TERRAL

perjantai 24.9.2021 19.00 Kausikonsertti
Liput alk. 29/23/12 € + tilausmaksu, Lippupiste Espoon kulttuurikeskus
perjantai 24.9.2021 19.00 Liput alk. 29/23/12 € + tilausmaksu, Lippupiste Espoon kulttuurikeskus

Tapiola Sinfoniettan kaksi uutta taiteellista kumppania – taiteellisena partnerina aloittava kapellimestari Ryan Bancroft ja  kauden 2021/22 residenssitaiteilija Sebastian Fagerlund – ovat suunnitelleet yhdessä Terral-konsertin ohjelman.  Avausnumerona on Lutosławskin Venetsialaisia leikkejä, jonka jälkeen kuullaan Fagerlundin Terral-huilukonserton kantaesitys. Solistina on aikamme hienoimpiin huilisteihin kuuluva Sharon Bezaly, jolle teos on myös omistettu. The Times -lehti on kuvaillut Bezalya ”Jumalan lahjaksi huilunsoitolle”. Hänelle on sävelletty ja omistettu teoksia enemmän kuin kenellekään muulle aikamme huilistille. Konsertti päättyy Schumannin lämminhenkiseen d-mollisinfoniaan, ja konsertin jatkoilla kuullaan vielä ajankohtaan sopiva Fagerlundin oktetto ’Autumn Equinox’.

Vuonna 2012 valmistuneesta viulukonsertosta Darkness in Light lähtien Sebastian Fagerlund on antanut kaikille konsertoilleen lisänimen, jotka viittaavat teosten tunnelmaan ja sointimaailmaan. ”Sana ’terral’ vie ajatukset maahan, mutta se on myös tuuli, jota kutsutaan Espanjassa ’Terraliksi'”, Fagerlund kertoo. ”Nimi tuli mieleen yhdessä sointimaailman muotoutumisen kanssa. Ajattelin teoksen materiaaliin liittyen mielikuvia, joissa maa-aines tai hiekka paljastaa tuulessa uusia pintoja. On kyse jatkuvasta muutoksesta. Välillä on pitkälinjaisempaa tekstuuria, välillä ollaan hurjissa pyörteissä.”

YLE Radio 1 lähettää konsertin.suorana.
Konsertti päättyy noin klo 20.45. Väliaika 30 minuuttia.

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35: Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin ja haastattelee säveltäjä Sebastian Fagerlundia.

Konsertin jatkot Tapiolasalissa klo 20.55.

Sebastian Fagerlund
Oktetto ”Autumn Equinox”   21’
I  Espressivo
II Lento misterioso
III Agitato con forza ma espressivo

Olli Leppäniemi, klarinetti
Jaakko Luoma, fagotti
Ilkka Hongisto, käyrätorvi
Janne Nisonen, viulu
Tiina Paananen, viulu
Ulla Soinne, alttoviulu
Riitta Pesola, sello
Panu Pärssinen, kontrabasso

Sebastian Fagerlundin cd-levyjä myynnissä Sinfoniettan Ystävät ry:n infopisteessä.

Katso Sebastian Fagerlundin profiilivideo: Introducing Sebastian Fagerlund (tekstitys suomeksi ja englanniksi).

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Konserttiesittely

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35.
Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin ja haastattelee säveltäjä Sebastian Fagerlundia.

Witold Lutosławski

Venetsialaisia leikkejä

1900-luvun jälkipuolen suuriin mestareihin kuulunut Witold Lutosławski löysi omimman tyylinsä 1960-luvun alussa, suhteellisen myöhään urallaan. Hän nousi silloin György Ligetin rinnalla yhdeksi merkittävimmistä niistä modernistisista säveltäjistä, jotka onnistuivat luomaan hedelmällisen vaihtoehton edellisen vuosikymmenen ankaralle sarjallisuudelle. Vaikka hän ei saanut suoranaisia seuraajia, hänen kehittämänsä "rajoitettu aleatorisuus" on vakiintunut yhdeksi uuden musiikin keskeisistä sävellystekniikoista.
Jeux vénitiens (Venetsialaisia leikkejä) (1960-61) oli Lutosławskin tyylillisen kehityksen avainteoksia, sillä siinä hän sovelsi aleatorisuutta ensimmäisen kerran. Myöhemmin uusi sävellystekniikka sai Lutosławskin tuotannossa vivahteikkaampia ilmaisumuotoja ja yhdistyi yhä sulavammin perinteisesti kirjoitettujen jaksojen kanssa. Termi "aleatorisuus" juontuu latinan arpakuutiota tarkoittavasta sanasta "alea", mutta mitään täyttä sattuman soittoa Lutosławskin musiikin aleatorisuus ei ole. Siinä yksittäisten muusikkojen osuudet on kirjoitettu tarkasti, mutta niiden rytminen synkronointi jää vapaaksi. Kokonaisvaikutelma, tietyn harmonian ja tekstuurin tuntu, on tiukasti säveltäjän kontrollissa, mutta yksityiskohtien toteutuminen saattaa vaihdella esityksestä toiseen.
Jeux vénitiensin neljä osaa noudattavat sellaista muodon "psykologista lähestymistapaa", jota Lutosławskin sävellyksenopettaja Witold Maliszewski suosi. Tämän käyttämien käsitteiden mukaisesti teoksen osissa ovat vuorollaan esillä johdatteleva, siirtymätaitteen kaltainen, kertova ja päättävä ilmaisutyyppi.
Aleatorinen kontrapunkti sävyttää selvimmin "johdattelevan" avausosan tekstuureja. Toinen ja kolmas osa ovat kirjoitustavaltaan perinteisempiä. Toinen osa on pääosin hauraan läpikuultavana kiitävä, rytmisesti eläväinen scherzo, kolmantena on teoksen hidas osa, sen "kertova" ydin, jossa keskeisen sijan saa huilun soolo. Päätösosassa Lutosławski palaa aleatorisuuteen mutta toteuttaa sitä nyt eri tavoin kuin avausosassa. Osa rakentuu toisiinsa limittyvistä ja kasaantuvista sointiblokeista, jotka tiivistyvät huipennuksessa villisti myllertäväksi kaaokseksi.

Sebastian Fagerlund

Huilukonsertto ”Terral”, kantaesitys

Vuonna 2012 valmistuneesta viulukonsertosta Darkness in Light lähtien Sebastian Fagerlund on antanut kaikille konsertoilleen lisänimen. Kyse ei ole varsinaisesta kuvailevasta ohjelmallisuudesta vaan teosten tunnelmaan ja sointimaailmaan viittaavista otsikoista. Mitä siis on odotettavissa, kun uusi huilukonsertto (2020-21) kantaa nimeä Terral?
"Sana 'terral' vie ajatukset maahan, mutta se on myös tuuli, jota kutsutaan Espanjassa 'Terraliksi'", Fagerlund kertoo. "Nimi tuli mieleen yhdessä teoksen sointimaailman muotoutumisen kanssa. Ajattelin teoksen materiaaliin liittyen mielikuvia, joissa maa-aines tai hiekka paljastaa tuulessa uusia pintoja. On kyse jatkuvasta muutoksesta. Välillä on pitkälinjaisempaa tekstuuria, välillä ollaan hurjissa pyörteissä."
Fagerlundin edellinen konsertto oli suurelle orkesterille kirjoitettu ja lähes 40-minuuttinen sellokonsertto Nomade (2018). Uudessa huilukonsertossa hän halusi lähestyä konserttoilmaisua toisenlaisesta näkökulmasta käyttäen tietoisesti pienempää kokoonpanoa, mikä sopi hyvin yhteen Tapiola Sinfoniettalta tulleen tilauksen kanssa. Olennainen innoittaja oli myös huilisti Sharon Bezaly, jonka toivomuksesta teos on syntynyt. Fagerlundin mukaan Bezalyn upea sointi ja muusikkous vaikuttivat teokseen:
"Olimme säveltämisen aikana usein yhteydessä ja lähetin hänelle silloin tällöin stemmaluonnoksia. Katsoimme yhdessä esimerkiksi huilun pieniä glissandoja ja 'taivutuksia', jotka ovat huilulla rajoitetumpia kuin vaikkapa klarinetilla."
Fagerlundin mukaan huilukonsertto edustaa melodiikan suhteen askelta eteenpäin hänen tuotannossaan. Se on myös harmonialtaan hänen aiempia teoksiaan tonaalisemmin painottunut. Sointikuva on läpikuultava ja ilmava niin kuin tuuleen liittyvältä teokselta voi odottaakin, ja mukana on myös "tuulimaisia" eleitä, orkesterin nopeasti suhahtavia juoksutuksia.
Konsertto on kolmiosainen. Avausosa alkaa hitaana maalauksellisuutena, jossa solisti käyttää aluksi matalammalta soivaa alttohuilua. Bassoista alkava jousten pitkälinjainen kaanon sisältää konserton materiaalin DNA:n ja ennakoi myös kolmannen osan pääaihetta. Ensiosan keskellä on eläväisempi, nopealiikkeinen jakso, joka puolestaan ennakoi toista osaa ja josta palataan alun hitaampaan tunnelmaan.
Keskiosa on scherzomaisen sähäkkä, täynnä solistin ja orkesterin vilkasta replikointia. Osan lopulla tunnelma tasaantuu ja johtaa tauotta kolmanteen osaan, jossa teoksen aiemmat ulottuvuudet yhdistyvät ja jotka täydentyvät vielä huilun kadenssilla. Osan taustalla on perinteinen passacaglia-rakenne.

Robert Schumann

Sinfonia nro 4 d-molli op. 120, 1841 versio

Robert Schumann (1810-1856): Sinfonia nro 4 d-molli op. 120 (1841 versio)

Vietettyään ensin nuoruutensa pianomusiikin parissa ja heittäydyttyään sen jälkeen vuodeksi 1840 kiihkoisasti yksinlaulujen säveltämiseen Schumann löysi vihdoin vuonna 1841 orkesterin maailman. Ensimmäinen sinfonia, ns. Kevätsinfonia, valmistui kuukauden työn tuloksena helmikuussa. Toukokuussa näki päivänvalon lähes sinfonisesti hahmoteltu Alkusoitto, Scherzo ja Finaali, ja vielä saman vuoden syyskuussa Schumann sai valmiiksi toisenkin sinfonian. Uusi d-molli-sinfonia otettiin kuitenkin ristiriitaisesti vastaan Leipzigissä joulukuussa olleessa kantaesityksessä, ja Schumann itsekin kadotti kiinnostuksensa teokseen ja unohti sen kymmeneksi vuodeksi pöytälaatikkoon.

Vuonna 1851 – sävellettyään tällä välillä kaksi uutta sinfoniaa - Schumann otti d-molli-sinfonian jälleen esiin ja teki siitä uusitun version, jossa hän on lähinnä muuttanut orkestraatiota mutta jonkin verran myös itse musiikillista sisältöä. Vaikka d-molli-sinfonia syntyi alun perin jo toisena Schumannin sinfonioista, se tunnetaan yleisesti käytössä olevan korjatun version ja sinfonioiden julkaisujärjestyksen vuoksi hänen neljäntenään.

Schumann on luonut d-molli-sinfoniassaan omaperäisimmän sinfonisen rakenteensa ja avannut samalla yhden kiinnostavan vaihtoehdon Beethovenin jälkeisen ajan sinfonialle; itse asiassa hän ajatteli kutsua teosta aluksi "sinfoniseksi fantasiaksi". Perinteinen neliosainen perusrakenne on tässä sidottu yhteen tauottomaksi kokonaisuudeksi, minkä ansiosta Schumann on voinut tehdä osien sisään tavallisuudesta poikkeavia leikkauksia ja lisäyksiä. Uutta kehitysvaihetta sinfonian historiassa merkitsee myös yhteisen temaattisen materiaalin käyttö eri osissa; Beethovenkin kyllä kokeili jotain samantapaista mutta ei vienyt ajatusta yhtä pitkälle.

Sinfonia d-molli on Schumannille tyypilliseen tapaan tunteen lämpöä huokuva teos. Se alkaa vaikuttavalla tummasävyisellä johdannolla, josta varsinainen sinfoninen allegro purkautuu esiin. Johdannon lopulla oleva lyhyt motiivi hedelmöittää koko avausosaa, jonka kehittelyjaksossa esitellään yllättäen myös uutta materiaalia. Sen sijaan varsinainen kertausjakso jää pois, ja musiikki liukuu suoraan osan huipentavaan koodaan.

Romanssiksi otsikoitu hidas osa alkaa surumielisellä oboesävelmällä, mutta keskeisimmäksi nousee ensiosan johdannon avausaihe. Raskassykkeinen scherzo puolestaan käynnistyy saman johdantoaiheen ylösalaisin käännetyllä muunnelmalla, kun taas tasapainottavan trio-taitteen melodia on muokattu hitaan osan viulusoolosta. Trio-taitteen toisen esiintymän kautta musiikki liukuu finaaliin, joka alkaa epätavallisesti hitaalla, lähes bruckneriaanisia tunnelmia maalailevalla johdannolla. Nopea pääjakso vie teoksen uljaaseen päätökseen voitokkaassa D-duurissa.

Kimmo Korhonen

Sebastian Fagerlund

Oktetto "Autumn Equinox"

Teos esitetään Konsertin jatkoilla noin klo 20.55.

Sebastian Fagerlundin eri kokoonpanoille säveltämillä teoksilla on usein hedelmällinen keskinäinen suhde, joskus suora ja toisiaan ruokkiva, joskus vaihtelua sävellyksellisiin tehtävänasetteluihin luova. Oktetto "Autumn Equinox" on kirjoitettu samalle kokoonpanolle kuin Schubertin kuuluisa oktetto: klarinetti, fagotti, käyrätorvi sekä jousikvintetti, jossa on mukana kontrabasso. Teos on sävelletty Delftin kamarimusiikkifestivaalin tilauksesta 2016, samaan aikaan jolloin Fagerlundilla oli työn alla ooppera Höstsonaten (2015-17). Oktetossa onkin hänen mukaansa sekä tunnelmien että materiaalin tasolla "eräänlaisina heijastumina" yhteyksiä oopperaan, ja toisessa osassa on muistuma oopperan yhdeksännestä kohtauksesta. Kahden teoksen välinen läheisyys sai Fagerlundin antamaan oktetolle syyspäiväntasausta tarkoittavan lisänimen. Toisaalta teoksella on yhteyksiä myös orkesteriteokseen Water Atlas (2017-18), joka oli sävellysvuorossa pian oopperan jälkeen.
Oktetossa Fagerlund esittelee koko teoksen perusmateriaalin heti ensiosan alussa. Aavistelevasta ja hahmoaan etsivästä johdantomaisesta avauksesta musiikki puhkeaa oikukkaan rytmikkääksi, kuvioitaan kieputtelevien ja paikoin monikerroksisiksi kasautuvien tekstuurien energiseksi sykkeeksi.
Hitaassa keskiosassa avausosan melodista ja harmonista materiaalia on hidastettu ja laajennettu. Tunnelmien tasolla liikutaan nyt lähes toisessa ääripäässä, kuin kohti tuonpuoleista kurkottuvassa pysähtyneessä meditatiivisuudessa, sekin olennainen osa Fagerlundin ilmaisuasteikkoa. Alun pitkien äänten jähmettyneestä sointipinnasta alkaa vähitellen kasvaa esiin melodista liikettä, kunnes jälkipuolella, jaksossa joka on saanut partituurissa merkinnän "Autumn Lullaby", alttoviulu pääsee laulamaan surullista syksyistä kehtolauluaan.
Kolmas osa palaa ensiosan liikkuvuuteen mutta nyt määrätietoisemmassa, tiheäsykkeisten triolien siivittämässä muodossa. Osa saa pysähdyksineen ja kokoavine huipennuksineen teoksen painopisteen aseman.

Kimmo Korhonen

Konsertin jatkot

Tapiolasali

Sebastian Fagerlund:
Oktetto "Autumn Equinox"
Tapiola Sinfoniettan muusikoita

Sebastian Fagerlundin eri kokoonpanoille säveltämillä teoksilla on usein hedelmällinen keskinäinen suhde, joskus suora ja toisiaan ruokkiva, joskus vaihtelua sävellyksellisiin tehtävänasetteluihin luova. Oktetto "Autumn Equinox" on kirjoitettu samalle kokoonpanolle kuin Schubertin kuuluisa oktetto: klarinetti, fagotti, käyrätorvi sekä jousikvintetti, jossa on mukana kontrabasso. Teos on sävelletty Delftin kamarimusiikkifestivaalin tilauksesta 2016, samaan aikaan jolloin Fagerlundilla oli työn alla ooppera Höstsonaten (2015-17). Oktetossa onkin hänen mukaansa sekä tunnelmien että materiaalin tasolla "eräänlaisina heijastumina" yhteyksiä oopperaan, ja toisessa osassa on muistuma oopperan yhdeksännestä kohtauksesta. Kahden teoksen välinen läheisyys sai Fagerlundin antamaan oktetolle syyspäiväntasausta tarkoittavan lisänimen. Toisaalta teoksella on yhteyksiä myös orkesteriteokseen Water Atlas (2017-18), joka oli sävellysvuorossa pian oopperan jälkeen.
Oktetossa Fagerlund esittelee koko teoksen perusmateriaalin heti ensiosan alussa. Aavistelevasta ja hahmoaan etsivästä johdantomaisesta avauksesta musiikki puhkeaa oikukkaan rytmikkääksi, kuvioitaan kieputtelevien ja paikoin monikerroksisiksi kasautuvien tekstuurien energiseksi sykkeeksi.
Hitaassa keskiosassa avausosan melodista ja harmonista materiaalia on hidastettu ja laajennettu. Tunnelmien tasolla liikutaan nyt lähes toisessa ääripäässä, kuin kohti tuonpuoleista kurkottuvassa pysähtyneessä meditatiivisuudessa, sekin olennainen osa Fagerlundin ilmaisuasteikkoa. Alun pitkien äänten jähmettyneestä sointipinnasta alkaa vähitellen kasvaa esiin melodista liikettä, kunnes jälkipuolella, jaksossa joka on saanut partituurissa merkinnän "Autumn Lullaby", alttoviulu pääsee laulamaan surullista syksyistä kehtolauluaan.
Kolmas osa palaa ensiosan liikkuvuuteen mutta nyt määrätietoisemmassa, tiheäsykkeisten triolien siivittämässä muodossa. Osa saa pysähdyksineen ja kokoavine huipennuksineen teoksen painopisteen aseman.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit