MELNIKOV JA ROMANTIKOT

perjantai 7.9.2018 19.00 Kausikonsertti 1
25/19/11€

MELNIKOV JA ROMANTIKOT

perjantai 19.00 Kausikonsertti 1
25/19/11€ Espoon kulttuurikeskus
perjantai 7.9.2018 19.00 25/19/11€ Espoon kulttuurikeskus

Syyskauden avauskonsertissa esittäytyvät Mihail Glinka ja Felix Mendelssohn – kaksi 1800-luvun alkupuolen romantikkosäveltäjää. Heidän elämässä oli monia yhtymäkohtia, mutta myös monia eroja. Glinka oli kansallisen venäläisen musiikin perustaja, kun taas Mendelssohn jatkoi vahvaa saksalaista traditiota ja yhdisti romantiikan tunnekuohuihin klassista selkeyttä.
Ohjelmassa on Mendelssohnin pianokonsertto nro 1 sekä näiden säveltäjien kolme kamarimusiikkiteosta. Pianistina on syvällisistä tulkinnoistaan tunnettu Alexander Melnikov. Kamarimusiikkiteoksissa hänellä on seuranaan Tapiola Sinfonietan muusikoita.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Felix Mendelssohn

Sonaatti viululle ja pianolle f-molli op. 4

Mendelssohnin varhaisimmat säilyneet teokset ovat vuodelta 1820, jolloin hän oli 11-vuotias. Hän kehittyi nopeasti kohti täyttä mestaruutta ja saavutti sen viimeistään oktetossa jousille, joka valmistui 1825 hänen ollessa 16-vuotias.
Vuodelta 1823 oleva viulusonaatti f-molli sijoittuu näihin huimiin kehityksen vuosiin Mendelssohnin uralla. Selvimpänä esikuvana on Beethoven, ja olisikin kohtuutonta vaatia täyttä tyylillistä itsenäisyyttä vasta 14-vuotiaalta säveltäjältä.
Sonaatti alkaa epätavallisesti viulun solistisella johdantoresitatiivilla, jolle piano vastaa omalla repliikillään ja käynnistää osan nopean pääjakson. Osa noudattaa sonaattimuodon rakennetta, ja sen keskeisistä teemoista ensimmäinen on perinteiseen tapaan dynaamisempi, toinen valoisampi ja lempeämpi.
Hidas keskiosa muodostaa kaunistunnelmaisen suvannon muuten tummahkosti värittyneessä teoksessa. Sen avausjaksossa on silti myös mietteliäät ulottuvuutensa, kunnes vastakohtaisena aineksena puhkeaa esiin triolisykkeen ylle piirtyvä lämmin melodisuus, kuin ennakoiden Mendelssohnin myöhempiä Venetsialaisia venelauluja.
Finaalia hallitsee energinen virtaavuus, mutta siihenkin Mendelssohn on varannut pienen yllätyksen, kun musiikki hidastuu teoksen alun mieleentuovaksi viulun sooloresitatiiviksi. Ja myös lopputahdeissa Mendelssohn sulkee teoksen tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.

Mihail Glinka

Sekstetto pianolle ja jousikvintetille Es-duuri

Vaikka Glinkan havahtuminen musiikkiin tapahtui Crusellin yleiseurooppalaisen klassismin merkeissä, hän on jäänyt musiikinhistoriaan ennen muuta venäläisen kansallisen musiikin perustajana. Hän loi sen kivijalan, jonka varaan myöhemmät romantiikan kauden venäläissäveltäjät kuten Balakirev, Musorgski, Borodin, Tšaikovski ja Rimski-Korsakov saattoivat laskea oman työnsä. Glinkan keskeistä tuotantoa ovat hänen oopperansa Elämä tsaarin puolesta (Pietari 1836) sekä Ruslan ja Ljudmila (Pietari 1842), muutamat orkesteriteokset (mm. Kamarinskaja 1848), laulut, pianokappaleet ja kamarimusiikki.
Vuonna 1830 Glinka lähti lääkärinsä suosituksesta matkalle Italiaan. Tähän hänellä oli varakkaan taustansa ansiosta mahdollisuus, ja matka venyi lopulta peräti neljä vuotta kestäneeksi, myös Saksan, Sveitsin ja Itävallan kautta käyneeksi perinteiseksi hyväosaisten eurooppalaisten nuorukaisten Grand Touriksi. Matkan aikana siihen asti säveltäjänä paljolti itseoppinut Glinka opiskeli sävellystä, viihdytti nuoria naisia musiikillaan, tapasi Mendelssohnin, Berliozin ja Bellinin kaltaisia mestareita ja sävelsi.
Sekä Gran sestetto (sekstetto) että Trio pathétique ovat Glinkan Italiassa 1832 säveltämiä teoksia. Ne sijoittuvat melko varhaiseen vaiheeseen hänen tuotannossaan eivätkä vielä ole kansallisesti suuntautuneita vaan edustavat ajan yleisromanttista sävelkieltä.
Seksteton Glinka sävelsi Lago Maggioren lähettyvillä tehdäkseen vaikutuksen italialaisen lääkärinsä musiikkia rakastaneeseen tyttäreen, joka valitettavasti oli jo naimisissa. Teos on sävelletty pianolle ja jousikvintetille; perinteistä jousikvartettia on tällä kertaa vahvistettu sointiin täyteläisyyttä tuovalla kontrabassolla.
Piano on seksteton musiikillinen voimakeskus, ja esimerkiksi kuohuvassa avausosassa se loistaa paikoin taiturilliseksi yltyvine kuvioineen, joille jouset tuovat vastapainoa laulavampine linjoineen. Pianon soololla alkavassa hitaassa keskiosassa 6/8-aaltoilu ja tunteikkaat melodiat antavat serenadimaista tuntua, ja ensiviulun esittelemässä sivutaitteessa musiikki huokuu mollisävyjen surumielista sentimentoa. Alkujakson tiivistetyn kertauksen jälkeen musiikki liukuu suoraan eloisaan päätösosaan.

Mihail Glinka

Trio pathétique d-molli

Trio pathétique valmistui 1832 pian Seksteton jälkeen, eikä se ehkä ole aivan niin paatoksellinen kuin sen otsikko tuntuisi vihjaavan. Pikemminkin teosta sävyttää hillitty surumieli, ja mukana on myös vapautuneen valoisia aineksia. Trio on sävelletty alun perin klarinetille, fagotille ja pianolle, mutta sitä esitetään usein versiona pianolle, viululle ja sellolle.
Avausosaa hallitsee lähes klassistinen sujuvuus. Siihen tauotta liittyvää scherzoa värittää ilmava kepeys, johon fagotin avaama trio-taite tuo laulullisemman elementin. Selvimmin otsikon vihjaama "pateettisuus" kuuluu jälleen tauotta seuraavassa hitaassa osassa, joka on kuin soittimellinen muunnelma italialaisen oopperan cantabile-kohtauksesta ensin klarinetin, sitten fagotin ja lopulta kaikkien yhdessä vuodattaessa melodioitaan. Osan tunteikkuuden taustalla saattoi olla Glinkan sairastelu teoksen säveltämisen aikaan, mutta on arveltu, että myös jokin onneton rakkaussuhde olisi jättänyt jälkensa teokseen, kenties se sama rakkaus, joka oli ollut aiemman seksteton virikkeenä. Teoksen päättää tempoissaan vaihteleva ja yllättävänkin lyhyeksi puristettu finaali.

Felix Mendelssohn

Pianokonsertto nro 1 g-molli op. 25

Mendelssohnia on usein pidetty klassikkona romantikkojen joukossa. Vaikka hän piti aina kiinni teostensa tasasuhtaisuudesta ja muotokauneudesta, hän ei silti ollut mikään menneeseen takertunut konservatiivi vaan sovelsi usein uudenlaisia ratkaisuja sekä muodon että ilmaisun tasolla. Tästä käy esimerkkinä pianokonsertto g-molli, joka valmistui 1831.
Konserton ensiosa kasvaa esiin dramaattisena crescendona, joka purkautuu pianon tarmokkaisiin repliikkeihin. Ennen Mendelssohnia Mozart oli yhdessä ja Beethoven kahdessa viimeisessä pianokonsertossaan päästänyt pianon ääneen heti ensiosan alussa, mutta kummallakin tätä seuraa normaali orkesteriesittely, jonka aikana piano pitää taukoa. Mendelssohnilla piano on sen sijaan alusta lähtien täysipainoisesti mukana, eikä teoksessa ole erillistä orkesteriesittelyä. Konserton toinen uutuus on kolmen normaaliin konserttomuotoon kuuluvan osan sitominen yhteen tauottomaksi kokonaisuudeksi.

Mendelssohnin g-molli-konserton ääriosia leimaa nuorekas, energisen kuohuva ilmapiiri. Ensiosan lopulla musiikin virta pysähtyy trumpettien ja käyrätorvien fanfaarimaisiin signaaleihin. Niistä musiikki liukuu pianon johdattelemana runollisen lyyriseen hitaaseen osaan, joka on pääsävellajiin nähden etäisessä E-duurissa. Samat fanfaarit kuullaan myös vauhdikkaan finaalin käynnistäjinä, ja näin ne saavat muodon rajakohtia alleviivaavan tehtävän. Duurissa taituroiva finaali leijailee enimmän aikaa jalat tukevasti irti maasta, ja osan riento laantuu vain hetkeksi, kun Mandelssohn luo ennen loppunousua lyhyen katsahduksen ensiosan sivuteemaan.

Taiteilijatapaaminen

n. 21.10

Haastateltavana Alexander Melnikov. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Järjestää: Sinfoniettan Ystävät ry.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit