Wolfgang Amadeus Mozart
Viulukonsertto nro 2Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Viulukonsertto nro 2 D-duuri K.211
Vaikka Mozartin maine muusikkona lepää ennen muuta hänen ylivertaisten pianistintaitojensa varassa, hän oli myös erinomainen viulisti. Hän aloitti viuluopinnot jo kuusivuotiaana isänsä Leopoldin johdolla ja toimi vuosina 1769-77 Salzburgin hoviorkesterin konserttimestarina. Hänen viisi viulukonserttoaan valmistuivat hänen aktiivisen viulistiuransa aikana, ensimmäinen keväällä 1773 ja se oli hänen ensimmäinen konserttonsa ylimalkaan; muut neljä ovat vuodelta 1775, jolloin pianokonsertoista oli valmistunut vain yksi.
Viulukonsertoissa kuvastuu nuoren Mozartin jatkuvasti syventynyt suhde konserttoilmaisun mahdollisuuksiin, ja pianokonserttojen tavoin ne kumpusivat hänen omakohtaisesta kosketuksestaan soittimeen. Viulistisesti teokset ovatkin sujuvia monine juuri viululle hyvin istuvine soittimellisine eleineen. Ei tiedetä, kirjoittiko Mozart konsertot varta vasten itselleen vai jollekin muulle viulistille, mutta hänen tiedetään esittäneen suurella menestyksellä ainakin joitakin viulukonsertoistaan. Mozartin omia soolokadensseja ei ole säilynyt, ja on mahdollista, ettei hän edes kirjoittanut sellaisia.
Kahdessa varhaisimmassa konsertossa Mozart tulee esiin enemmän perinteen jatkajana kuin sen uudistajana. Kesäkuussa 1775 päivätyssä konsertossa D-duuri K.211 avausosa on sävyltään tyylikkään galantti ja rakentuu aiempaa käytäntöä noudattaen neljän orkesterijakson ja kolmen soolojakson vuorottelevaksi kokonaisuudeksi. Hidasta osaa hallitsee jalopiirteinen aariamaisen laulullinen melodiikka, joka tuo mieleen Amintan aarian "L'amerò sarò costante" Mozartin vain muutama kuukausi ennen konserttoa valmistuneesta oopperasta Il re pastore (1775; K.208). Finaalilla on ranskalaiseen tyyliin viittaava otsikko "Rondeau", ja sen rondo-teema saa menuettimaisen tanssillisen ilmeen. Tässä osassa viuluosuus on soittimellisesti eloisin usein kepeän ilmavasti livertelevine kuvioineen.
Kimmo Korhonen