Tapiola Sinfonietta aloittaa yhteistyön maailman arvostetuimman jousisoitinakatemian, saksalaisen Kronberg- Akatemian kanssa. Solisteina loistavat Soulin kansainvälisen musiikkikilpailun voittaja Fumika Mohri sekä Lionel Tetris -alttoviulukilpailun voittanut Timothy Ridout. Hän on ollut tänä kesänä solistina mm. Zürichin Tonhalle Orchestrassa ja kesäkauteen kuuluvat myös esiintymiset Bergenissä, Japanissa sekä Yhdysvalloissa Aspenin Musiikkijuhlilla. Tapiola Sinfoniettan konsertissa ohjelma koostuu teosharvinaisuuksista, jotka johtaa brittikapellimestari Jonathan Bloxham.
Timothy Ridout
Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista illan konserttiin. Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 ja päättyvät klo 13.00. Harjoituksista voi poistua myös tauolla. Harjoitusten esittely klo 9.50 Espoon kulttuurikeskuksen aulassa (2. krs.). Saavuthan ajoissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Benjamin Brittenin Preludi ja fuuga valmistui 1943 syntymäpäivälahjaksi 10-vuotisjuhliaan viettäneelle Boyd Neelin jousiorkesterille. Se kuvastaa hienosti kirjoitettuine jousitekstuureineen ja kontrapunktisine aineksineen tuolloin 29-vuotiaan Brittenin varmaa teknistä osaamista.
Teoksen avaa intensiivinen ja jännitteinen Preludi, jossa keskeiseksi nousee melodialinjoja korkeuksissaan piirtävä sooloviulu. Fuuga puhkeaa esiin pianissimossa bassojen syvyyksistä ja nousee soitin soittimelta korkeampaan rekisteriin uusien osuuksien liittyessä mukaan. Osa kasvaa rytmisesti eloisaksi ja energiseksi musiikiksi, jota värittää harmonisesti tiivis kontrapunktinen kudos; parhaimmillaan tekstuuri jakautuu 18-ääniseksi, eli jokaisella soittajalla on oma osuutensa. Fuugan huipennuttua seuraa raskassävyinen, alun preludin intensiiviseen melodisuuteen palaava kooda, joka päättyy repäisevään loppukiihdytykseen.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Monikulttuurisen Neuvostoliiton tunnetuimpiin säveltäjiin kuului armenialainen Aram Hatšaturjan, joka onnistui parhaissa teoksissaan luomaan synteesin armenialaisen kansanmusiikin antamista virikkeistä ja länsimaisesta traditiosta.
Kolmen varsinaisen konserton lisäksi Hatšaturjan sävelsi 1960-luvulla viululle, sellolle ja pianolle myös yksiosaiset solistiset Konsertto-rapsodiat. Ensimmäisenä valmistunut teos viululle vuodelta 1961 syntyi viulisti Leonid Kogania varten. Teosten nimi viittaa siihen, että Hatšaturjan on luopunut konserttojen kolmiosaisuudesta ja luonut vapaamman, "rapsodisemmin" rakentuvan kokonaisuuden.
Viulu tulee orkesterin väkevän purkauksen jälkeen sisään pakahduttavan intensiivisellä soolojaksolla, ja ylipäätään teoksen laveammin kaartuilevaa alkupuolta hallitsee vakava, tummavärinen tunnelma. Toisena pääjaksona on vauhdikas, rytmisesti eloisa taite. Alun vakavampi tunnelma palaa, mutta suuren huipennuksen jälkeen teos kiertyy säihkyvän taiturillisuuden siivittämänä vapautuneeseen päätökseen.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Tšekkiläinen Bohuslav Martinů pysyi vahvoin henkisin sitein kytkettynä kotimaahansa, vaikka hän asui vuodesta 1923 lähtien koko loppuelämänsä ulkomailla. Tšekkiläisestä kansanmusiikista saadut virikkeet pysyivät keskeisellä sijalla hänen musiikissaan, johon hän muutoin ammensi aineksia monista aikansa tyylilajeista. Kuitenkin kiinnostus vanhaa musiikkia kohtaan sai aikaan sen, että varsinkin uusbarokkinen suuntaus Martinůn musiikissa syveni ja tuli hänen laajan tuotantonsa hallitsevaksi tyylipiirteeksi.
Martinůn Rapsodia-konsertto alttoviululle ja orkesterille valmistui vuonna 1953, aikana jolloin hän oli kääntymässä uusbarokkisuudesta kohti loppuvuosiensa romanttissävyisempää tyyliä. Teoksessa on normaalista kolmiosaisesta konserttomuodosta poiketen vain kaksi osaa, mutta kummassakin on erilaisia tempovyöhykkeitä. Muodoltaan teos ei silti ole niin "rapsodinen" kuin mihin sen otsikko viittaa.
Ensiosa alkaa orkesterin rauhallisella, melodisesti linjakkaalla avausrepliikillä, jonka kaarroksissa ja rytmeissä on Martinůlle tunnusomaisia eleitä, esimerkiksi sellaista häilymistä duurin ja mollin rajoilla, joka oli tullut hänelle tutuksi jo tšekkiläisestä kansanmusiikista. Ensiosan tunnelma on pääosin lyyrinen ja nostalgisen seesteinen, mutta siinä on elävöittävänä aineksena rytmisesti eloisampi tanssillinen elementtinsä.
Toisessa osassa tunnelma on aluksi vakavampi ja saa surumielisiä sävyjä alttoviulun tultua sisään. Solistin soolojakso (quasi cadenza) johdattaa osan nopeampaan ja alttoviulun osalta motorisesti iskevään taitteeseen. Liike-energia taittuu solistin lyhyen soolorepliikin myötä, ja teos sulkeutuu seestyvissä tunnelmissa.
Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä
Vaikka itse W.A.Mozart käytti Sinfonia Concertantessaan soolosoittimina viulua ja alttoviulua, on konserttoja kyseiselle yhdistelmälle sävelletty sangen vähän. Britten sävelsi teoksen toisena opiskeluvuotenaan Lontoon Royal College of Musicissa 1932, mutta ensimmäisen kerran teos kuultiin vasta 1997, yli 20 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.
Kolmiosaisen konserton ensimmäinen osa perustuu käyrätorven esittelemään teemaan. Virtuoottisessa osassa soolosoittimet pitävät tiukasti yhtä ja yksittäisetkin kommentit kietoutuvat usein solistien vuoropuheluksi. Toisessa osassa, lisänimeltään Rhapsodia, molemmat solistit esittelevät aluksi mietiskelevät teemansa, kunnes osan lopussa yhdessä jääräpäisesti pitävät kiinni kahdeksasosamotiivista koko orkesteria vastaan. Patarumpu luo sillan hitaasta osasta leikkisään finaaliin, joka tanssillisen sivuteemansa ja orkesterin hurjan välisoiton jälkeen kuitenkin keskeytyy muistumalla ensimmäisestä osasta. Rauhallisessa lopussa Britten vielä esittelee konserton teemoja eri valossa.
Lyhennetty Atte Kilpeläisen tekstistä
