Verkkokonsertti: Loiste

perjantai 19.3.2021 19.00 Kevätsarja 2 & 3
YouTube
Kevätsarja-2 Kevätsarja-3
perjantai 19.3.2021 19.00 YouTube
Kevätsarja-2 Kevätsarja-3

Mozartin säihkyvän viulukonserton solistina vierailee Malin Broman, joka myös liidaa orkesteria. Ohjelmassa on myös Fanny Mendelssohnin kaunislinjainen jousikvartetto, joka kuullaan jousiorkesterille sovitettuna sekä Andrea Tarrodin Serenade in Seven Colours, jota ovat innoittaneet niin Mozart kuin Miles Davis.

Malin Broman on Pohjoismaiden kysytyimpiä viulisteja niin solistina, kamarimuusikkona, kuin orkestereiden liidaajana. Tällä hetkellä hän työskentelee Ruotsin radion sinfoniaorkesterin 1. konserttimestarina ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellisena johtajana. Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden joukossa ovat mm. Lontoon sinfoniaorkesteri, Euroopan kamariorkesteri ja Mahler kamariorkesteri.

Covid-19-tilanteesta johtuen livekonsertti on peruttu. Konsertti esitetään ilman saliyleisöä ja ensiesitys on 19.3.2021 klo 19 Tapiola Sinfoniettan YouTube-kanavalla, jossa se on katsottavissa myös myöhemmin. 
Suora linkki lähetykseen: Verkokonsertti Loiste

Taiteilijat

Ohjelma

Fanny Mendelssohn

Jousikvartetto Es-duuri, jousiorkesteriversio

Fanny Mendelssohnin (myöh. Fanny Hensel) elämä kietoutuu monin säikein yhteen hänen muutamia vuosia nuoremman veljensä Felixin kanssa. Samalla se käy surulliseksi esimerkiksi siitä, miten erilaisen osan 1800-luvun porvarillinen tapakulttuuri oli varannut miehille ja naisille. Fanny ja häntä neljä vuotta nuorempi Felix olivat lapsuudestaan lähtien poikkeuksellisen läheisiä ja saivat yhdessä musiikkiopetusta säveltäjä Carl Friedrich Zelteriltä. Molemmat osoittivat varhain kiistattoman musiikillisen lahjakkuutensa ja ottivat aktiivisesti kantaa toistensa sävellystyöhön. Fannyn ei kuitenkaan sallittu kehittää uraansa täyteen ammattimaisuuteen niin kuin Felixin; sitä vastustivat sekä Felix että muutoin hyvinkin valistunut pankkiiri-isä.
Ammattimaisen uran ollessa poissuljettu vaihtoehto Fanny Mandelssohnin musiikillisen toiminnan keskipisteeksi tulivat sunnuntaikonsertit, joita hän järjesti vanhempiensa kodissa Berliinissä. Suurin osa hänen tuotannostaan syntyi näitä tilaisuuksia varten ja koostuu sen vuoksi pääosin pientä esittäjistöä vaativasta musiikista, yksin- ja kuorolauluista, pianoteoksista ja kamarimusiikista. Henselin todellista arvoa säveltäjänä ei pitkään aikaan tajuttu, ja ratkaiseva käänne tapahtui vasta 1900-luvun loppupuolella alkaneen syventyneen kiinnostuksen myötä.
Fanny Mendelssohnin ainoa jousikvartetto (1834) kuuluu myöhemmän pianotrion (1846) kanssa hänen keskeisiin teoksiinsa. Sen neljästä osasta rakentuu tavanomaisesta poikkeava mutta silti tasapainoinen kokonaisuus. Teoksessa ei ole perinteistä sonaattimuotoista avaus-allegroa vaan sen paikalla muodoltaan vapaa ja tunnevoimaisen intensiivisesti laulava hidas osa. Toisena osana on eloisa scherzo, jossa on triona dynaamisen vauhdikas fugato. Kolmas osa on laulullinen Romanza, jossa on myös valittavia ja jännitteisiä sävyjä. Teos päättyy energiseen finaaliin, jossa ei olla kaukana Felix-veljen maailmoista, miten päin vaikutteet sitten kulkeutuivatkaan kahden lahjakkaan sisaruksen välillä.

Kimmo Korhonen

Andrea Tarrodi

Serenade in Seven Colours

2010-luvun aikana Ruotsin eturivin säveltäjie joukkoon noussut Andrea Tarrodi on usein kertonut tavastaan yhdistää musiikin mielessään erilaisiin hahmoihin ja väreihin. Visuaaliset virikkeet, kuten maisemat ja joskus maalauksetkin, ovatkin olleet tärkeitä innoittajia hänen teoksilleen, ja hän on verrannut säveltämistä maalauksen tekemiseen: "Aloitat maalaamalla taustavärin, sitten piirrät maiseman ja lopulta hahmot (melodiat), jotka elävät tässä maisemassa."

Puhaltimille ja lyömäsoittimille sävelletty Serenade in Seven Colours (2013) ilmoittaa väreihin liittyvät visuaaliset virikkeensä jo otsikossaan. Samalla teoksella on kuitenkin ollut myös vahvat musiikilliset innoittajansa. Ensimmäisen lähtökohdan muodostaa Mozartin serenadi puhaltimille nro 10 B-duuri, ns. Gran Partita, ennen muuta sen kolmas osa Adagio. Toisena inspiraationlähteenä on ollut Miles Davisin ja Gil Evansin levy Quiet Nights. Vaikka näistä alkulähteistä musiikki lähti sävellystyön aikana kehittymään omaan suuntaansa, niiden jälkiä on vielä aistittavissa Tarrodin teoksessa.

Teos alkaa kasvaa rauhallisesti sykkivän pulssin ylle piirtyvillä modaalisilla melodiakuvioilla, hiukan samaan tapaan kuin Mozartin serenadin Adagio (siis juuri se musiikki, jonka oboemelodia sai Milos Formanin Amadeus-elokuvassa Salierin hämmästelevän ihastuksen valtaan). Tarrodi maalaa lyyrisen kuulasta, impressionistisesti sävyttynyttä tunnelmaa, joka hehkuu kauniiden puhallinsointien monissa väreissä. Tarrodille alku on hänen kertomansa mukaan maalattu tumman sini-violeteilla väreillä, joista siirrytään vähitellen melkein valkoiseen valoon. Väreilevästä tremolokentästä kasvaa sibeliaanisen sujuvan metamorfoosin kautta rytminen kehikko, jonka ksylofonin kuviot piiskaavat säteilevään minimalistiseen sykkeeseen. Musiikki tiivistyy mahdikkaaseen huipennukseen - Tarrodin sanoin "räjähtävään väri-ilotulitukseen" – josta käännytään hiljentyvään, etääntyvään lopputaitteeseen; se soi Tarrodin ajatuksissa utuisesti himmertävissä kermanvaaleissa sävyissä.

Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart

Viulukonsertto nro 2 D-duuri

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Viulukonsertto nro 2 D-duuri K.211

Vaikka Mozartin maine muusikkona lepää ennen muuta hänen ylivertaisten pianistintaitojensa varassa, hän oli myös erinomainen viulisti. Hän aloitti viuluopinnot jo kuusivuotiaana isänsä Leopoldin johdolla ja toimi vuosina 1769-77 Salzburgin hoviorkesterin konserttimestarina. Hänen viisi viulukonserttoaan valmistuivat hänen aktiivisen viulistiuransa aikana, ensimmäinen keväällä 1773 ja se oli hänen ensimmäinen konserttonsa ylimalkaan; muut neljä ovat vuodelta 1775, jolloin pianokonsertoista oli valmistunut vain yksi.
Viulukonsertoissa kuvastuu nuoren Mozartin jatkuvasti syventynyt suhde konserttoilmaisun mahdollisuuksiin, ja pianokonserttojen tavoin ne kumpusivat hänen omakohtaisesta kosketuksestaan soittimeen. Viulistisesti teokset ovatkin sujuvia monine juuri viululle hyvin istuvine soittimellisine eleineen. Ei tiedetä, kirjoittiko Mozart konsertot varta vasten itselleen vai jollekin muulle viulistille, mutta hänen tiedetään esittäneen suurella menestyksellä ainakin joitakin viulukonsertoistaan. Mozartin omia soolokadensseja ei ole säilynyt, ja on mahdollista, ettei hän edes kirjoittanut sellaisia.
Kahdessa varhaisimmassa konsertossa Mozart tulee esiin enemmän perinteen jatkajana kuin sen uudistajana. Kesäkuussa 1775 päivätyssä konsertossa D-duuri K.211 avausosa on sävyltään tyylikkään galantti ja rakentuu aiempaa käytäntöä noudattaen neljän orkesterijakson ja kolmen soolojakson vuorottelevaksi kokonaisuudeksi. Hidasta osaa hallitsee jalopiirteinen aariamaisen laulullinen melodiikka, joka tuo mieleen Amintan aarian "L'amerò sarò costante" Mozartin vain muutama kuukausi ennen konserttoa valmistuneesta oopperasta Il re pastore (1775; K.208). Finaalilla on ranskalaiseen tyyliin viittaava otsikko "Rondeau", ja sen rondo-teema saa menuettimaisen tanssillisen ilmeen. Tässä osassa viuluosuus on soittimellisesti eloisin usein kepeän ilmavasti livertelevine kuvioineen.

Kimmo Korhonen

Näytä kaikki konsertit