Mania

perjantai 27.11.2020 19.00 Vierailukonsertti Tammisaaressa
Alk. 29/23/12 € Tammisaaren kirkko, Iso kirkkokatu 18, Tammisaari
Osta lippu
perjantai 27.11.2020 19.00 Alk. 29/23/12 € Tammisaaren kirkko, Iso kirkkokatu 18, Tammisaari

Tapiola Sinfonietta vierailee Tammisaaressa ohjelmalla, joka vie myyttien ja virtuositeetin äärelle. Virolaissäveltäjä Tõnu Kõrvits avaa eteemme myyttisen Thulen maan maisemat. Maamme tämän hetken menestyneimpiin sellisteihin lukeutuva Jonathan Roozeman tulkitsee sielukkaasti Tšaikovskin suositut Rokokoo-muunnelmat sekä Esa-Pekka Salosen alusta loppuun liikkeessä olevan Manian. Illan kruunaa ranskalaisen Francis Poulencin tanssillinen Sinfonietta. Kapellimestari Risto Joost johtaa Tapiola Sinfoniettaa marraskuussa myös Espoossa ja Tallinnassa.

Risto Joost, kapellimestari
Jonathan Roozeman, sello

Tõnu Kõrvits: Elegies of Thule
Pjotr Tšaikovski: Rokokoo-muunnelmat
Esa-Pekka Salonen: Mania
Francis Poulenc: Sinfonietta

HUOM.  Koronavirusepidemian aikana konserteissa on poikkeusjärjestelyjä: istumapaikoissa on huomioitu turvavälit ja konserteissa ei ole väliaikaa.

Muutokset mahdollisia.

Yhteistyössä: Tammisaaren ruotsalainen seurakunta

Taiteilijat

Ohjelma

Tõnu Kõrvits

Elegies of Thule

Tõnu Kõrvits (s. 1969): Elegies of Thule

Tõnu Kõrvitsia on kutsuttu "virolaisen nykymusiikin nousevaksi tähdeksi", ja hänen teoksensa ovat viime aikoina saaneet yhä suurempaa kansainvälistä huomiota osakseen. Hänen musiikkiaan luonnehtii rikassointisuus, vangitseva tunnelma sekä erilaisten mimimalismista romantiikkaan ja kansanmusiikista ekspressionismiin ulottuvien ainesten eheä yhteensulauttaminen. Hänen teostensa taustoja kuvastavat niiden usein myyttis-runolliset otsikot kuten "The Detached Bridge", "For You, the Messenger of Night", "To My Spiritual Brother", "River of Gratitude" sekä "Melancholy of Flowers". Kõrvitsin laajaan tuotantoon kuuluu mm. oopperoita, orkesteriteoksia, useita teoksia solistille ja orkesterille, kamari- ja soolosoitinteoksia sekä suuri määrä vokaalimusiikkia.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Kõrvits sävelsi kymmenkunta teosta käsittävän vapaamuotoisen sarjan, jonka teoksia yhdistää antiikin aikana syntynyt ajatus myyttisestä pohjoisesta maasta Thulesta. Kokoonpanot vaihtelevat sooloteoksista ja kamarimusiikista orkesteriin. Taustalla on ajatus siitä, että yhtenä mahdollisuutena Thulelle on ehdotettu Saarenmaata, ja virolaisella kansanmusiikilla onkin tärkeä asema useimmissa sarjan teoksissa.
Jousiorkesterille sävelletty Elegies of Thule (2007) muotoutuu kolmiosaiseksi sarjaksi, joka maalailee vuoroin tummasävyisen intensiiviä, vuoroin heleämmin säteileviä pohjoisia sointimaisemia. Tummenevan yön tunnelmiin sukeltaudutaan rikkaista tekstuureista ja melodioista punoutuvassa avausosassa Night is Darkening. Keskiosa Bells alkaa ja päättyy pizzicatoilla, mutta keskijaksossa mukaan tulee myös joustenvetojen leveää legatoa. Kõrvits hyödyntää osassa Kaakkois-Virossa pienenä vähemmistönä asuvien ja vanhasta runolauluperinteestään tunnettujen setukaisten kansansävelmää "Kellä" (Kellot). Päätösosassa I Look up to the Hill puolestaan kuullaan minimalistissävyisten ja kenttämäiseksi kasvavien tekstuurien keskeltä esiin piirtyvä vanha uskonnollinen sävelmä, jonka juuret ovat Saarenmaalla.

Kimmo Korhonen

Pjotr Tšaikovski

Rokokoo-muunnelmat op. 33

Tšaikovski sävelsi Rokokoo-muunnelmat saksalaiselle sellistille Wilhelm Fitzenhagenille, joka työskenteli Moskovan konservatoriossa sellonsoiton professorina. Teos valmistui joulukuussa 1876, heti sinfonisen fantasian Francesca da Rimini jälkeen ja juuri ennen neljännen sinfonian sävellystyön aloittamista. Kahden dramaattisen ja orkesterin suuria tehoja käyttävän teoksen välissä Rokokoo-muunnelmat on kuin toisesta maailmasta. Se on osoitus siitä, että kuva Tšaikovskista ylitsepursuavaan pateettisuuteen ja sentimentaalisuuteen taipuvaisena säveltäjänä ei ole koko totuus.

Rokokoo-muunnelmat on Tšaikovskin kädenojennus 1700-luvulle. Tšaikovski oli aina ihaillut Mozartia ja pyrki Rokokoo-muunnelmissa luomaan teoksen, joka toteuttaisi hänen omista lähtökohdistaan Mozartin ajan henkeä. Varsinaisesti Mozartin tai 1700-luvun tyylin tarkasta jäljittelystä ei siis ole kyse. Rokokoo-muunnelmat ei ole Tšaikovskin ainoa "rokokoo-teos", mutta se on niistä hienoin. Nimensä mukaisesti se on sarja muunnelmia viehkeästä teemasta, joka säilyy muunnelmissa yleensä hahmoltaan tunnistettavana. Paikoin musiikissa on selvää hovimusiikin sävyä, paikoin Tšaikovskin slaavilainen tunteikkuus paistaa läpi. Teoksen henkevän valoisuuden sykähdyttävänä kontrastina on mietiskelevä mollitunnelma. Teoksen sello-osuus on elegantisti kirjoitettu mutta samalla hyvin vaativa, yksi klassis-romanttinen sellokirjallisuuden taiturillisimmista solistitehtävistä.

Rokokoo-muunnelmien kantaesittäjä Fitzenhagen vaihtoi aikanaan muunnelmien järjestyksen ja jopa jätti yhden katkelman pois, missä muodossa teos myös ilmestyi. Vaikka Tšaikovski antoi myöhemmin siunauksensa Fitzenhagenin omavaltaisille teoille, on alkuperäistä versiota alettu esittää jälleen yhä useammin.

Kimmo Korhonen

Esa-Pekka Salonen

Mania

Esa-Pekka Salonen (s. 1958): Mania

Vaikka yhdessä vaiheessa alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että kapellimestari-Salonen oli murskaamassa säveltäjä-Salosen jalkohinsa, pysyi jälkimmäinen aina elossa, ja sittemmin on löytynyt hedelmällinen tasapaino hänen kahden muusikkopersoonallisuutensa välillä. Ja vaikka nämä kaksi puolta saattoivat ajankäytön suhteen ollakin kilpailijoita, ne ovat syvemmällä tasolla aina tukeneet toisiaan. Salosen säveltäjäntyössä se on näkynyt muusikkouden syvänä kunnioittamisena sekä luottamuksena muusikkojen taitoihin ja kykyyn venyä uusiin haasteisiin.
Salosen mukaan suurin osa hänen soitinmusiikistaan haastaa esittäjät tavalla tai toisella, mutta erityisen keskeinen esityksellinen elementti on vapaan konserttomaiseksi hahmottuvassa teoksessa Mania (2000) sellolle ja suurelle yhtyeelle. Sen yhteydessä Salonen painotti kiinnostustaan virtuoosisuuteen: "On outoa kauneutta siinä ajatuksessa, että esittäjä tekee äärimmäisen vaikeita asioita tuottaakseen nautintoa ihmisille. Paras virtuoosi on muusikko, joka on halukas menemään paikkoihin, joihin kukaan ei ole aiemmin mennyt, yhtä lailla mielen kuin sormien virtuoosi."
Salosen mukaan Maniassa keskeistä on "liike, joka ei koskaan pysähdy". Teos alkaa "in medias res", leikkautumalla heti avaustahdeissa keskelle tapahtumia sellon piirtäessä koukeroisia linjojaan vasten yhtyeen heleää taustaa. Sellon osuudessa on sekä selkeää solistisuutta että sulautumista osaksi yhtyettä ja kaikkea siltä väliltä. Myös sointimaailma elää ja muuntuu jatkuvasti ja on välillä läpikuultavan säteilevää, välillä taas täyteläisemmin maalailevaa. Teosta luonnehtii jatkuva muutos, jossa tilanteet ja asetelmat vaihtuvat kuin huomaamatta uusiksi. Erilaiset nopeat käänteet hallitsevat teosta, kunnes jälkipuolella koittaa rauhallisemmin hengittävä taite, jossa koetaan teoksen intensiivisimmät hetket. Lopulta liike lähes pysähtyy paikoilleen – purkautuakseen sitten koko teoksen vauhdikkaimmaksi jaksoksi, hengästyttävän nopeasti kiitäväksi loppustrettaksi.

Kimmo Korhonen

Francis Poulenc

Sinfonietta

Francis Poulenc (1899-1963): Sinfonietta

Ranskalainen Francis Poulenc antoi kehykset säveltäjyytensä määrittelylle toteamalla, että hänessä oli sekä katupoikaa että katolista mystikkoa. Vaikka nämä ääripäät saattoivat yhdistyä yhdessäkin teoksessa, kävi kehitys pääsääntöisesti edellisestä kohti jälkimmäistä. 1920-luvun nuoruudenkaudellaan Poulenc sai nimeä uusklassismia, nokkelaa henkevyyttä ja kirpeää epäsentimentaalisuutta suosineen Les Six –säveltäjäryhmän jäsenenä, kun taas myöhemmässä tuotannossa vakavat sävyt alkoivat nousta keskeisempään rooliin. Yhtenä käännekohtana tässä kehityksessä oli hänen läheisen säveltäjäystävänsä väkivaltainen kuolema auto-onnettomuudessa 1936 ja välittömästi sen jälkeen tapahtunut vierailu Rocamadourin pyhiinvaelluskaupunkiin. Merkittäviä teoslajeja Poulencin tuotannossa ovat piano- ja kamarimusiikki, laulut, hengelliset vokaaliteokset sekä oopperat. Sen sijaan varsinaisia orkesteriteoksia hän kirjoitti vain muutaman.
Vuonna 1947 Poulenc luonnosteli jousikvartettoa, mutta työ ei ottanut sujuakseen; hän valitti, että kaikki aiheet, joita hän yritti muokata kvartetille, alkoivat soida puhaltimien väreillä. Lopulta hän päätti säveltäjäystävän ja entisen Les Six –toverin George Auricin ehdotuksesta siirtää näin syntyneitä teemoja BBC:n tilaamaan sinfoniettaan, joka valmistui myöhemmin samana vuonna ja sai kantaesityksensä Lontoossa lokakuussa 1948.
Neliosainen sinfonietta on Poulencin ainoa sinfoniseksi hahmottuva teos. Vaikka se on syntynyt hänen henkisen murroksensa jälkeen, se palaa hengeltään Les Six –kauden uusklassismiin mutta ikään kuin kypsemmän säveltäjäeetoksen läpi koettuna. Avausosassa yhdistyvät eloisa raikkaus ja vakavampi, linjakas melodisuus. Toinen osa on ilmavan vauhdikas ja humoristinenkin scherzo, jossa on laveampi keskijakso. Hidasta osaa sävyttää pastoraalinen lyyrisyys, joka syvenee romanttiseksi lämmöksi. Eloisasti alkavassa finaalissa "katupoika" on aluksi eniten läsnä, mutta osan edetessä vuolas melodisuus nousee myös vahvasti esiin.

Kimmo Korhonen

Näytä kaikki konsertit