POGOSTKINA

perjantai 15.2.2019 19.00 Kausikonsertti 4
25/19/11€
Osta lippu

POGOSTKINA

perjantai 19.00 Kausikonsertti 4
25/19/11€ Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
perjantai 15.2.2019 19.00 25/19/11€ Espoon kulttuurikeskus

Konsertin johtaa ennakkotiedoista poiketen ranskalainen kapellimestari Adrien Perruchon, joka nousi laajaan tietoisuuteen, kun hän lyhyellä varoitusajalla vuonna 2014 johti menestyksekkäästi Ranskan radion filharmonisen orkesterin konsertin Pariisissa. Sen jälkeen hän on johtanut mm. Los Angelesin ja Tokion filharmonisia orkestereita.
Tapiola Sinfonietta esittää hänen johdollaan Gabriel Fauren symbolistinen orkesterisarja Pelléas ja Mélisande, Schubertin ”Traagisen sinfonian” nro 4 sekä Karl Amadeus Hartmannin tummasävyisen, sodan varjossa sävelletyn Hautajaiskonserton, jossa solistina on vuoden 2005 Sibelius-viulukilpailun voittaja Alina Pogostkina.

Taiteilijat

Ohjelma

Konserttiesittely

18:15-18:45

Esittelijänä Kimmo Korhonen. Vapaa pääsy. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

Gabriel Faure

Pelléas ja Mélisande

Belgialaisen symbolistikirjailijan Maurice Maeterlinckin (1862-1929) näytelmä Pelléas et Mélisande (1892) sai ensi-iltansa Pariisissa toukokussa 1893.

Myös monet säveltäjät kiinnostuivat näytelmän tuhoon tuomitun kielletyn rakkauden kuvauksesta. Ensimmäiseksi valmistui Gabriel Faurén musiikki näytelmän Lontoossa 1898 ollutta produktiota varten.

Hän muokkasi näyttämömusiikin välisoitoista neliosaisen orkesterisarjan, joka kuuluu hänen esitetyimpiin teoksiinsa. Joskus sarjan yhteyteen liitetään vielä mezzosopraanon esittämä Mélisanden laulu. Kiireidensä vuoksi Fauré ei ehtinyt itse orkestroida teosta, vaan sen teki hänen oppilaansa Charles Koechlin säveltäjän valvoessa ja korjaillessa työtä.

Sarjan avausosa Preludi johdattaa näytelmän surumielisen runolliseen, peiteltyjen intohimojen maailmaan. Avausteemassa on kuultu Mélisanden muotokuva, jolloin toinen teema ilmentäisi hänen tulevan aviomiehensä Golaud'n ensi-ihastusta. Fileuse kuvaa Mélisandea istumassa rukkinsa ääressä. Sarjan tunnetuin osa on viehkeästi kaartuileva Sicilienne, jonka Fauré lisäsi sarjaan viimeisenä ottamalla sen keskeneräiseksi jääneestä näyttämömusiikista Molièren näytelmään Porvari aatelismiehenä. Näytelmän draamallisessa huipennuksessa mustasukkainen Golaud löytää salarakastavaiset Pelléaan ja Mélisanden, surmaa Pelléaan ja haavoittaa Mélisandea. Surumarssimaisen askelluksen tahdittama Mélisanden kuolema huokuu traagista tunnelmaa, ja osa soitettiin myös Faurén omissa hautajaisissa.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Karl Amadeus Hartmann

Hautajaiskonsertto viululle ja jousiorkesterille

Saksalainen Karl Amadeus Hartmann tunnetaan parhaiten kahdeksasta vuosina 1936-62 syntyneestä sinfoniastaan, joissa hän kytkeytyy suuren keskieurooppalaisen sinfoniaperinteen jatkajaksi.

Hartmannin nykyisin suosituin teos, viululle ja jousille sävelletty Concerto funebre, valmistui alun perin syksyllä 1939, pian sen jälkeen kun Saksa oli hyökännyt Puolaan ja toinen maailmansota oli alkanut. Nimenä oli silloin Musik der Trauer (Surumusiikkia tai Surun musiikkia). Hän korjaili teosta 1959, jolloin se sai nykyisen nimensä, suomeksi Hautajaiskonsertto.

Neliosaisen Concerto funebren ääriosissa Hartmann lainaa kahtaa vanhaa sävelmää, jotka antavat teokselle omaa sisällöllistä ulottuvuuttaan. Lyhyessä johdantomaisessa avausosassa viulu mukailee haurain sävyin vanhaa hussilaista koraalisävelmää, joka on edustanut tšekeille uskoa tulevaisuuteen ja jota monet tšekkisäveltäjät Smetanasta lähtien ovat lainanneet. Ensiosasta liu'utaan suoraan tuskaisesti laulavaan, paikoin surumarssirytmien tahdittamaan hitaaseen osaan. Kolmantena oleva kiihkeä scherzo on teoksen dynaaminen huipentuma. Päätösosassa (Choral) Hartmann lainaa venäläistä vallankumouslaulua, joka on tuttu myös Šostakovitšin 11. sinfoniasta (1957). Saksassa laulu tunnetaan nimellä Unsterbliche Opfer (Kuolemattomat uhrit).

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Franz Schubert

Sinfonia nro 4 "Traaginen"

Neljännellä sinfonialla on erikoisasema Schubertin varhaisten sinfonioiden joukossa. Se on niistä ainoa, joka on mollissa, ja se on ilmaisultaan muita vaativampi.

Neljännen sinfonian lisänimi ”Traaginen” on Schubertin antama, mutta varsinaisesta traagisuudesta ei ole kyse.

Schubertin aiempien sinfonioiden tapaan ensiosa alkaa hitaalla johdannolla. Sen taustalla saattaa kuulla kaikuja Haydnin Luominen-oratorion kuuluisasta alkusoitosta, Kaaoksen kuvauksesta. Varsinainen nopea pääjakso alkaa energisessä c-mollissa, mutta osa päättyy C-duuriin, kuin ennakoiden sinfonian päätösosaa.
Hidas osa rakentuu lämpimän laulavuuden ja kontrastoivien mollijaksojen vuorotteluksi. Toisaalta näiden kahden jakson aineksia myös yhdistetään, kun mollijakson kuudestoistaosasyke jää lopussa laulavan aiheen taustalle.
Jo kolmannen osan tempomerkintä (Allegro vivace) kertoo, että vaikka Schubert on otsikoinut osan menuetiksi, on enemmän kyse scherzosta. Kromatiikka ja rytmiset aksentit lataavat musiikkiin sisäistä levottomuutta. Trio-jakso on levollisempi, mutta siinäkin häivähtää osalle ominaista jännittyneisyyttä. Finaali on energisen vauhdikas, usein hiukan Mendelssohnin keijukaismusiikkia ennakoivalla tavalla. Kehittelyjakso alkaa jännitettä pidätellen, mutta päästää sitten kuohunnan irti. Kertaus kääntää musiikin mutkattomasti C-duuriin.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Palvelut

Näytä kaikki konsertit