Polkuja

perjantai 6.11.2020 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Kulta 2020-2021
Osta lippu
perjantai 6.11.2020 19.00 Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Kulta 2020-2021

Idearikas ja innostava kapellimestari Ryan Bancroft johdattaa kuulijat kolmella eri vuosituhannella eläneiden säveltäjien valitsemille poluille. Teemat ovat ikuisia ja universaaleja. Adèsin viulukonserton solistina on Anthony Marwood, joka myös kantaesitti tämän hänelle omistetun teoksen vuonna 2005.

HUOM.  Koronavirusepidemian aikana konserteissa on poikkeusjärjestelyjä: istumapaikoissa on huomioitu turvavälit ja konserteissa ei ole väliaikaa. Ystävällisesti pyydämme tutustumaan poikkeusjärjestelyihin tästä linkistä ja noudattamaan pääsylipussa mainittua sisäänkäyntiä sekä verkkosivuillamme olevia saapumisaikoja.

Muutokset mahdollisia.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Tristan Murail

Désintégrations

"Tutkimisen" metaforaa käytetään usein kuvailtaessa uutta musiikkia ja sen erilaisia ilmiöitä, joiden ytimeen säveltäjät teoksissaan uppoutuvat eräänlaisten tieteellisten taiteilijoiden tapaan. Erityisen hyvin metafora sopii 1970-luvulla muotoutuneeseen ns. spektrimusiikkiin, jota varsinkin Gerard Grisey (1946-1998) ja Tristan Murail ovat olleet kehittelemässä. Sen tutkimuksellinen aspekti on ilmeinen ja olennainen, sillä siinä sävellysprosessi lähtee liikkeelle äänten tietokoneanalyysistä ja niiden muokkaamisesta hyödyntämällä ns. yläsävelsarjaa. Toisaalta vaikka teosten taustalla on ikään kuin tieteelliseen prosessiin tukeutuva sävellystapa, on tuloksena usein maalauksellista, värikästä ja aistimusvoimaista musiikkia.

Murail'n Désintégrations ääninauhalla ja 17 soittajalle on valmistunut vuosina 1982-83 ja kuuluu varhaiseen vaiheeseen spektrimusiikin historiassa. Teoksessa kaikki tietokoneanalyysin kohteena olleet äänet ovat olleet soittimin tuotettuja, vaikka spektrimusiikissa olisi mahdollista käyttää myös muunlaisia ääniä. Mukana olevan ääninauhan osuus ei yritä jäljitellä soittimia, mutta sen osuus sulautuu silti usein saumatta orkesteriin (tai päinvastoin), jolloin syntyy yksi yhtenäinen sointimaailma.

Teos jäsentyy 11 eriluonteiseen jaksoon, joissa Murail on soveltanut erilaisia spektraalisen käsittelyn tapoja ja joista rakentuu monivaiheinen ja vaihteleva, dramaturgisesti selkeästi jäsentyvä kokonaisuus. Teos alkaa hitaasti leijuvana, erilaisten kumahdusten ja niiden jälkikaikujen avaruudellisina, ikään kuin painovoimasta irtaantuneina sointeina. Jaksojen ilmaisu voi vaihdella läpikuultavasta hauraudesta väkeviin ja jopa uhkaaviin käänteisiin; Murail itse puhuu valoista ja varjoista, lisääntyvästä ja tasaantuvasta kiihkeydestä sekä järjestyvästä ja hajoavasta rytmiikasta. Ehkä selkeimmin erottuvan kulminaation muodostaa seitsemännen jakson iskevä, vuoroin tihentyvä ja harveneva toccatamaisuus.

Kimmo Korhonen

Thomas Adès

Viulukonsertto "Concentric Paths" op. 23

Englantilainen Thomas Adès murtautui musiikkiyleisön tietoisuuteen kamarioopperalla Powder Her Face (1995), jonka aiheena oli 1960-luvulla hurvittelevaa elämää viettäneen Argyllin herttuattaren rappio. Teos antoi Adèsin läpimurrolle sopivasti skandaalinkäryistä ja oscarwildemäisen nokkelaa särmää, mutta hänen taiteensa syveni nopeasti merkitsevämpiin ja vakavahenkisempiin ulottuvuuksiin. Hän ei säveltäjänä ole hylännyt perinteisiä materiaaleja ja dramaturgisia ihanteita, mutta hän osaa asettaa ne moniselitteiseen, kiehtovalla tavalla sointia karheuttavaan ja terävöittävään valoon.

Adès sävelsi viulukonserttonsa (2005) Anthony Marwoodille, joka kantaesitti teoksen syyskuussa 2005 Berliinissä Euroopan kamariorkesterin solistina, ja siitä on nopeasti tullut yksi esitetyimmistä uusista teoksista lajissaan. Adès on verrannut teoksen kolmiosaista muotoa maalaustaiteen triptyykkeihin. Niiden tapaan pääpaino on muita laajemmalla hitaalla keskiosalla, jota reunustaa kapeampina sivupaneeleina kaksi lyhyempää nopeaa osaa. Keskeisenä rakenneperiaatteena on otsikon Concentric Paths (Samankeskiset polut) ilmaisema kierteisyys tai pyörteisyys, ja samaan suuntaan viittaavat myös osien otsikot Rings, Paths ja Rounds (Renkaita, Polkuja, Ympyröitä).

Avausosassa Rings kierteisyys saa itsepintaisen toisteisessa liike-energiassaan minimalistisen mutta samalla prosessinomaisen muodon viulun pyörteillessä korkeuksissaan keskellä lyyrisen heleää ja säteilevaa sointimaisemaa. Keskiosassa Paths kierteisyys tukeutuu chaconneen, perinteiseen sointukiertoa luovaan rakenteeseen, jonka kantavan sointukulun viulisti esittää orkesterin terävien välirepliikkien jäsentämänä. Päätösosa Rounds puhkeaa soimaan vakaine askelluksineen, kumisevine rumpuineen ja ohuine melodialinjoineen kuin jokin vanha kulkuemusiikki. Osan syke vuoroin tihentyy, vuoroin laventuu, kunnes yksi väkevä orkesteri-isku keskeyttää solistin korkeuksia kohti kieppuvat kuviot.

Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart

Sinfonia nro 41 C-duuri KV 551 ”Jupiter”

Mozartin työ sinfonikkona huipentui suurenmoisella tavalla kesällä 1788 valmistuneisiin kolmeen viimeiseen sinfoniaan: Es-duuri KV 543, g-molli KV 550, C-duuri KV 551. Niissä hän on luonut kolme olemukseltaan hyvin erilaista teosta, kolme erilaista maailmaa. Sinfonioiden esityksistä Mozartin elinaikana ei ole varmaa tietoa, mutta luultavasti hän on teoksia säveltäessään ainakin arvellut voivansa esittää ne jossakin tilaisuudessa, ja tilaisuuksia teosten esityksiin oli hänen viimeisinä vuosinaan useita.

Sinfonia C-duuri on komein mahdollinen päätös Mozartin sinfonikonuralle, vaikka hän ei sitä kirjoittaessaan tietenkään voinut aavistaa sen jäävän hänen viimeisekseen. Se on ulospäinsuuntautunutta ja juhlavaa musiikkia mutta ei silti vailla vakavuutta. Yleisesti käytetty lisänimi ”Jupiter” ei ole Mozartin antama; luultavasti sen liitti teokseen Englantiin asettunut viulisti ja konserttien järjestäjä J.P. Solomon.

Ensiosan alkutahdeissa Mozart on klassistin varmuudella asettanut vastakkain triolien tehostamat forte-iskut ja jousten hiljaisemman vastauksen. Näiden kahden ulottuvuuden – lähes seremoniallisen juhlavuuden ja intiimimmän laulavuuden – väliin jännittyy osan ilmaisu. Hidas osa alkaa linjakkaan laulavasti, mutta osan kuluessa pitkälinjaiset ja usein kauniisti koristellut melodiat saavat hetkittäin väistyä traagisten äänenpainojen tieltä. Valoisa menuetti ei ole mikään tyypillinen hovitanssi. Osaa rikastuttavat mm. ajoittain hienosti risteilevä äänenkuljetus sekä triossa oleva jykevä forte-käänne.

Sinfonia huipentuu kontrapunktisesti ylenpalttisen rikkaaseen finaaliin, jossa sonaattimuodon sisään on upotettu fuugamaisia elementtejä. Esimerkiksi jo esittelyjaksossa avausaiheen sävelistä rakennetaan fugato, ja myös sivuteema on kontrapunktisesti työstetty. Eri teema-ainesten päällekkäinen yhdistely jatkuu kehittelyjaksossa, mutta varsinaista kontrapunktista riemujuhlaa merkitsee kooda, jossa neljä (tai laskutavasta riippuen viisi) keskeistä aihetta yhdistyvät viisiääniseksi kudokseksi.

Kimmo Korhonen

Taiteilijatapaaminen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit