ILTAPÄIVÄKONSERTTI 1

perjantai 17.9.2021 14.00 Iltapäiväkonsertti
Alk. 20/18/18 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
perjantai 17.9.2021 14.00 Alk. 20/18/18 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus

Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutus on maailman arvostetuimpiin kuuluvan musiikkioppilaitoksen kruununjalokiviä. Uutena professorina aloitti 2020 Sakari Oramo, jonka oppilaat heittäytyvät nyt Tapiola Sinfoniettan kanssa Beethovenin toisen sinfonian sytyttävään ja energiseen klassismiin.
Toisenlaisen haasteen kapellimestareille tarjoavat Maurice Ravelin Hanhiemon sadunomainen sointirunous ja Couperinin haudan hivelevä, puhdashenkinen uusklassismi.

Konsertin juontaa Tapiola Sinfoniettan II konserttimestari Jukka Rantamäki.

Tapiola Sinfoniettan kanssa työskentelevät kapellimestariluokan opiskelijat;

Beethovenin Sinfonian nro 2 kapellimestareina vuorottelevat Mateusz Gwizdalla, Costas Vallios ja Erle Kont.
Ravelin Hanhiemo-sarjan johtavat Aliisa Barrière ja Aku Sorensen, kun taas Couperinin hauta -orketerisarjassa Tapiola Sinfonietta soittaa Nathanaël Iselinin ja Kristian Sallisen johdolla.

Tutustuthan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

Taiteilijat

Ohjelma

Ludwig van Beethoven

Sinfonia nro 2 D-duuri op. 36

Beethovenin toinen sinfonia valmistui syksyllä 1802, aikana, jolloin säveltäjä kärsi syvästä masennuksesta. Beethoven oli juuri huomannut, että hänen kuulonsa alkoi heiketä. Masennus purkautui kuului¬saan Heiligenstadtin testamenttiin, jossa Beethoven tekee riipaisevalla tavalla tiliä koko olemassaolostaan. Sen sijaan hänen samanaikaisiin sävellyk¬siinsä ahdistus on tunkeutunut vain hetkittäin, ja esimerkiksi toinen sinfonia on yksi Beethovenin energisimmistä ja myönteisimmistä teoksista.
Beethovenin tuotanto on ollut tapana jakaa kolmeen tyylivaihee¬seen. Tässä jaottelussa toinen sinfonia sijoittuu mielenkiintoisesti ensimmäi¬sen ja toisen tyylikauden murrokseen. Se on välittävä rengas siirryttäessä vielä haydnmaisesta esikoissinfoniasta (1800) kumoukselliseen kolmanteen sinfoniaan Eroicaan (1804). Toisen sinfo¬nian ensiesitys oli Wienissä huhtikuussa 1803. Yleisö ja kriitikot kyllä huomasivat, että esikoissinfoniallaan miellyttänyt säveltäjä oli nyt ajautumassa uusille urille, ja teos sai vähintäänkin ristiriitai¬sen vastaanoton.
Ensiosassa on jo oraallaan tuleva Eroican säveltäjä. Hidas johdanto (Ada¬gio molto) on huomattavasti laajempi kuin esikoissinfoniassa. Se huipentuu alaspäiseen unisonoaiheeseen, joka ennakoi yllättävällä tavalla yhdeksättä sinfoniaa. Varsinaisen Allegro con brion pääteema on pikemminkin ryhmä motii¬veja kuin selväpiirteinen teema. Perin¬teisen laulavuuden sijasta sivuteema on energinen ja marssimainen. Kehittely on jo aidosti beethoveniaaninen voimain¬koitos, jossa käsitellään ensin päätee¬maa, sitten sivuteemaa, mutta osan hui¬pennus koittaa riemuitseviin korkeuksiin kohoavassa koodassa.
Ensiosan energisyyden vastapainoksi hidas osa (Larghetto) on seesteinen ja tasapainoinen; tosin siinä on myös vaka¬vampia sävyjä. Beethoven on nimennyt dynaamisten kontrastien elävöittämän kolmannen osan (Allegro) scherzoksi, ensimmäisen kerran sinfonian histo¬riassa. Tosin jo ensimmäisen sinfonian vielä menuetiksi otsikoitu osa on aito scherzo. Finaalissa (Allegro molto) Beet¬hoven kerta kaikkiaan räjäyttää kaikki kahleet. Jo osan uhitteleva ja oikukas pääteema on todellinen neronleimaus. Osa etenee erilaisten kontrastoivien käänteiden ja yllätysten läpi kohti loppu¬kohtausta, jossa koko orkesteri tempau¬tuu kiihkeän kuohunnan valtaan.

Kimmo Korhonen

Maurice Ravel

Hanhiemo-orkesterisarja

Maurice Ravel oli yksi musiikinhistorian moni-ilmeisimmistä tyylittelijöistä. Taiturillisen sävellystekniikkansa avulla hän kykeni liikkumaan suvereenisti mitä erilaisimmissa maail-moissa, olipa sitten kyse impressionistisesta värien herkkyydestä, uudesta barokkisuudesta tai klassistisuudesta, itämaisista tai espanjalaisista aineksista, valssien menneen maailman tuhoutuvasta eleganssista tai jazzin savuisenlämpimästä sykkeestä.
Myös eläytyminen lasten elämysmaailmaan luontui Ravelille. Voi jopa kysyä, edus-tiko se hänelle läheisintä ja rakkainta maailmaa. Aikuisten parissa Ravel oli usein varautu-nut ja pidättyväinen, niin paljon kuin hän seurasta pitikin. Usein hän kuitenkin – mikäli sii-hen tarjoutui tilaisuus – vetäytyi lasten pariin ja oli tällöin vapautuneimmillaan, mahdolli-sesti onnellisimmillaankin. Kun Ravel sävelsi lapsiaiheista musiikkia, hän ei ehkä enää ol-lutkaan pelkkä taiturillinen tyylittelijä vaan antoi jotain aidointa itsestään.
Syvimmälle lasten salaperäisen viattomaan maailmaan Ravel sukelsi oopperassa L’enfant et les sortilèges (Lumottu lapsi, 1925). Pienemmässä mitassa samantapaisia tunte-muksia edustaa mm. Charles Perrault’n satujen innoittama Hanhiemo. Ravel sävelsi teoksen alun perin vuonna 1908 viisiosaiseksi sarjaksi erään tuttavaperheen kahdelle lapselle soitet-tavaksi pianolla nelikätisesti. Vuonna 1911 Ravel teki sarjasta orkestroidun version ja myö-hemmin samana vuonna balettiversion, jota varten hän kirjoitti kaksi uutta osaa, muutti aiempien osien järjestystä ja sitoi osat välikkeillä yhteen.
Viisiosaisessa Hanhiemo-sarjassa lapsuuden naivismi yhdistyy Ravelille ominaiseen hienostuneisuuteen ja hioutuneisuuteen. Sarjan rakastettavan ja haavoittuvaisen kauneus-maailman ulottuvuuksia ovat Prinsessa Ruususen pavanen herkkä lyyrisyys, Peukaloisen yhdistelmä lämpöä ja surumielisyyttä, Pagodien keisarinnan kiinalaissävyinen pentatonisuus ja eksoottinen värikkyys, Kaunottaren ja hirviön keskustelun hidas valssi ja päätösosan Sa-tupuutarhan satumainen, huumaava kauneus.

Kimmo Korhonen

Maurice Ravel

Couperinin hauta, orkesterisarja

1910-luvulla syntynyt, ulkoiset mallinsa barokin ja klassismin kauden musiikista hakenut uusklassismi syntyi vastavetona sekä myöhäisromantiikan ylenpalttiselle suurieleisyydelle että ekspressionismin repivälle ankaruudelle. Yksi uusklassismin varhaisista ilmentymistä oli Ravelin pianosarja Le tombeau de Couperin (1914-17). Otsikko viittaa 1600- ja 1700-lukujen ranskalaiseen musiikkiin, jossa säveltäjäkollegoille kirjoitetut tombeau-nimiset muistokappaleet olivat yleisiä. Ravelin pianosarja täyttää tombeau-sävellysten lähtökohdat kaksinkertaisesti, sillä vaikka se on nimellisesti osoitettu Couperin-muusikkosuvulle, luultavasti ennen muuta sen kuuluisimmalle edustajalle François Couperinille, Ravel omisti sen osat muistokappaleiksi ensimmäisen maailmansodan taistelukentillä kuolleille ystävilleen.
Le tombeau de Couperin on saanut ulkoiset ääriviivansa barokin kauden muodoista, mutta sen musiikissa klassismin ja barokin henki sulautuu yhteen Ravelin herkkävireisen ilmaisun kanssa. Teoksen alkuperäisversiossa on kuusi osaa: sujuvasti soljuva Prelude, Ravelin tuotannossa harvinaista kontrapunktista lähestymistapaa edustava vakavahenkinen Fugue, kolme erilaista tanssiosaa – hillityn surumielinen Forlane, määrätietoisen vauhdikas Rigaudon ja tanssiksi vakavansävyinen Menuet – sekä sarjan päätöksenä motorisen energinen ja pianistisesti taiturillinen Toccata. Teoksen musiikissa on sekä valoa että verhottua surumieltä mutta ei sellaista tuskaisuutta kuin sodan varjossa syntyneeltä musiikilta voisi odottaa.
Vuonna 1919 Ravel sovitti sarjan pienelle orkesterille mutta jätti pois fuugan ja toccatan ja vaihtoi rigaudonin ja menuetin järjestystä.

Kimmo Korhonen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit