Vimma

perjantai 20.11.2020 19.00 Kausikonsertti

Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus

Osta lippu

perjantai 20.11.2020 19.00 Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus

Taiteilijat
Ohjelma
Palvelut

Pekka Kuusiston nimi takaa ajan hermolla olevan ohjelman. Tällä kertaa hänellä on kädessään viulun sijaan tahtipuikko ja johdettavanaan muun muassa ensi kertaa Suomessa esitettävä Brett Deanin sävellys And once I played Ophelia. Solistina on laulun akrobaattinen taituri Danae Kontora.

HUOM. Koronavirusepidemian aikana konserteissa on poikkeusjärjestelyjä: istumapaikoissa on huomioitu turvavälit ja konserteissa ei ole väliaikaa. Ystävällisesti pyydämme tutustumaan poikkeusjärjestelyihin tästä linkistä ja noudattamaan pääsylipussa mainittua sisäänkäyntiä sekä verkkosivuillamme olevia saapumisaikoja.

Muutokset mahdollisia.

Taiteilijat

Pekka Kuusisto Kapellimestari

Danae Kontora Sopraano

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus klo 10-13

Liput alk. 5 €, LIppupsite

Konserttiesittely

18:15-18:35, Tapiolasali

Kimmo Korhonen esittelee illan ohjelman.

Anna Clyne

Sound and Fury

"Elämä on vain vaeltava varjo, kehno näyttelijä/joka riuhtoo ja riutuu aikansa näyttämöllä/ja on sitten vaiti. Se on tarina/idiootin kertoma, täynnä ääntä ja vimmaa/mut merkitystä vailla."

Näillä maailmankirjallisuuden kuuluisimpiin kuuluvilla riveillä tiivistää salamurhien avulla valtaan noussut kuningas Macbeth elämänpettymyksensä kuultuaan vaimonsa Lady Macbethin kuolemasta. Shakespearen suuren tragedian runosäkeet olivat lähtökohtana Anna Clynen orkesteriteokselle Sound and Fury (2019), joka sai toiseksi innoittajakseen Haydnin sinfonian nro 60, lisänimeltään Il Distratto (hajalle lyöty, hämmentynyt).

Ulkomusiikilliset virikkeet ovat tyypillisiä englantilaissyntyiselle mutta New Yorkiin asettuneelle Clynelle, ja hän pitää niitä olennaisina keksinnälleen. Mutta tärkeitä ovat myös puhtaasti musiikilliset virikkeet, jo olemassa olevan musiikin, sekä yksittäisten teosten että erilaisten tyylisuuntien luomat lähtökohdat. Hänen teoksissaan voi olla yhtä lailla pehmeästi soivia äänimaisemia kuin monisäikeisiä, taiturillisesti säkenöiviä tekstuureja. Clyne on murtautunut 2010-luvulla väkevästi esiin, ja hänen musiikkiaan ovat tilanneet monet huippuesittäjistöt eri puolilta maailmaa. Sound and Fury syntyi Skotlannin kamariorkesterin, Lyonin kansallisorkesterin ja Hong Kong Sinfoniettan tilauksesta, ja kantaesityksen marraskuussa 2019 johti Pekka Kuusisto Edinburghissa.

Teoksen Haydn-ulottuvuus syntyi sävellystyön aikana, kun Clyne analysoi Haydnin Il Distratto -sinfonian ydinelementtejä ja hyödynsi niitä teoksessaan kerrostaen, venyttäen, paloitellen ja toistaen. Haydnin sinfoniassa on kuusi osaa, ja sen tavoin Clynen teos jakaantuu kuuteen yhtäjaksoisesti soitettavaan pääjaksoon. Tuloksena on vuoroin kiihkeästi kieppuva, vuoroin hillitymmin mietiskelevä teos, jonka lopulla näyttelijä (tai nauhoitettu näyttelijän ääni tai muusikot kuiskaten) resitoi Macbethin yksinpuhelua. Loppueleenä on aleatorinen jakso, jossa muusikot soittavat esitysmerkinnän mukaan "villinä versiona" valitsemaansa katkelmaa Haydnin sinfoniasta.

Kimmo Korhonen

Brett Dean

And once I played Ophelia, Suomen ensiesitys

Australialainen Brett Dean aloitti muusikonuransa alttoviulistina ja sai 1985 paikan Berliinin filharmonikoista. Hän alkoi kuitenkin 1980-lopulla myös kirjoittaa musiikkia ja jättäytyi 1999 vapaaksi säveltäjäksi. Hänestä on tullut yksi aikamme soitetuimmista säveltäjistä, mutta täysin hän ei ole silti alttoviuluaankaan hylännyt ja esiintyy yhä sekä kamarimusiikkona että oman alttoviulukonserttonsa solistina.

Yksi Deanin menestysteoksista on Shakespearen draamaan perustuva ooppera Hamlet (2013-16), jonka pitkän syntyprosessin aikana syntyi kolme aiheeseen liittyvää oheisteosta. Niistä ensimmäinen oli toinen jousikvartetto And once I played Ophelia (2013), jossa kvartetin rinnalla esiintyy keskeisessä roolissa sopraanosolisti. Vuonna 2018 teoksesta valmistui sovitus sopraanolle ja jousiorkesterille.

And once I played Ophelian tekstin on tehnyt oopperankin libreton kirjoittanut Matthew Jocelyn. Teksti sisältää sekä Ofelian omia kommentteja että Hamletin, Hamletin äidin kuningatar Gertruden ja Ofelian isän Poloniuksen kommentteja Ofelialle ja Ofeliasta. Näin syntyy moniulotteinen, sekä sisältä että ulkopäin koettu muotokuva usein kainoksi ja heikoksi ajatellusta Hamletin rakastetusta, joka Jocelynin ja Deanin näkemyksen mukaan saattoikin hukkua tai hukuttautua enemmän häneen kohdistettujen sanojen paineesta kuin mielensä järkkymisen vuoksi.

Deanin moni-ilmeinen teos jakaantuu viiteen tauotta soitettavaan osaan. Avausjaksossa korostuu hermostunut karheus ja riitasointinen särmikkyys, kunnes kirpeä tremolo-kohtaus vie äärimmäisen hiljaa alkavaan lasihauraaseen ja salaperäiseen toiseen jaksoon, joka kasvaa vähitellen melodisemmaksi mutta hiipuu taas lopussa. Kolmantena on jälleen nopea, scherzomainen mutta sävyltään ankara osa, joka taittuu salaperäiseksi, melkein pelottavaksi pianissimo-kohtaukseksi ("I shall obey, my lord"). Pysähtynyt neljäs jakso kuvaa Gertuden kertomana Ofelian kuolemaa koskettavin sävyin, ja päätösjakso hahmottuu jäähyväisiksi ja kehtolauluksi Ofelialle.

Kimmo Korhonen

Louise Farrenc

Sinfonia nro 3 op. 36

Vaikka ennen muutamia viime vuosikymmeniä naispuolisten säveltäjien tie oli ennakkoluulojen ja käytännön esteiden hankaloittama, on sentään joitakin esimerkkejä siitä, että naispuolinen lahjakkuuskin on voinut päästä esiin. Ranskalainen Louise Farrenc toimi pitkään Pariisin konservatorion arvostettuna pianonsoiton professorina ja sai Schumannin ja Berliozin kaltaisia säveltäjiä teostensa ihailijoiksi. Hänen musiikkinsa jäi hänen kuolemansa jälkeen unohduksiin mutta on noussut viime aikoina jälleen esiin ja on vakiinnuttamassa paikkaansa aikansa klassis-romanttisen soitinmusiikin hienoimpiin kuuluvana edustajana.

Farrenc aloitti säveltäjänuransa pianoteoksilla, jotka hallitsevat hänen 1820- ja 1830-lukujen tuotantoaan. 1830-luvulla hän kokeili myös kamarimusiikkia ja kirjoitti ensimmäiset orkesteriteoksensa, kaksi alkusoittoa. 1840-luvusta tuli merkittävä laajamuotoisen kamarimusiikin vuosikymmen, ja tällöin valmistuivat myös hänen kolme sinfoniaansa (1842, 1845 ja 1847), joista viimeinen on usein arvioitu hienoimmaksi.

Farrencin kolmas sinfonia sijoittuu tyylillisesti lähinnä Beethovenin ja Mendelssohnin välimaille. Farrencin mieltymys vahvaotteiseen ilmaisuun tulee esiin heti sinfonian ensiosassa, joka alkaa lyhyellä johdannolla ennen kuin puhkeaa väkeväsykkeisen kuohuvaksi nopeaksi pääjaksoksi. Musiikissa on myös lyyrinen ulottuvuus, mutta päällimmäisenä on uhmakas, siellä täällä tehokkaiden synkooppien terävöittämä iskevyys, joka korostuu entisestään nopeampitempoisessa koodassa.

Hidas osa on aluksi seesteisen tasapainoinen, mutta se ei jää pelkäksi idylliseksi suvannoksi vaan saa myös tummavireisiä ja hetkittäin jopa kohtalonomaisia sävyjä. Scherzo kieppuu ja kuhisee ilmavasti Mendelssohnin tyyliin ja saa tasapainottajaksi levollisemman triojakson. Finaali palaa ensiosan uhmakkuuteen eikä jylhässä koodassakaan antaudu duurin houkutuksille, mutta vaikutelma ei ole traaginen tai toivoton vaan kaikessa tummuudessaankin horjumatonta sisäistä energiaa huokuva.

Kimmo Korhonen