Bohuslav Martinů
Sinfonietta "La Jolla"Tšekkiläissyntyinen Bohuslav Martinů kuului niihin moniin eurooppalaisiin taiteilijoihin, jotka siirtyivät toisen maailmansodan jaloista Yhdysvaltoihin. Kun hänen vanha kotimaansa ajautui sodan jälkeen 1948 Neuvostoliiton johtamaan itäiseen valtablokkiin, hän päätti jäädä pysyvästi Uudelle mantareelle vaikka sitten muuttikin 1950-luvulla takaisin Eurooppaan ja asui pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Martinů viihtyi hyvin Yhdysvalloissa. Hän sai opetustöitä ja hänen teoksiaan esitettiin kohtuullisen usein. Amerikan-vuosinaan Martinů sävelsi pääasiassa uusbarokkiseen tyyliin, joka herätti vastakaikua paikallisessa yleisössä.
Martinůn laajan, lähes 400 teosta käsittävän tuotannon viehkeimpiin luomuksiin kuuluva sinfonietta La Jolla on valmistunut 1950 San Diegon kaupunkiin kuuluvan La Jollan kaupunginosan musiikkiyhdistyksen tilauksesta. Toiveena oli melodinen ja helposti lähestyttävä teos, ja sellaisen Martinů toteutti. Vaikka hän sävelsi teosta hektisessä New Yorkissa, tuntuu musiikki heijastelevan Meksikon rajan lähellä sijaitsevan La Jollan merenrantakaupungin elämäniloisia tunnelmia. Teos on kirjoitettu pienehkölle orkesterille, jossa Martinůn orkesterissa usein mukana oleva piano toimii normaalia orkesterisoitinta tärkeämmässä obbligato-roolissa.
Kolmiosainen sinfonietta on Martinůn uusbarokkisen tyylin viimeisiä edustajia. Ensiosa puhkeaa soimaan vilkasliikkeisen motorisena ja eloisana, ja hänelle tyypilliseen tapaan rytmisen liikkeen ylle ilmaantuu tuota pikaa laveakaarteinen melodia, joka kelluu synkooppeineen ovelasti vapaana perussykkeestä. Hitaassa osassa laulullinen elementti korostuu, ensin jousten tasaisen säestyksen rinnalle ilmaantuvan pianon pelkistetyn karun melodian muodossa, sitten tunteikkaan nostalgisena viulujen melodialinjana ja intensiiviseen nousuun paisuvana puhaltimien kromaattisena teemana. Päätösosassa ensiosan barokkisen motorinen syke palaa. Osan vauhdikas riento tasaantuu linjakkaan laululliseksi käänteeksi ennen tiiviiksi puristettua loppuriuhtaisua.
Kimmo Korhonen