SCHUBERT

torstai 24.3.2022 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Platina kevät 2022 Hopea kevät 2022
Osta lippu
torstai 24.3.2022 19.00 Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Platina kevät 2022 Hopea kevät 2022

Alina Pogostkina on vuoden 2005 Sibelius-viulukilpailun voitostaan lähtien kuulunut suomalaisyleisön rakastamiin taiteilijoihin. Franz Schubertin teoksille omistetussa konsertissa hän esittää säveltäjän melodisesti viehättävät solistiteokset viululle ja orkesterille.
Tapiola Sinfoniettan aiempi pitkäaikainen taiteellinen partneri Mario Venzago johtaa myös säveltäjän keskeneräisistä sinfonialuonnoksista muokatun sinfonian, joka saa tässä konsertissa maailman ensiesityksensä.

Konserttiesittely klo 18.15.

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

Taiteilijat

Ohjelma

Konserttiesittely

Konserttiesittely klo 18.15-18.35 näyttelytila AHJOssa.
Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin.

Franz Schubert

Konserttikappale D-duuri viululle ja orkesterille D 345

Schubertin tuotantoon kuuluu sävellyksiä monipuolisesti eri teoslajeista: oopperoita, laulunäytelmiä, hengellistä musiikkia, maallisia vokaaliteoksia, joihin lukeutuu myös hänen suurenmoinen liedtuotantonsa, orkesteriteoksia sekä kamari- ja instrumentaalimusiikkia. On kuitenkin yksi keskeinen lajityyppi, jota Schubert ei koskaan harrastanut. Hänen tuotantoonsa ei nimittäin kuulu yhtäkään varsinaista konserttoa.
Päinvastoin kuin monet muut aikansa suurista säveltäjistä aina Beethovenista ja Carl Maria von Weberistä alkaen Schubert ei ollut ihmeempi soitinvirtuoosi. Nuorempana hän soitti viulua oppilasorkesterissa, ja myöhemmin hän esiintyi pianistina omien laulujensa säestäjänä, mutta varsinaiselle virtuoositasolle hänen taitonsa eivät riittäneet. Lisäksi hänen musiikillinen tomintansa sijoittui suurelta osin kotimusisointiin ja salonkeihin, joissa suurmuotoiselle taituruudelle ei ollut käyttöä. Schubertin rajallisten soittimellisten kykyjen valossa onkin ymmärrettävää, että konsertto jäi hänelle vieraaksi sävellyslajiksi. Hän ei tarvinnut niitä omaan käyttöönsä, eikä hän liioin ehtinyt lyhyen uransa aikana saavuttaa sellaista kuuluisuutta, että hän olisi säveltänyt konserttoja taitavammille esittäjille. Voi sitä paitsi kysyä, kuinka hyvin konsertto olisi ylipäätään soveltunut hänen säveltäjäntemperamentilleen.
Schubertin ainoat solistiset teokset ovat kolme viululle ja orkesterille sävellettyä kappaletta vuosilta 1816-17. Kaikissa niissä viulu on selkeästi pääroolissa. Solistiosuus on niissä kuvioivuudessaan sujuva ja kiitollinen mutta ei suinkaan helppo.

Konserttikappale D-duuri (1816) on sävelletty viululle ja klassismin kauden pienelle perusorkesterille, jossa ovat jousiston lisäksi kahdet oboet ja trumpetit sekä patarummut. Teoksen syntytaustasta ei ole tietoa; jos teos on esitetty Schubertin aikana, se on esitetty luultavimmin yksityisesti saman amatööriorkesterin voimin kuin muutamat hänen varhaisista sinfonioistaan. Teos oli monien Schubertin soitinteosten tapaan pitkään unohduksissa ja julkaistiin vasta 1897.
Konserttikappaletta kutsutaan joskus myös "konsertoksi", mutta sellaisesta ei ole kyse. Teos on yksiosainen kokonaisuus, jossa on laajahko hidas johdanto (Adagio) ja nopea rondomuotoinen pääjakso (Allegro). Johdanto alkaa seremoniallisen arvokkaasti mutta saa henkilökohtaisemman sävyn, kun viulisti astuu sisään. Viisivaiheisessa, eloisasti kuvioivassa rondossa (ABACA) ensimmäinen sivutaite tuo mukanaan ripauksen taituruutta ja toisessa viehkeä mollitaite antaa musiikille tunteikkaamman ilmeen.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Franz Schubert

Rondo A-duuri viululle ja jousiorkesterille D 438

Laajin Schubertin solistisista viuluteoksista on kesäkuussa 1816 valmistunut Rondo A-duuri. Teos voidaan esittää joko jousikvartetin tai suuremman jousiston kanssa, ja jos se on esitetty Schubertin aikana, se on todennäköisesti kuultu juuri kvartettiversiona jossain epämuodollisessa tilaisuudessa. Konserttikappaleen tavoin Rondo A-duuri julkaistiin 1897.
Samoin kuin Konserttikappale myös Rondo jäsentyy kaksivaiheiseksi kokonaisuudeksi, jossa hidasta Adagiota seuraa nopea rondo-muotoinen pääjakso (Allegro giusto). Erona on kuitenkin se, että tässä laveasti kaartuileva alkujakso saa haeskelevaa johdantoa itsenäisemmän, enemmän varsinaisen hitaan osan tehtävää palvelevan roolin. Vastaavasti klassisen selkeäpiirteinen rondo-jakso hahmottuu monipolvisemmaksi ja kuvioivuudessaan eloisaksi osaksi.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Franz Schubert

Poloneesi B-duuri viululle ja orkesterille D 580

Viimeisenä Schubertin solistisista viuluteoksista valmistui syyskuussa 1817 Poloneesi B-duuri. Myös ensiesitys tiedetään: Wiener Weisenhaus 29. syyskuuta vuonna 1818, solistina säveltäjän vanhempi veli Ferdinand. Teoksen julkaiseminen venyi vielä kahta muuta solistista viuluteosta myöhemmäksi, vuoteen 1928 eli Schubertin kuoleman 100-vuotispäivien aikoihin.
Kahteen muuhun viulistiseen solistiteokseen verrattuna Poloneesi B-duuri on suppeampi ja yksinkertaisempi teos mutta ei vailla viehätystä. Teos alkaa heti poloneesirytmissä ilman johdantoa viulistin ja orkesterin vuorotellessa repliikeissään. Keskellä on Minore-taite eli g-mollissa oleva jakso, joka tuo omaa surumielisyyttään teokseen. Lopuksi palataan poloneesijakson kertauksen myötä takaisin duuriin. Schubert paljastaa Poloneesissa itsessään piilevää salonkihurmaajaa; se oli rooli, johon hän kykeni musiikissaan mutta ei omassa henkilökohtaisessa elämässään.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Franz Schubert

Sinfonia E-duuri (luonnoksista D 729, D 936 ja D 708 koostaneet Richard Dünser ja Mario Venzago)

Keskeneräisyys on antanut nimensä yhdelle Schubertin tunnetuimmista teoksista, sinfonialle h-molli, mutta häneltä tunnetaan suuri määrä muitakin keskeneräisiä teoshankkeita. Hän oli luonteeltaan spontaania säveltäjätyyppiä, ja jos työ ei sujunut eikä musiikkia syntynyt, hän saattoi jättää yksinkertaisesti sävellystyön kesken ja siirtyä uuden teoksen pariin. Tämän käytännön jäljiltä Schubertilta tunnetaan luonnoksia ja materiaalia useisiin keskeneräisiksi jääneisiin teoksiin, paitsi sinfonioihin myös laajamuotoisiin piano- ja kamarimusiikkiteoksiin.
Schubertin jälkeenjääneistä sinfonialuonnoksista on tehty useita rekonstruktioita. Tässä konsertissa kuullaan uusi itävaltalaisen säveltäjän Richard Dünserin (s. 1959) vuonna 2020 tekemä rekonstruktio, jossa on yhdistetty materiaalia kolmesta sinfoniahankkeesta. Mukana on myös Mario Venzagon rekonstruoima scherzo (D 936).
Pisimmälle viety näistä hankkeista on sinfonia E-duuri (D 729), jota Schubert sävelsi elokuussa 1821 mutta jonka hän siirsi sivuun keskittyäkseen oopperaansa Alfonso und Estrella. Hän sai sinfoniasta valmiiksi orkesteripartituuriksi ensiosan hitaan johdannon ja 110 tahtia ensiosan nopeaa allegro-jaksoa. Schubert on lisäksi hahmotellut teosta koko sen 1350-tahtiselta pituudelta mutta usein pelkän melodialinjan ja silloin tällöin myös bassolinjan tai kontrapunktisten vastaäänten osalta. Lisäksi keskeneräisestä nuotista voi päätellä jotain teoksen orkestraatiosta. Teoksesta on tehty useita täydennettyjä versioita, jotka tunnetaan Schubertin sinfoniana nro 7.
Sinfonia D-duuri (D 936) oli puolestaan työn alla Schubertin elämän viimeisten viikkojen aikana loka-marraskuussa 1828 ja mitä ilmeisimmin jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Kolmesta osasta keskimmäinen on lähes valmis, kaksi muuta ovat luonnosversioina. Tämä sinfonia identifioitiin Schubertin säilyneiden käsikirjoitusten joukosta vasta 1970-luvulla ja on sittemmin täydennetty esityskelpoiseksi, jollaisena se on saanut järjestysnumeron 10.
Vuosilta 1820-21 on säilynyt lisäksi keskeneräinen D-suuri-sinfonian luonnos (D 708) pianoversiona. Siitä on säilynyt luonnoksia ensimmäisen, toisen ja neljännen osa alkujaksoihin sekä lähes täydellinen luonnos kolmantena olevaan scherzo-osaan.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit