ROMANTIIKAN LÄHTEILLÄ

perjantai 15.10.2021 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
perjantai 15.10.2021 19.00 Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus

Saksalainen Alexander Lonquich debytoi Tapiola Sinfoniettassa sekä pianistina että kapellimestarina. Konsertissa edetään ajassa taaksepäin ja aloitetaan Anton Webernin varhaisteoksiin kuuluvasta romanttisen vuolaasta pianokvintetosta. Schubertin keskeneräinen sinfonia soi klassis-romanttisen runollisena, ja Mozartin Es-duuri-pianokonsertto päättää konsertin säihkyvään klassismiin.

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus 2

Avoin kenraaliharjoitus Tapiolasalissa klo 10-13.
Liput alk. 5 €, Lippupiste.

Konserttiesittely

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35.
Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin.

Anton Webern

Pianokvintetto C-duuri

Anton Webern oli yksi 1900-luvun alkupuolen tinkimättömimmistä ja omaperäisimmistä säveltäjistä, modernisti joka vei Arnold Schönbergin kehittämää 12-säveltekniikkaa entistäkin konstruktivistisempaan suuntaan ja tuli näin ennakoineeksi toisen maailmansodan jälkeistä ankaraa sarjallisuutta. Vaikka hän tiivisti kypsän kauden musiikissaan ilmaisun äärimmilleen, hänen juurensa olivat syvällä keskieurooppalaisessa myöhäisromantiikassa; yhtä hyvin kuin pienten eleiden modernismiin hänen kehityksensä olisi voinut viedä Richard Straussin tai Gustav Mahlerin suurisuuntaisten orkesterivisioiden suuntaan.
Pianokvintetto valmistui keväällä 1907, aikana jolloin Webern opiskeli vielä sävellystä Schönbergin yksityisoppilaana. Seuraavana vuonna hän sai opintonsa päätökseen ja kruunasi ne orkesteriteoksella Passacaglia, joka sai opusnumeron 1. Mutta jo pianokvintetto olisi voinut saada ensimmäisen opuksen arvon, sillä se on taiteellisesti täysipainoinen ja omaleimainen luomus ja sai rohkeasta tyylistään huolimatta hyvän vastaanoton ensiesityksessään Wienissä. Itse asiassa Webern harkitsi 1930-luvulla kvinteton julkaisemista mutta luopui sitten ajatuksesta, ja teos ilmestyi vasta hänen kuolemansa jälkeen 1962.
Webernin pianokvintetto on yksiosainen, vuolaan romanttinen teos, mutta jälkiviisaana on helppo nähdä, että säveltäjä oli siinä matkalla kohti jotain uutta, kohti teräväsärmäistä ekspressionismia. Teos on periaatteessa C-duurissa, mutta jo alttoviulun esittelemässä pääteemassa sävellajituntu horjuu, ja jatkossa teos kehittyy harmonialtaan entistä vapaampaan suuntaan. Teoksesta rakentuu perinteinen sonaattimuoto, jossa alttoviulun leveästi laulavaa pääteemaa seuraa kiihkeä siirtymätaite ja rauhoittuminen wieniläisen eleganssin sävyttämään sivuteemaan. Kehittelyn alkua Webern korostaa jousten salaperäisillä sordinoiduilla sul ponticello –tremoloilla, jollaisiin kuohuvaksi kasvava kehittely myös päättyy. Kertauksen aloittaa piano yksin. Ja niin rohkeasti kuin Webern välillä käsitteleekin harmoniaa, hän pyöristää teoksen päätöksen vakaisiin C-duuri-sointuihin.

Franz Schubert

Sinfonia nro 8 h-molli D.759 “Keskeneräinen”

Franz Schubert (1797–1828): Sinfonia nro 8 h-molli D. 759 ”Keskeneräinen”

Kun wieniläinen kapellimestari ja Schubertin musiikin ystävä Johann Herbeck vuonna 1860 sai kirjeen, jossa muuan Joseph Hüttenbrenner kertoi, että hänen Anselm-veljensä hallussa oli vielä esittämätön, tosin keskeneräiseksi jäänyt Schubertin sinfonia, olisi luullut Herbeckin repeävän innostuksesta. Kesti kuitenkin viisi vuotta ennen kuin Herbeck haki sinfonian partituurin Grazista Hüttenbrenneriltä. Kantaesitys oli Wienin Musiikinystävien yhdistyksen konsertissa joulukuussa 1865. Siitä lähtien mainittu sinfonia h-molli on ollut yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista sinfonioista.
Schubert oli säveltänyt teosta loka-marraskuussa 1822 ja saanut valmiiksi kaksi ensimmäistä osaa. Sen jälkeen hän on aloittanut scherzon säveltämisen; orkestroituna siitä on olemassa vain yhdeksän ensimmäistä tahtia mutta täydellisenä luonnoksena (pianopartituurina) koko alkuosa trio-jaksoon saakka ja vielä 16 tahtia trion melodialinjaa.
On jäänyt epäselväksi, miksi Schubert ei säveltänyt sinfoniaa valmiiksi. Tosin häneltä on jäänyt keskeneräiseksi useita muitakin suurimuotoisia teoksia, myös sinfonioita. Kuudennen sinfonian (1818) jälkeen hän itse asiassa aloitti uuden sinfonian säveltämisen ainakin neljä kertaa, mutta vasta viides yritys tuotti valmiin teoksen, ns. suuren C-duurisinfonian (1825–26). Juuri h-mollisinfonian tapauksessa keskeneräisyys on kuitenkin sikäli arvoituksellista, että kahden valmistuneen osan perusteella Schubertilla on ollut käsissään ainutlaatuinen mestariteos, jopa uuden aikakauden avaus sinfonian historiassa. Tätä ainutlaatuisuutta symboloi sävellaji h-molli, jota kukaan suurista edeltäjistä – Haydnista, Mozartista tai Beethovenista – ei kokeillut sinfonioissaan.
Sellojen ja kontrabassojen vaikuttava hiljainen unisonoavaus luo tumman pohjustuksen selkeämmin teemaksi hahmottuvalle oboen ja klarinetin aiheelle, joka nousee jousiston hillitysti kehräävän kudoksen ylle. Sivuteema on sellojen leveä laulumelodia. Kehittely alkaa salaperäisesti avauksen unisonoaiheella, joka nousee vähitellen Bruckneria ennakoiviin korkeuksiin. Kehittely rakentuu kokonaisuudessaan tämän aiheen ympärille aina tehokasta huippukohtaa myöten, ja aihe on mukana myös osan koodassa. Sinfonialle antaa omaa sävyään se, etteivät tempomääreet (Allegro mode-rato ja Andante con moto) luo kovinkaan suurta kontrastia kahden osan välille. Jälkimmäistä osaa hallitsee idyllinen tasapaino, jota horjauttaa – mutta ei suista sijoiltaan – kaksi jylhän dramaattista fortissimo-käännettä.

Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart

Pianokonsertto nro 22 Es-duuri K482

Mozart irtaantui kesällä 1781 epätyydyttävästä työsuhteesta Salzburgin ruhtinas-arkkipiispan Hieronymus Colloredon palveluksessa ja asettui vapaaksi taiteilijaksi Wieniin. Hänen vahvimpia aseitaan taistelussa vaativan wieniläisyleisön suosiosta olivat oopperat ja pianokonsertot. Hänen ensimmäinen Wienin-kauden oopperansa Ryöstö seraljista sai hyvän vastaanoton kesällä 1782, minkä jälkeen hän heittäytyi pianokonserttojen säveltämiseen. Vuoteen 1786 saakka niitä syntyi useamman teoksen vuosivauhdilla, parhaimmillaan 1784, jolloin niitä valmistui peräti kuusi.
Pianokonsertto nro 22 Es-duuri on valmistunut joulukuussa 1785, kesken Figaron häät –oopperan sävellystyön. Mozart esitti konserton Wienissä pian sen valmistumisen jälkeen, jolloin hidas osa teki kuulijoihin niin syvän vaikutuksen, että se vaadittiin toistettavaksi. Teos on upea näyte puhaltimien ajan oloon poikkeksellisen rikkaasta ja itsenäisestä käytöstä ja myös sikäli uusi askel Mozartille, että se oli ensimmäinen pianokonsertto, johon hän otti mukaan klarinetit. Sen sijaan ajan käytetyimmät puupuhaltimet oboet jäivät pois. Mozartin omat kadenssit eivät ole säilyneet.
Konserton ensiosassa on sekä loistoa että täyteläisyyttä, ja ehkä sen vuoksi teosta on joskus kutsuttu "pianokonserttojen kuningattareksi". Pianon helmeilevät 1/16-juoksutukset yhdistyvät runollisella tavalla erilaisten puhallinsommitelmien kanssa. Hidas osa on rinnakkaissävellajissa c-mollissa ja yksi Mozartin sielukkaimmista ja syvähenkisimmistä osista lajissaan. Se rakentuu jousiston esittelemän teeman muunnelmista, joiden lomaan sijoittuu kaksi duurissa olevaa välitaitetta. Niistä ensimmäisen esittää puhaltimisto, toisen huilu ja fagotti vasten jousten säestystä. Finaali on 6/8-tahtilajissa soljuvaa energistä "metsästysmusiikkia", joka tuntuu erityisen vapauttavalta vasten edellisen osan sielullisia syväluotauksia. Finaalin keskelle Mozart on sijoittanut yllättäen runollisen andantino cantabile –käänteen, jonka jälkeen musiikki jatkaa voitokasta rientoaan.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit