Tunteet

perjantai 22.1.2021 19.00 Kevätsarja 2 & 3
Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Kevätsarja-2 Kevätsarja-3
Osta lippu
perjantai 22.1.2021 19.00 Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Kevätsarja-2 Kevätsarja-3

Kapellimestari Anja Bilhmaier johdattaa kuulijat Webernin ilmaisuvoimaisen nuoruudenteoksen Kesätuulessa äärelle. Zimmermannin virtuoosisen oboekonserton solistina on Lontoon sinfoniaorkesterin oboen äänenjohtaja Juliana Koch, ja konsertin päättää vuolaan romanttinen Brahmsin viimeinen sinfonia.

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus klo 10-13

Liput alk. 5 €, Lippupiste

Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista illan konserttiin. Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 ja päättyvät klo 13.00. Harjoituksista voi poistua myös tauolla. Harjoitusten esittely klo 9.50 Espoon kulttuurikeskuksen aulassa (2. krs.). Saavuthan ajoissa.

Anton Webern

Kesätuulessa

Anton Webern oli yksi 1900-luvun alkupuolen omaperäisimmistä ja tinkimättömimmistä modernisteista, säveltäjä joka kehitti Arnold Schönbergin luomaa dodekafoniaa eli 12-säveltekniikkaa entistäkin konstruktivistisempaan suuntaan ja tuli näin ennakoineeksi toisen maailmansodan jälkeistä ankaraa sarjallisuutta. Vaikka hänen kypsän kautensa musiikki vei musiikillisen tiivistyksen äärimmilleen, aforistisiksi puristettujen eleiden hienovireiseen runouteen, hänen juurensa olivat syvällä keskieurooppalaisessa myöhäisromantiikassa.

Ratkaiseviksi Webernin kehitykselle muodostuivat syksyllä 1904 alkaneet neljän vuoden yksityiset sävellysopinnot Schönbergin johdolla. Schönberg oli tuolloin keskellä tyylillistä murrosta, joka vei hänet myöhäisromantiikasta teräväilmeiseen ekspressionismiin ja myöhemmin dodekafoniaan, ja hän tempasi mukaansa myös oppilaansa Webernin ja Alban Bergin.

Orkesteriteos Im Sommerwind (Kesätuulessa) valmistui kesällä 1904, vain muutamia viikkoja ennen kuin Webern aloitti opinnot Schönbergin johdolla. Se oli hänen ensimmäinen orkesteriteoksensa, eikä hän muutenkaan ollut säveltänyt paljoakaan ennen sitä, vain parisenkymmentä laulua ja kaksi pientä kamarimusiikkikappaletta. Webern ei antanut teokselle opusnumeroa, ja avausopuksen arvon sai myöhempi orkesteriteos Passacaglia (1908). Im Sommerwind jäi esittämättä hänen elinaikanaan ja kuultiin ensimmäisen kerran vasta 1962.

Im Sommerwind, "idylli suurelle orkesterille", pohjautuu Bruno Willen samannimiseen luontoa ylistävään runoon, joka sisältyy hänen romaaniinsa Offenbarungen des Wacholderbaums (1901). Sinfonisen runon tapaan hahmottuva monipolvinen teos liittyy lähtökohdiltaan samaan jälkiwagneriaaniseen myöhäisromantiikkaan kuin Gustav Mahlerin, Richard Straussin ja nuoren Arnold Schönbergin teokset. Vaikka se ei ole vielä tyylillisesti itsenäinen teos vaan joissakin suhteissa jopa vastakohtainen hänen kypsän kautensa ilmaisulle, se vakuuttaa säveltäjänsä eittämättömästä lahjakkuudesta.

Kimmo Korhonen

Bernd Alois Zimmerman

Konsertto oboelle ja pienelle orkesterille

Saksalainen Bernd Alois Zimmermann oli toisen maailmansodan jälkeisen kauden suuria yksinäisiä, etsijä, epäilijä ja pessimisti, joka lopulta päätyi itsemurhaan ratkaisuna oman elämänsä ja taiteilijuutensa umpikujaan. Hän eteni 1950-luvulla säveltäjänä varhaisten teosten uusklassismista atonaalisuuteen, dodekafoniaan ja lopulta sarjallisuuteen, mutta parhaiten hänet tunnetaan siitä erilaisia tyylejä yhdistelevästä pluralistisesta ilmaisusta, johon hän päätyi 1960-luvulla. Hänen maineikkain teoksensa on massiivisen moniaineksinen ooppera Die Soldaten (1965).

Zimmermannin konsertto oboelle ja pienelle orkesterille on suhteellisen varhainen teos vuodelta 1952. Samoihin aikoihin hän sävelsi muitakin solistiteoksia kuten viulukonserton (1950), trumpettikonserton Nobody knows the trouble I see (1954) sekä Canto di Speranzan sellolle ja pienelle orkesterille (1957). Oboekonsertossa heijastuu tyylillinen siirtymä uusklassismista kohti dodekafoniaa, ja teoksen materiaalisena lähtökohtana on sama 12-sävelrivi, jota Zimmermann käytti myös trumpettikonsertossaan. Toisaalta yhteydet uusklassismiin ovat yhä selvät, ja avausosalle Zimmermann antoikin otsikon Hommage à Strawinsky. Oboeosuus on virtuoosisen vaativa ja hyödyntää tehokkaasti nopeita siirtymiä rekisteristä toiseen.

Konsertto on tiiviiksi puristettu kolmiosainen kokonaisuus, jonka hidas keskiosa on suunnilleen yhtä laaja kuin kaksi muuta osaa yhteensä. Uusklassisessa, tesktuureiltaan teräväsärmäisessä ja kirpeäsointisessa avausosassa kumarrus Stravinskyn suuntaan tulee esiin viittauksina tämän sinfoniaan in C. Hitaan osan Rhapsodien jännitteinen ja uhkaava tunnelma sen sijaan on kuin painajaismuunnelma Bartókin Musiikkia jousille –teoksen yömusiikista, joskin osassa on myös muutama heleämpi sadunomainen käänne. Oboen osuus on paljolti resitatiivinomainen ja irtaantuu osan lopulla soolokadenssiksi. Myös eloisassa ja soinnillisesti ilmavassa finaalissa solistilla on kadenssi ennen lyhyitä päätösrituaaleja.

Kimmo Korhonen

Johannes Brahms

Sinfonia nro 4 e-molli op. 98

Brahmsin tie sinfonikoksi oli pitkä ja tuskainen. Ankara itsekritiikki ja taustalta kuuluvan jättiläisen eli Beethovenin askelten kumu saivat hänet pitämään kunnioittavan etäisyyttä sinfoniaan aina kypsään miehuuteen saakka. Kun hän oli vihdoin 43-vuotiaana syksyllä 1876 saanut esikoissinfoniansa valmiiksi lähes kahden vuosikymmenen ajalle venyneen luomistaistelun jälkeen, syntyivät muut kolme sinfoniaa suhteellisen nopeassa tahdissa, viimeiseksi jäänyt e-molli-sinfonia kesinä 1884 ja 1885.

Neljäs sinfonia on sävelletty Alppien juurella Steiermarkin Mürzzuschlagissa. Sieltä Brahms löysi vertauksen sinfonian luonteelle: "Pelkäänpä, että siinä maistuu täkäläinen ilmasto - kirsikat eivät kypsy täällä, etkä haluaisi syödä niitä." Teoksen mollisävyissä onkin jotain kiistattoman syksyistä ja elegistä.

Ensiosa alkaa kuuluisalla ja syystäkin ihaillulla pääteemalla, jonka ulkoiseen sopusuhtaisuuteen sisältyy syvää surumieltä. Avausosa rakentuu tiiviiksi sonaattimuodoksi, jossa siirtymä kertaukseen hämärtyy pääteeman venytetyn esiintymän vuoksi. Osan dynaaminen huipennus koittaa vasta poikkeuksellista painoa saavassa koodassa.

Hitaassa osassa kiinnittää huomiota häilyminen C-duurin ja E-duurin välillä, mikä antaa musiikille arkaaista fryygistä väritystä. Brahms ei kirjoittanut sinfonioihinsa varsinaista scherzoa, mutta neljännen sinfonian jyhkeän uhmakas ja energinen kolmas osa on tasajakoisuudestaan huolimatta lähellä Beethovenin esikuvaa.

Sinfonian finaalista Brahms rakentaa barokin esikuviin sekä muodon että materiaalin tasolla liittyvän muunnelmasarjan. Kyse on passacagliasta (tai tulkinnasta riippuen chaconnesta), jonka teeman Brahms on muokannut Bachin kantaatin nro 150 Nach dir Gott verlanget mich loppukuorosta. Muunnelmat, jotka seuraavat toisiaan saumattomana, suorastaan musiikkia eteenpäin imevänä vuona, on ryhmitelty kolmeen pääjaksoon, joista tasapainottavana suvantovaiheena toimivan keskijakson aloittaa huilun soolo ja viimeisen vaskien voimakas julistus.

Kimmo Korhonen

Taiteilijatapaaminen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit