Ikuisuus

torstai 1.4.2021 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Kulta 2020-2021
Osta lippu
torstai 1.4.2021 19.00 Alk. 29/23/12 € Espoon kulttuurikeskus
Platina 2020-2021 Kulta 2020-2021

Ryan Bancroft ja Tuuli Takala ovat suunnitelleet mielenkiintoisen, elämänmakuisen ohjelmakokonaisuuden.
Sebastian Hillin kesäiset tuulenhenkäykset vievät Ivesin ja Schrekerin ikuisuuden kysymyksiin. Konsertin päättää Straussin Metamorfooseja, jonka sävelet kuvaavat sodan järjetöntä tuhoa taiteelle ja taidelaitoksille.

Taiteilijat

Ohjelma

Sebastian Hilli

Peach

Nuorten suomalaissäveltäjien kärkihahmoihin kuuluva Sebastian Hilli on todennut, että hänelle on tärkeää olla jokin selkeä idea tai konsepti sävellystyön perustaksi. Tästä usein teoksen nimen ympärille kiteytyvästä alkuideasta teos sitten alkaa rakentua, ja lähtökohdat voivat vaihdella paljonkin teoksesta toiseen. Soinneilla, väreillä ja tekstuureilla on keskeinen asema Hillin musiikissa, jonka ilmaisu voi ulottua tiheäsykkeisestä energisyydestä hiljaisuuden rajoilla liikkuvaan haurauteen.

Hillin vahvojen mielikuvien musiikki on toistaiseksi pukeutunut lähinnä soittimelliseen muotoon, joko orkesterille tai erilaisille yhtyeille, kun taas vokaalimusiikkia on vain yhden joskin sitäkin suurimuotoisemman kuoro-orkesteriteoksen (Affekt, 2017) verran. Hillin teokset ovat menestyneet loistavasti erilaisissa kilpailuissa ja katselmuksissa: orkesteriteos Reachings (2014) voitti Japanissa Toru Takemitsu –kilpailun 2015 ja valittiin kansainvälisen säveltäjärostrumin alle 30-vuotiaiden sarjan voittajaksi 2017, hän sai Gaudeamus-palkinnon Hollannissa 2018 ja orkesteriteos Snap Music (2018) voitti Teosto-palkinnon 2019.

Orkesteriteos Peach (2019) on syntynyt Suomalaisen kamariorkesterin tilauksesta ja kantaesitetty Tammisaaressa elokuussa 2019 Jukka-Pekka Sarasteen johdolla. Sanan "Peach" monet merkitykset ja assosiaatiot saivat Hillin maalaamaan ilmavaa, intensiivistä ja vangitsevaa sointimaisemaa huokuvan teoksen, jota hän on verrannut helteiseen kesäpäivään ja sen epätodellisiin kehon täyttävän mielihyvän ja kihelmöinnin tuntemuksiin.

Peach rakentuu tiivistunnelmaiseksi ja dramaturgialtaan selkeäksi kokonaisuudeksi. Alun hidas maalauksellisuus, jossa melodiikka ikään kuin sulaa osaksi tekstuuria, tiivistyy nopealiikkeisemmäksi, energisesti sykkiväksi jaksoksi, kunnes syke katkeaa salaperäisen odottavaan ja pysähtyneeseen taitteeseen. Musiikki kasvaa uuteen, tihentyvien crescendo-diminuendo-aaltojen nostattamaan huipennukseen ja taittuu hiljeneviin lopputahteihin kuin näkymättömiin haihtuva hellepäivän kangastus.

Kimmo Korhonen

Franz Schreker

"Vom ewigen Leben”

Itävaltalainen Franz Schreker aloitti uransa kiehtovana mutta samalla haastavana aikana, jolloin erilaiset tyylilliset ja esteettiset ihanteet velloivat vuolaina keskieurooppalaisessa musiikissa. Hän suuntautui aluksi verevään myöhäisromantiikkaan, jota hän maustoi impressionismille sukua olleella värien rikkaudella, mutta eteni myöhemmin kromaattiseen, tonaalisesti häilyvään ja modernismin rajoille yltäneeseen tyyliin.

Schreker saavutti eniten suosiota oopperoillaan, joista varsinkin Der ferne Klang (1910), Die Gezeichneten (1915) ja Der Schatzgräber (1918) olivat suurmenestyksiä. Parhaimmillaan hänessä nähtiin jopa Richard Straussin kilpailija saksankielisen Keski-Euroopan johtavana oopperasäveltäjänä. 1920-luvun edetessä hänen tähtensä alkoi kuitenkin himmentyä, ja viimeisinä vuosinaan hän ehti vielä joutua natsien ahdistelemaksi ennen kuin kuoli lähes unohdettuna vain 55-vuotiaana.

Kaksi Walt Whitmanin Leaves of Grass –kokoelman runojen saksankielisiin käännöksiin sävellettyä laulua Wurzeln und Halme sekä Ein Kind sagte vuodelta 1923 jäivät Schrekerin viimeisiksi lauluteoksiksi. Hän palasi niihin neljä vuotta myöhemmin orkestroimalla laulut ja antamalla niille yhteisotsikon Vom ewigen Leben (Ikuisesta elämästä), missä muodossa ne luovat vapaahkon kantaattityyppisen kokonaisuuden. Teoksen sävelkieli eläytyy vapaatonaalisessa rikkaudessaan herkästi tekstin käänteisiin, ja laululinja häilyy aariamaisen ja resitatiivisen ilmaisun välimailla.

Kahdesta laulusta ensimmäinen on lyhyempi ja sulavammin liikkuva. On jotenkin osuvaa sekä teokselle että Schrekerin musiikille yleisemminkin, että huipentava hetki osuu sanalle "Schönheit" (Kauneus). Ensimmäisen laulun hitaasta loppukäänteestä musiikki liukuu tauotta laajempaan toiseen lauluun, jota hallitsee aluksi sisäistynyt ja pohdiskeleva lyyrisyys, mutta osan edetessä ilmaisu tulee vuolaammaksi ja kohoaa lopullla ohimenevän lyhyeen huipennukseen ennen hiljaisuuteen haihtuvaa päätöstä.

Kimmo Korhonen

Charles Ives

Kaksi tutkielmaa: I. ”Keskuspuisto hämärässä” II ”Kysymys vailla vastausta”

Yhdysvaltalaisen Charles Ivesin ura kuuluu musiikinhistorian merkillisimpiin. Hän oli päätoimeltaan menestyvä liikemies, jonka perustama vakuutusalan yritys kuului aikanaan maan suurimpiin. Samaan aikaan hän kirjoitti piilossa julkisuudelta kohtuullisen laajan ja usein häkellyttävän modernistisen tuotannon, joka löydettiin varsinaisesti vasta sen jälkeen, kun hän oli jo lopettanut säveltämisen. Ives kokeili mitä erilaisimpia tyylikeinoja. Ehkä parhaiten tunnetaan hänen mieltymyksensä lainata tuttuja kansansävelmiä, virsiä ja marsseja ja antaa kahden tai kolmenkin erilaisen musiikin soida päällekkäin, yleensä polytonaalisesti eri sävellajeissa.

Ivesin orkesteriteokset Central Park in the Dark sekä The Unanswered Question ovat vuodelta 1906. Vaikka ne on ajateltu pariksi nimellä Two Contemplations, niitä esitetään usein myös erillisinä teoksina. Niissä Ives on tutkinut musiikillisia tilavaikutelmia sekä pysähtyneisyyden ja liikkeen suhdetta.

The Central Park in the Dark (Keskuspuisto hämärässä) on selkeän ohjelmallinen teos, jossa kuulija voi sijoittaa itsensä keskelle öistä Keskuspuistoa. Jousten salaperäisesti aaltoilevat soinnit kuvastavat yön ääniä ja hiljaisuutta, jota vasten erilaisia ääniä kantautuu eri puolilta: klarinetin, huilun ja oboen melodioita, rag-time-tyylisen pianon Hello! My Baby –suosikkisävelmä ja soittokunnan Washington Post March erilaisten musiikkien kasautuessa päällekkäin kaoottiseksi tihentyvässä huippukohdassa.

The Unanswered Question (Kysymys vailla vastausta) rakentuu kolmenlaisesta materiaalista. Hiljaisena äänitaustana soi jousten äärimmäisen staattinen kudos, joka partituurin mukaan pyydetään esittämään lavan ulkopuolelta. Muina elementteinä ovat trumpetin seitsemän kertaa esittämä kysymys sekä neljän huilun (tai vaihtoehtoisesti muiden puupuhaltimien) kerta kerralta laajemmiksi ja perusteellisemmiksi kasvavat vastaukset. Teoksen otsikkoa toteuttaen trumpetin viimeinen kysymys jää kuitenkin vaille vastausta.

Kimmo Korhonen

Richard Strauss

Metamorfooseja

Kun toinen maailmansota alkoi kääntyä saksalaisten tappioksi, Richard Strauss näki omien oopperoidensa näyttämöiden tuhoutuvan yksi toisensa jälkeen. Münchenin oopperaa pommitettiin loppuvuodesta 1943, Dresdenin ooppera, jossa Strauss oli kokenut useimmat suurista menestyksistään, hävisi tuhkaksi helmikuussa 1945, ja kuukautta myöhemmin oli Wienin valtionoopperan vuoro.

Oopperatalojen tuhoutuminen kosketti syvästi Straussia ja paljasti hänelle saksalaisuuden kahdet kasvot. Häntä itseäänkin epäiltiin natsien myötäilystä, mutta katkelma hänen päiväkirjastaan paljastaa hänen todelliset tunteensa. Hän kirjoitti toukokuussa 1945, taistelujen jo tauottua: ”Ensimmäisenä toukokuuta päättyi ihmiskunnan historian hirvein kausi - 12 vuotta eläimellisyyttä ja tietämättömyyttä, hallitsijoina suurimmat rikolliset, jotka olivat tuhota 2000 vuotta saksalaista sivistystä.”

Münchenin oopperan pommitusten jälkeen Strauss kirjoitti muistiin lyhyen sävelaiheen otsikolla ”Valituslaulu Münchenille”. Wienin valtionoopperan tuhoutumista seuranneena päivänä hän otti luonnoksen jälleen esiin ja alkoi toden teolla säveltää teosta, joka valmistui kuukauden kuluttua huhtikuussa 1945. Metamorfooseja, alaotsikoltaan ”tutkielma 23 soolojouselle”, on teos, jossa Straussin henkilökohtaiset tunnot tiivistyvät vaikuttavaksi, yleispäteväksi elegiaksi.

Metamorfoosien yhtä laajaa osaa hallitsee täyteläinen, usein polyfonisesti rikas jousisointi. Musiikki virtaa eteenpäin vuolaina kaarroksina, jotka kasvavat suuriksi, paikoin kiihkeiksi nousuiksi. Jo alkutahdeissa kuullaan viittaus Beethovenin Eroica-sinfonian surumarssiin, ja teoksesta on löydetty Beethovenin lisäksi viittauksia myös mm. Bachin, Mozartin ja Wagnerin teoksiin. Suurimman huipennuksen jälkeen musiikki palaa alun hitaampaan tempoon ja päätösvaihetta hallitsevat tummat, lopussa traagiseksi syvenevät sävyt. Viimeisten tahtien aikana soi bassossa aiempaa täydellisemmässä muodossa sitaatti Eroican surumarssista. Sen oheen Strauss on kirjoittanut partituuriin paljon puhuvat sanat ”In memoriam”.

Kimmo Korhonen

Taiteilijatapaaminen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit