS:n jäseniä. Antti Rislakki on toiminut vuodesta 2000 Tapiola Sinfoniettan patarumpujen äänenjohtajana ja hän toimii myös lyömäsoitinmusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa.