PANULA

perjantai 9.3.2018 19.00 Kausikonsertti 5
25/19/11 €

PANULA

perjantai 19.00 Kausikonsertti 5
25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus
perjantai 9.3.2018 19.00 25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus

Tapiola Sinfonietta saa 30-vuotisjuhlakonsertissa johtajakseen orkesterin ensimmäisen kapellimestarin, suomalaisen kapellimestari-ihmeen luojan Jorma Panulan. Solistina on nuorten viulistiemme kärkikaartiin kuuluva Tami Pohjola. Konsertissa luodataan suomalaisen musiikin monia maailmoja Sibeliuksesta Klamin, Fougstedtin ja Rautavaaran kautta Sallisen viulukonserton tummaan tunneväreilyyn.

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.45. Haastateltavana kapellimestari Jorma Panula. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus

10.00 - 13.00

Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista illan konserttiin. Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 ja päättyvät klo 13.00. Harjoituksista voi poistua myös noin klo 11.20 alkavalla tauolla. Harjoitusten esittely klo 9.50 Espoon kulttuurikeskuksen aulassa (2. krs.). Saavuthan ajoissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Konserttiesittely

18.15 - 18.45

Esittelijänä Juha Ahonen. Vapaa pääsy. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

Nils-Eric Fougstedt

Passacaglia

Nils-Eric Fougstedt oli aikansa suomalaismuusikoista tarmokkaimpia ja monipuolisimpia. Aluksi Fougstedt jatkoi 1920-luvun modernismin jälkeen vakiintuneilla perinteisemmillä romanttissävyisilla linjoilla. Sodan jälkeen hän alkoi vähitellen kääntyä kohti uudempia suuntauksia, ja sovelsi mm. dodekafoniaa sävelkielen rikastajana.
Passacaglia (1941) kuuluu Fougstedtin varhaisemman tuotannon keskeisiin luomuksiin. Hän totesi pitävänsä sitä yhdessä mieskuoroteoksen Nattlig madonna kanssa parhaana siihenastisista sävellyksistään. Teos perustuu vanhaan, barokin kaudelta juontuvaan muunnelmamuotoiseen rakenteeseen. Teoksen tummissa ja uhmakkaasti kasvavissa tunnelmissa kuultiin sota-ajan tuntojen heijastumia, joita korostaa teoksen päätösjakson surumarssimainen tuntu.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä.

Einojuhani Rautavaara

Divertimento jousille

Jousille sävelletty Divertimento vie kuulijat Rautavaaran 1950-luvun alun opintovuosiin. Jorma Panula kuului Sibelius-Akatemiassa Rautravaaran läheisiin opiskelutovereihinsa ja pyysi häneltä teosta johtamansa oppilasorkesterin kevätkonserttiin. Divertimenton kantaesitys oli Panulan johdolla Sibelius-Akatemiassa toukokuussa 1953.
Otsikko "divertimento" vie ajatukset sekä 1700-luvun lopun kepeähköihin orkesteriteoksiin että Béla Bartókin jo klassisen aseman saaneeseen samannimiseen jousiorkesteriteokseen (1939). Olemukseltaan tämä raikassävyinen, karhean läpikuultavasti soiva uusklassinen teos on moderni vastine klassismin kauden teostyypille, mutta samalla sen raikkaassa sointimaailmassa on selvä yhteys Bartókiin. Yhteyttä syventää se, että Rautavaaran Divertimentossa on bartókmainen folkloristinen elementti, ei suorina teemalainoina aiemman Pelimannit-pianosarjan (1953) tapaan vaan vapaampana henkisenä sukulaisuutena. Rytmiikka tuo varsinkin ensiosassa mieleen unkarilaisen kansanmusiikin, kun taas Rautavaaran oma pohjalainen tausta kuultaa painokkaan viimeisen osan melodiikasta. Ääriosien vastapainona on keskellä oleva hillityn surumielinen hidas osa.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä.

Jean Sibelius

Belsazarin pidot, orkesterisarja

Vaikka Sibelius tunnetaan ennen muuta yhtenä 1900-luvun suurista sinfonikoista, hän oli myös merkittävä näyttämömusiikin säveltäjä.
Musiikki Hjalmar Procopén näytelmään Belsazarin pidot (1906) merkitsee Sibeliuksen tuotannossa erikoislaatuista poikkeamista itämaisen eksotiikan maailmaan. Raamatun aiheeseen perustuva näytelmä sijoittuu muinaiseen Babyloniin ja tuo mieleen samoihin aikoihin Straussin oopperanakin suosiota niittäneen Oscar Wilden Salomen. Myös hänen hienoimpiin kuuluvassa yksinlaulussaan Theodora (1908) Sibelius eläytyi jossain määrin samantapaisiin tunnelmiin.
Sibeliuksen musiikki Belsazarin pitoihin käsittää kymmenen numeroa. Konserttikäyttöä varten Sibelius muokkasi neliosaisen sarjan, jonka hän johti ensimmäisen kerran syyskuussa 1907.
Belsazarin pidot –sarjan avaa kulkuemaisesti askeltava Itämainen marssi. Itämaista tunnelmaa luovat sekä melodiikka että lyömäsoittimien käyttö. Solitude on pelkistetyn vaikuttava ja surumielinen osa, joka oli alkuperäisessä näytelmämusiikissa laulunumero. Kolmantena oleva Nocturne on huikaisevan kaunista ja lyyrisen intensiivistä musiikkia, jossa huilusoolo piirtyy esiin herkänhauraasta jousitaustasta. Päätösosassa Khadran tanssi lyyrisen ilmava Elämän tanssi kehystää tummasävyisempää Kuoleman tanssia, jolle varsinkin klarinetin alarekisterin käyttö antaa tunnusomaista väriä.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä.

Aulis Sallinen

Viulukonsertto

Aulis Sallisen Viulukonserttoa (1968) on usein pidetty yhtenä varhaisimmista teoksista, jossa hänen musiikkinsa peruselementit ovat löytäneet kypsän muodon. Sallinen suosii musiikissaan tummasävyisiä harmonioita ja tiiviistä motiivisesta lähtökohdasta vähittäisen muuntelun avulla rakentuvia kokonaisuuksia.
Sallisen viulukonsertto eroaa monissa suhteissa perinteisestä konserttojen peruskaavasta. Kyseessä ei ole mikään taiturikonsertto sanan tavanomaisessa merkityksessä, mutta viulun keskeisestä roolista ei jää epäselvyyttä. Solistin osuus tuntuu vahvasti "sielulliselta" ja "henkilöityneeltä", kuin säveltäjän sisäisen minän puheelta ja kerronnalta.
Teoksessa on kolme osaa niin kuin konsertoissa yleensä, mutta niiden olemus poikkeaa normaalista. Avausosa ei ole nopea vaan hidas, ja Salliselle tuttuun tapaan musiikillista materiaalia leimaa vahva sisäinen yhtenäisyys, kun viulu alkaa punoa motiivista linjaa rajatuista perusaineksista. Myös jännittävällä vibrafonin, pianon ja harpun sointimaailmalla alkava keskiosa on hidas ja kasvaa viulun intensiiviseksi melodiseksi linjakkuudeksi. Vasta tauotta seuraavassa lyhyessä finaalissa liikutaan nopeammassa tempossa, ja teos huipentuu sotaisaan loppukiihdytykseen.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä.

Uuno Klami

Merikuvia

Meri oli Uuno Klamille läheinen ja muodostui hänelle suoranaiseksi elämänvälttämättömyydeks. Klamin tunnetuin merta kohtaan tunteman kiintymyksen osoitus on vuosina 1930-32 valmistunut orkesterisarja Merikuvia. Kyseessä on kuusiosainen teos, jossa Klami välittää meren herättämiä tunnelmia erilaisista näkökulmista. Tässä konsertissa viidentenä oleva Scène de ballet on jätetty pois.
Avausosa Sumuinen aamu on pehmeän impressionistinen sävelkuva, jossa voi aistia Debussyn ja Ravelin hienostuneen orkesterirunouden vaikutusta. Klami oli Pariisin-opintovuosinaan saanut pysyviä vaikutteita ranskalaisesta kulttuurista, ja sarjan kolmas osa Hylätty kolmimastoinen on saanut innoituksensa Paul Valéryn runosäkeistä. Toisena oleva Capitain Scrapuchinat kuvastaa puolestaan Klamin kiinnostusta espanjalaisiin tunnelmiin. Nocturno on sarjan vähäeleisimpiä osia. Klamin arvostus Ravelin musiikkia kohtaan tulee esiin vakaasti kasvavassa päätösosassa, joka muistuttaa vasvahsti Ravelin Boleron pääaihetta.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit