Maxim

perjantai 18.9.2020 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Hopea 2020-2021
perjantai 18.9.2020 19.00 Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Hopea 2020-2021

Syyskauden odotetuimpien vierailijoiden joukossa on nuorten kapellimestareiden kärkikastiin kuuluva Maxim Emelyanychev, joka tunnetaan myös lahjakkaana pianistina. Debyyttikonsertissaan Tapiolassa hän tarjoilee valloittavia makupaloja, kuten Haydnin ilmeikkään Rummunpäristyssinfonian, Jean Françaixin viehättävän Dixtuorin ja Debussyn runollisen Pienen sarjan. Kokoonpanot vaihtelevat kamariyhtyeen ja koko orkesterin välillä.

Emelyanychev hurmaa kuulijansa neuvokkailla ja inspiroivilla tulkinnoillaan. Tällä kaudella hän debytoi mm. Royal Concertgebouw -orkesterissa, Orchestre de Paris´sa ja London Philharmonicissa. Lisäksi hän työskentelee ylikapellimestarina Skottilaisessa kamariorkesterissa ja sveitsiläisessä Il Pomo d´Oro .orkesterissa, jonka kanssa hän voitti arvostetun Gramphone-levypalkinnon vuonna 2017.

Emelyanychev on kasvanut muusikkoperheessä ja opiskellut pianonsoittoa ja orkesterinjohtoa lapsesta lähtien. Hän oli vain 12-vuotias esiintyessään ensimmäistä kertaa kapellimestarina.

Tervetuloa konserttiesittelyyn! Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee konsertin Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35. Tervetuloa!

Konsertin jatkoilla Tapiolasalissa Maxim Emelyanychev ja Tapiola Sinfoniettan puhaltajat esittävät Mozartin Kvinteton Es-duuri pianolle ja puhaltimille KV452.

Katso tästä linkistä video (5 min.) Maxim Emelyanychevista.

HUOM.  Koronavirusepidemian aikana konserteissa on poikkeusjärjestelyjä: istumapaikoissa on huomioitu turvavälit ja konserteissa ei ole väliaikaa. Ystävällisesti pyydämme tutustumaan poikkeusjärjestelyihin tästä linkistä ja noudattamaan pääsylipussa mainittua sisäänkäyntiä sekä verkkosivuillamme olevia saapumisaikoja.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus klo 10-13

Liput alk. 5 €, Lippupiste

Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista illan konserttiin. Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 ja päättyvät klo 13.00. Harjoituksista voi poistua myös tauolla. Saavuthan ajoissa.

Konserttiesittely

Klo 18:15-18:35, Tapiolasali

Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee konsertin Tapiolasalissa.

Joseph Haydn

Sinfonia nro 103 "Rummunpäristys"

Haydnin ura sinfonikkona huipentui kahteen Lontoon-matkaan 1791-92 ja 1794-95, joita varten hän sävelsi 12 viimeistä suurenmoista sinfoniaansa (nrot 93-104). Matkat tapahtuivat Englantiin asettuneen saksalaisen viulistin ja konserttijärjestäjän Johann Peter Salomonin kutsusta, mutta alkuvuodesta 1795 Salomon joutui luopumaan konserttisarjastaan, ja Haydnin kolme viimeistä Lontoolaista sinfoniaa esitettiin ensimmäisen kerran viulisti Giovanni Battista Viottin järjestämissä oopperakonserteissa. Maaliskuussa 1795 kantaesitetty sinfonia nro 103 on yksi Haydnin hienoimmista sinfonioistaan, jossa on monia rakenteellisia ja sisällöllisiä erikoisuuksia. Teos on myös hyvä esimerkki hänen tavastaan hyödyntää kansanmusiikkia sinfonioissaan.

Ensiosa alkaa hitaalla johdannolla niin kuin yhtä lukuun ottamatta kaikki Haydnin Lontoolaiset sinfoniat. Tässä tapauksessa avaus on epäsovinnainen patarummun tremolo, joka on antanut teokselle lisänimen "Mit dem Paukenwirbel". Johdannossa kuullaan myös synkästi väritetty viittaus keskiaikaiseen Dies irae -sävelmään, joka häivähtää lähes huomaamatta myös osan nopeassa pääjaksossa. Kaikki keskeiset temaattiset elementit - johdannon teema sekä nopean jakson pää- ja sivuteema - ovat mukana kolmivaiheiseksi jäsentyvässä kehittelyssä. Osan lopulla Haydn yllättää tuomalla johdannon patarumputremolon ja Dies irae –aihelman jälleen hetkeksi mukaan.

Hidas osa rakentuu vuorottelevaksi muunnelmasarjaksi kahdesta toisilleen läheistä sukua olevasta teemasta, joista ensimmäinen on c-mollissa, toinen C-duurissa. Teemojen lähtökohtana on ollut itäeurooppalainen kansanmusiikki. Ensimmäisessä duurimuunnelmassa on laaja, Viottia varten kirjoitettu viulusoolo. Menuetissa kansanmusiikkiainekset ovat puolestaan peräisin Tirolista.

Finaali rakentuu käytännöllisesti katsoen yhdelle ainoalle teemalle mutta on silti sisällöltään yksi Haydnin rikkaimmista sinfonisista päätösosista. Sen aloittaa käyrätorvien nelitahtinen mottoaihe, joka siirtyy heti säestämään ensiviulujen aloittamaa pääaihetta. Musiikkia sävyttää tempomerkinnän Allegro con spirito korostama henkevyys, mutta osassa on myös kontrapunktin tuomaa loistokkuutta.

Kimmo Korhonen

Jean Françaix

Dixtuor

Ranskalainen Jean Françaix sai säveltäjänuralleen lentävän lähdön. Hän syntyi musiikkiperheeseen – isä oli musikologi ja Le Mansin konservatorion johtaja, äiti laulunopettaja – ja hän aloitti säveltämisen jo kuusivuotiaana ja julkaisi ensimmäisen teoksensa vain yhdeksänvuotiaana. Maurice Ravel totesi pojan vanhemmille: "Hänen lahjakkuudessaan huomaan sen, mikä on kaikkein hedelmällisintä taiteilijalle: uteliaisuuden." Nuori Jean sai ohjaajakseen 1900-luvun arvostetuimpiin kuuluneen sävellyksenopettajan Nadia Boulangerin, joka piti häntä yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan.

Françaix'sta kehittyi sujuvakynäinen säveltäjä, joka ei kasvanut varsinaiseen suuruuteen mutta kehitti henkevän ja ilmeikkään uusklassisen sävelkielen. Hän oli itse erinomainen pianisti ja kirjoitti aina soittimellisesti kiitollista, muusikkoja kunnioittavaa tekstuuria. Hän säilytti luomisvoimansa viimeiseen elinvuoteensa saakka ja ehti kirjoittaa laajan tuotannon, johon sisältyy mm. viisi oopperaa, baletteja, orkesterimusiikkia, lukuisia konserttoja, suuri määrä kamarimusiikkia, pianoteoksia sekä vokaalimusiikkia.

Françaix'n Dixtuor on suhteellisen myöhäinen teos vuodelta 1987 mutta hengeltään kuin nuoren miehen musiikkia. Nimi viittaa kymmenen soittajan yhtyeeseen (eli tentettiin), ja se koostuu tässä tapauksessa perinteisistä jousi- ja puhallinkvinteteistä. Neliosaisen teoksen avausosa alkaa hitaalla johdannolla, jonka lyyris-pastoraalinen tunnelma korostuu entisestään puhaltimien liittyessä mukaan sooloineen. Johdanto purkautuu Françaix'lle tyypilliseen kepeästi rullaavaan ja valoisaan pääjaksoon, jossa soittimet tai soitinryhmät käyvät välillä tiivistä keskinäistä vuoropuhelua, välillä taas sulautuvat yhtenäiseksi ryhmäksi. Hidasta osaa värittää kauniisti kaartuileva, hetkittäin lempeän surumielinen laulullisuus, ja kolmantena on kepeän leikkisä ja ilmava szherzo, jossa on oikukkaiden käänteiden värittämä trio-jakso. Teoksen päättää motorisen rientoisa finaali.

Kimmo Korhonen

Claude Debussy

Pieni sarja

Debussytä pidetään yleisesti musiikillisen impressionismin henkilöitymänä, mutta hän ei itse pitänyt tästä leimasta vaan totesi olevansa lähempänä symbolisteja. Kun hän sävelsi teoksensa Petite suite (Pieni sarja) pianolle nelikätisesti 1888, elettiin suhteelllisen varhaista vaihetta hänen urallaan, eikä hänen impressionisminsa ollut vielä puhjennut esiin. Sen sijaan kytkös symbolismiin oli juuri tuolloin ajankohtainen. Vain pari vuotta aiemmin runoilija ja esseisti Jean Moréas oli julkaissut Le Figaro –lehdessä "Symbolistisen manifestin", jossa aiemmin "dekadenteiksi" kutsutut runoilijat määriteltiin nyt "symbolisteiksi". Heistä vaikutusvaltaisimpiin ja arvostetuimpiin kuului Paul Verlaine, ja juuri hänen runonsa kokoelmasta Fêtes galantes (1869) antoi virikkeen Petit suiten kahdelle ensimmäiselle osalle ja suurelle joukolle muitakin Debussyn teoksia.

Petite suite tunnetaan nykyisin parhaiten Debussyn ystävän Henri Büsserin vuonna 1907 orkestroimana versiona. Debussy oli tyytyväinen Büsserin työhön ja kiitti tätä kirjeessä "nerokkaasta orkestraatiosta", joka tavoittaakin herkästi Debussyn sävelkielen vivahteet ja tunnelmat.

Petite suiten neljä osaa ovat eleganttia miniatyyrien runoutta. En bateau on haaveellinen kappale, joka eläytyy Verlainen samannimisen runon hengessä järvellä purressa olevan seurueen tunnelmiin sen lipuessa hämärtyneessä illassa "yli haaveiden aaltojen". Kiertyilevän melodiikan elävöittämä Cortège puolestaan sai innoituksensa runosta, jossa juhliva hienostorouva vetäytyy puetun apinan ja paašipojan kanssa yläkertaan. Kaksi muuta osaa eivät liity Verlainen runoihin, mutta kuvausvoimaisia nekin ovat. Menuet on surumielisen viehkeä kappale, jossa eleganssi ja verhottu nostalgia sulautuvat koskettavan kauniilla tavalla yhteen. Ballet kuuluu Debussyn huolettomimpiin kappaleisiin ja sytyttää eloisine käänteineen soimaan tanssisalien tunnelmat aina valssitahtiseksi muuttuvaa välitaitetta ja loppujaksoa myöten.

Kimmo Korhonen

Konsertin jatkot

Tapiolasali

Maxim Emelyanychev, piano
Anni Haapaniemi, oboe
Asko Heiskanen, klarinetti
Jaakko Luoma, fagotti
Ilkka Hongisto, käyrätorvi

Wolfgang Amadeus Mozart: Kvintetto Es-duuri pianolle ja puhaltimille KV452

Teosesittely:
Yksi Mozartin erityistaidoista säveltäjänä oli hänen kykynsä käsitellä puhallinsoittimia. Aikana, jolloin jousisto hallitsi orkesteria puhaltimien jäädessä lähinnä soinnin täydentäjäksi ja voimistajaksi, Mozart antoi niille usein merkittävän ja itsenäisen tehtävän. Sinfonioidensa ja pianokonserttojensa puhallinosuuksissa hän loi ainutlaatuista valosävyjen ja sointivivahteiden runoutta.
Kun Mozart ryhtyi alkuvuodesta 1784 kirjoittamaan kvintettoa pianolle ja neljälle puhaltimelle, hän tuli asettaneeksi itselleen melkoisen sävellyksellisen haasteen. Tällaista soitinyhdistelmää ei nimittäin ilmeisesti kukaan ollut aiemmin kokeillut, eikä sen soinnillinen ja tonaalinen hallitseminen ollut helppoa. Täytyy muistaa, että käyrätorven sävelvalikoima oli tuolloisten ns. luonnontorvien vuoksi rajatumpi kuin nykyisin ja klarinettikin oli vielä suhteellisen uusi soitin eikä vielä täysin vakiinnuttanut asemiaan.
Mozart onnistui tehtävässä mestarillisesti ja pystyi antamaan jokaiselle soittimelle tärkeitä osuuksia aidon kamarimusiikillisessa hengessä. Hitaalla johdannolla alkavan ensiosan nopeassa pääjaksossa piano nousee usein esiin konserttomaisessa ilmaisussaan; kenties taustalla vaikutti se, että elettiin Mozartin aktiivisinta vuotta pianokonserttojen säveltäjänä, ja hän sävelsi sen aikana pianolle peräti kuusi konserttoa. Tasapaino kuitenkin vaihtuu hitaassa osassa, jossa puhaltimet nousevat usein päärooliin pianon jättäytyessä taustalle. Päätöksenä on eloisa rondofinaali, jonka lopulla on viidelle soittajalle kirjoitettu ryhmäkadenssi ("Cadenza in tempo").
Mozart soitti piano-osuuden kvinteton ensiesityksessä Wienissä huhtikuussa 1784. Hän kirjoitti Salzburgiin isälleen: "Kvintetto sai osakseen mitä valtavimmat suosionosoitukset. Pidän sitä parhaana teoksena, jonka olen koskaan säveltänyt." Teoksen ihailijoihin kuului myös Beethoven, joka sävelsi oman kvintettonsa op. 16 (1796-97) samalle epätavalliselle yhtyeelle.

Kimmo Korhonen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit