Kapellimestari Taavi Oramo paljastaa ensimmäisessä residenssikonsertissaan moniulotteisen taiteilijapersoonansa. Millainen kudos syntyy, kun säveltäjinä ovat Radiohead-yhtyeen kitaristi Jonny Greenwood, Ilkka von Boehm tuoreella Fortress of Shadows -teoksellaan sekä kaksi ilmaisuvoimasta 1900-luvun vaihteen säveltäjää Schönberg ja Skrjabin.
Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista illan konserttiin. Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 ja päättyvät klo 13.00. Harjoituksista voi poistua myös tauolla. Harjoitusten esittely klo 9.50 Espoon kulttuurikeskuksen aulassa (2. krs.). Saavuthan ajoissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Kimmo Korhonen haastattelee Taavi Oramoa, joka taustoittaa suunnittelemansa konsertin ohjelmaa.
Espoon kulttuurikeskus, näyttelytila Ahjo, 1 krs.
Paikat (n. 50 kpl) täytetään saapumisjärjestyksessä.
Vapaa pääsy.
Ilkka von Boehm on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa Olli Kortekankaan ja Erkki Jokisen johdolla. Hänen tuotantonsa pääosa koostuu orkesteri- ja yhtyeteoksista, mutta hän on säveltänyt myös näyttämöllisiä ja monitaiteellisia teoksia
Fortress of Shadows (Varjojen linnake) on saanut nimensä Skotlannissa Sisä-Hebrideillä Skyen saarella sijaitsevasta 1400-luvun raunioituneesta linnasta Duinscaith Castlesta. Legendan mukaan se oli hurjan "Varjoksi" ("Scáthach") kutsutun naissoturin asuinpaikka. Von Boehm kuitenkin korostaa, ettei kyseessä ole varsinaista ohjelmamusiikkia.
Fortress of Shadows alkaa arkaaisen karusointisella, avaran maiseman tuntua luovalla vaskifanfaarilla, joka saa jatkeekseen eloisaa kuvioivuutta ja säveltäjän "eteeriseksi keijukaismusiikiksi" kuvailemaa seittimäistä haurautta. Teoksen dramaturgia syntyy näiden ainesten keskinäisestä dynamiikasta, erilaisten tunnelmien ja materiaalien vaihteluista ja limittymisistä. Hetkittäin musiikki saa lähes ritualistista sykettä, kunnes loppusivuilla teos jähmettyy kuulaaksi sointimaisemaksi.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Skrjabinin ainoa pianokonsertto fis-molli valmistui keväällä 1897, hiukan ennen kuin hän alkoi tuntea vetoa mystiikkaan, ja hän soitti itse kantaesityksen solistina Odessassa saman vuoden lokakuussa. Vastaanotto oli ristiriitainen, mutta teos sai myös puoltajansa, ja Skrjabin esitti teosta usein hyvällä menestyksellä eri puolilla Venäjää ja Eurooppaa.
Skrjabinin varhaistuotantoa värittävät Chopin-vaikutteet tulevat täysipainoisina esiin jo konserton avausosassa. Sen tunnelmat ovat vuoroin haaveellisia, vuoroin lähes äärimmilleen viedyn tunteikkaita. Osaa hallitsee vuolas, Skrjabinin varhaisemmille teoksille tyypillinen rikkaasti koristeltu melodisuus.
Keskiosassa jouset esittelevät herkkäpiirteisen aiheen, josta rakentuu neljän muunnelman sarja. Ensimmäisessä ja neljännessä muunnelmassa klarinetti kietoutuu runolliseen dialogiin elegantisti kuvioivan pianon kanssa. Vaikka kyseessä on teoksen hidas osa, tuo toisena oleva scherzomainen muunnelma siihen eloisuutta. Vakavimmillaan tunnelmat ovat tummansävyisessä kolmannessa muunnelmassa. Osan kooda saa kertaavan tehtävän, vaikka se palaakin lähemmäksi ensimmäistä muunnelmaa kuin itse varsinaista teemaa.
Finaalin pääteemaa sävyttää tanssillisuus. Osassa on kuitenkin myös tunteikkaan laulava ulottuvuutensa, joka nousee lopulta hallitsevaksi.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Arnold Schönberg tunnetaan 1900-luvun musiikin suurena vallankumouksellisena ja 12-säveljärjestelmän kehittäjänä, mutta hän aloitti säveltäjänuransa täysiverisenä romantikkona.
Schönbergin romanttinen varhaiskausi päättyi vuonna 1905-06 sävellettyyn ensimmäiseen kamarisinfoniaan E-duuri. Vastapainoksi monien myöhäisromanttisten teosten jättiorkestereille Schönberg on supistanut esittäjistön 15-henkiseksi kamariorkesteriksi.
Ensimmäisessä kamarisinfoniassa Schönberg on saapunut aivan atonaalisuuden kynnykselle, tilanteeseen jossa tonaaliset kiinnekohdat ovat häviämäisillään monimutkaisen polyfonisen kudoksen alle. Jo avaustahtien perättäisistä kvarteista rakentuva ylöspäinen käyrätorviaihe ilmentää uudenlaista, konstruktivistisempaa sävelajattelua. Teos on yksiosainen kokonaisuus, jossa on yhdistetty yhden laajan sonaattimuodon ja perinteisen neliosaisen sinfonian aineksia. Kokonaismuoto on seuraava: esittely (avaus-allegro), scherzo, kehittely, hidas osa, kertaus (finaali).
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Greenwoodin nimi lienee musiikinharrastajille tutuin englantilaisen vaihtoehtoista rockia edustavan vuonna 1985 perustetun Radiohead-yhtyeen soolokitaristina ja kosketinsoittajana. Hän on säveltänyt myös orkesteriteoksia, mm. elokuvamusiikkia.
Greenwoodin teos Water on valmistunut 2014 Australian kamariorkesterin tilauksesta. Sen innoittajana on ollut Philip Larkinin (1922-1985) samanniminen runo ja erityisesti sen päättävä ajatus vesilasista, jossa eri suunnista saapuvat valonsäteet yhdistyvät loputtomasti.
Jos odottaa teokselta kytkentöjä rockiin, voi pettyä. Muutaman kerran tosin nousee esiin vahvoja rytmikehikkoja, mutta hallitsevana sointikuvana on kuulassointinen, prisman tavoin välkehtivä tekstuuri, jossa kuviot toistuvat usein minimalistiseen, vähittäin muuntuvaan ja kehittyvään tapaan ja pakkautuvat paikoin lähes ligetimäisiksi sointikentiksi tai ripustautuvat tiheäsykkeisten motoristen rytmikuvoiden varaan. Jousisto soi monitasoisena pintana, josta varsinkin viulu irtaantuu usein solistisiin repliikkeihin ja jota huilujen ja kosketinsoittimien kuviot sekä pohjaäänenä soivat tanpurat värittävät. Teos jakaantuu viiteen yhtäjaksoisesti soivaan jaksoon, jotka tuovat kokonaisuuteen vaihtelevia näkökulmia ja muodon dynamiikkaa mutta jotka samalla yleisemmällä tasolla heijastavat erilaisia runollisen alkuinnoittajan herättämiä mielikuvia.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
