IM WALDE

torstai 14.5.2020 19.00 Kausikonsertti 9
PERUTTU
Platina 2019-2020 Kulta 2019-2020
torstai 14.5.2020 19.00 PERUTTU
Platina 2019-2020 Kulta 2019-2020

Mario Venzago tuo kauden päätöskonserttiin yllätyksellisen ja harvinaisen yhdistelmän romantiikan keskeisiä säveltäjiä ja unohdettuja teoksia. Franz Lisztin sinfoninen runo keinuu ja liikkuu kuin elämä: kehdosta hautaan. Virtuoottinen Ilya Gringolts syventyy Schubertin viehättäviin viuluteoksiin. Kevätkauden päättää teosharvinaisuus; Joachim Raffin viides sinfonia, ”Leonore”.

PERUTTU

Taiteilijat

Ohjelma

Franz Liszt

Sinfoninen runo nro 13 "Kehdosta hautaan"

Franz Lisztille sinfoninen runo oli melko väljästi määritelty orkesteriteos, jonka innoittajana oli jokin musiikin ulkopuolinen virike, runous, mytologia tai muu kirjallinen lähde, kuvataide, luonnonilmiö tai jokin kansallinen kysymys.

Pitkän tauon jälkeen Liszt palasi myöhäiskaudellaan vielä kerran sinfonisen runon pariin ja sävelsi Roomassa 1881-82 teoksen Von der Wiege bis zum Grabe (Kehdosta hautaan). Teos perustuu unkarilaisen taiteilijan Mihály Zichyn piirrokseen ja nimensä mukaisesti kuvaa ihmisen elämänkaarrosta. Tyyliltään se edustaa Lisztin myöhäiskauden riisuttua ja pelkistetympää ilmaisua, joka sai joissakin hänen viimeisissä pianokappaleissaan hyvinkin modernin asun.

Teos jakaantuu kolmeen yhtäjaksoisesti soitettavaan taitteeseen. Teoksen avaa "Kehto", herkkä ja hauras elämän alun kuvaus, joka on sävelletty riisutulle kokoonpanolle, viuluille, alttoviuluille, huiluille ja harpulle. Keskijakso "Olemassaolon kamppailu" on täynnä elämän ja tunteiden kuohuja, kysymyksiä ja epäilyä mutta myös toiveikkaita sävyjä. Teoksen päättää jakso "Hautaan: tulevan elämän kehto", joka alkaa synkän hautajaistunnelman vallassa mutta kääntyy valoisampaan ja kuulaampaan suuntaan ja kuin symboliksi uuden elämän synnystä lainaa muuntuneessa muodossa materiaalia avausjaksossa.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Franz Schubert

Konserttikappale viululle ja orkesterille D-duuri D. 345

Schubert hän sävelsi vuosina 1816-17 kolme suppeahkoa teosta viululle ja orkesterille, joista ensimmäisenä valmistui Konserttikappale D-duuri (1816). Teos esiintyy usein myös viulukonserton nimellä.

Schubertin konserttikappale D-duuri on yksiosainen, suunnilleen kymmenminuuttinen teos. Orkesterin kokoonpano on pienehkö mutta ei aivan tavallinen, sillä jousien lisäksi mukana ovat oboet, trumpetit ja patarummut, ei esimerkiksi tällaisessa yhteydessä yleisemmät oboet ja käyrätorvet niin kuin muun muassa Mozartin viulukonsertoissa ja muissa solistisissa viuluteoksissa. Schubert sävelsi teoksen veljelleen Ferdinandille, mutta sen esityksistä hänen elinaikanaan ei ole tietoa.

Konserttikappale alkaa hitaalla juhlavalla johdannolla, johon viulun sisääntulo tuo intiimimmän elementin sielukkaine kuvioineen. Nopeasta pääjaksosta rakentuu monivaiheinen rondomuotoinen kokonaisuus, jota hallitsee viulistin esittelemä kepeän eloisasti kieppuva pääaihe, mutta sivuepisodeissa musiikki saa myös mollin tummempia sävyjä. Viuluosuus on ilmetyn viulistinen, vilkkaasti kuvioiva, ketteryyttä vaativa ja paikoittain suurten hyppyjen värittämä.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Franz Schubert

Rondo viululle ja jousiorkesterille A-duuri

Schubertin tuotantoon kuuluu teoksia varsin monipuolisesti eri sävellystyypeistä, mutta ei yhtäkään varsinaista konserttoa. Hän ei ollut kiinnostunut virtuoosimaisuudesta, ja jos ajattelee Schubertin musiikin perimmäistä olemusta ja vahvaa atmosfäärituntua, on myös helppo ymmärtää, ettei hänen musiikillisessa sanastossaan ollut sijaa ulkokohtaisille taiturieleille.

Schubertin vuosina 1816-1817 säveltämistä teoksista viululle ja orkesterille esitetään eniten Rondoa A-duuri. Sen nopean avausosan lennokkaasti rientävät kuviot ovat kuitenkin kaukana virtuoosisuudesta ja niissä voi paikoitellen erottaa pianistisia piirteitä. Molliin kirjoitetut kontrastoivat väliosat tuovat teokseen syvempiä ulottuvuuksia.

"Laulullisuuden" on usein katsottu olevan tärkein ominaisuus myös Schubertin instrumentaalimusiikissa. Epäilemättä näin onkin. Mutta silloin kun tämän ominaisuuden varjolla on tahdottu nähdä Schubertin laajamuotoisissa teoksissa rakenteellisia heikkouksia, ollaan väärillä jäljillä. Schubertin soitinmusiikki on oma itsenäinen lukunsa itsenäisine lähtökohtineen ja pyrkimyksineen, ei Beethovenin teosten epäonnistunut jäljittely-yritys niin kuin jotkut ovat väittäneet.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Franz Schubert

Poloneesi viululle ja jousiorkesterille B-molli D. 580

Viimeisenä Schubertin kolmesta viululle ja orkesterille säveltämästä teoksesta valmistui Poloneesi B-duuri syyskuussa 1817. Kahden aiemman solistisen viuluteoksen tavoin Schubert sävelsi Poloneesin veljelleen Ferdinandille. Tällä kertaa myös teoksen kantaesitys on tiedossa, sillä Ferdinand soitti sen Wienissä 29. syyskuuta 1818. Orkesteri on tässäkin pienehkö, sillä jousiston lisäksi mukana ovat vain oboet, fagotit ja käyrätorvet.

Poloneesi on jo 1500-luvulta tunnettu puolalainen kansantanssi, josta tuli helpon tanssittavuutensa ansiosta suosittu seuratanssi eri puolilla Eurooppaa. Myös Schubert sävelsi useampia poloneeseja pianolle nelikätisesti.

Kahteen muuhun solistiseen viuluteokseen Konserttikappaleeseen ja Rondoon A-duuri verrattuna Poloneesi on muodoltaan suppeampi. Tämä heijastuu jo siinä, että niistä poiketen Poloneesissa ei ole hidasta johdantoa, vaan teos alkaa suoraan viulun esittelemällä tanssillisella poloneesi-teemalla. Tunnelma on pääosin valoisan juhlava, joskin välitaitteessa musiikki kääntyy molliin, mutta tunnelman hienostunut eleganssi ei siitä säröydy

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Joachim Raff

Sinfonia nro 5 E-duuri op. 117 "Lenore"

Saksalainen Joachim Raff teki tärkeimmän työnsä ohjelmallisten sinfonioiden säveltäjänä. Hän asui vuosina 1850-56 Weimarissa ja toimi monta vuotta Lisztin apulaisena, ja tämän ohjelmalliset orkesteriteokset – sinfonisten runojen lisäksi 1850-luvulla sävelletyt Faust- ja Dante-sinfoniat - vaikuttivat suuresti hänen tuotantoonsa. Liszt-yhteyksiensä vuoksi Raff onkin liitetty Lisztin edustamaan "uussaksalaiseen" suuntaukseen.

Raff sävelsi kaikkiaan 11 sinfoniaa (1864-83), joilla on kahta lukuun ottamatta kuvaileva lisänimi. Tunnetuin hänen sinfonioistaan on viides, Lenore (1872), jonka innoittajana on ollut Gottfried August Bürgerin samanniminen balladi (1773). Lenore kaipaa sotaan lähtenyttä rakastettuaan Wilhelmiä ja pelkää tämän kuolleen. Yöllä Wilhelm ilmestyy Lenorelle ja vie tytön mukanaan hurjaan ratsastukseen, joka päättyy haudalle, Wilhelmin haudalle; Wilhelmin kuvajainen olikin itse Kuolema.

Sinfoniassa Raff on yhdistänyt neliosaisen sinfoniamuodon kolmivaiheiseen ohjelmasisältöön. Kaksi ensimmäistä osaa muodostavat avausosaston Liebesglück, joka nimensä mukaisesti kuvaa rakastavaisten onnea. Ensin on valoisa allegro-osa, jossa on sekä täyteläistä romantiikkaa että lyyrisempää laulavuutta. Hidas osa hahmottuu pitkin melodialinjoin piirretyksi tunteikkaaksi rakkauskohtaukseksi, jossa on intohimoisempi keskitaite. Kolmas osa on scherzo-osaa vastaava marssi Trennung (Eroaminen), joka kuvaa kaukaisuudesta saapuvaa sotajoukkoa, rakastavaisten tuskallista eroa ja sotajoukon etääntymistä, nyt nuorukainen mukanaan.
Kolme ensimmäistä osaa loivat taustaa Bürgerin balladille, jonka tapahtumat koetaan viimeisessä osassa Wiedervereinigung in Tode (Jällenyhdistyminen kuolemassa). Se muotoutuu jännitteisestä, aiempien osien aihelmia muistelevasta avausjaksosta kiihkeän laukkarytmiseksi ratsastukseksi, joka saa dramaattisen, lähes berliozmaisen (vrt. Faustin tuomio) värityksen. Lopputaitteen duuriin valaistuva hymni luo kuitenkin teokselle seesteisen, sisäistä rauhaa henkivän päätöksen.

Kimmo Korhonen

Taiteilijatapaaminen

n. 21.00

Palvelut

Näytä kaikki konsertit