Kuiskauksia

perjantai 18.12.2020 19.00 PERUTTU
Espoon kulttuurikeskus
perjantai 18.12.2020 19.00 Espoon kulttuurikeskus

PERUTTU

Koronavirustilanteesta johtuen Beethovenin suurteoksen Missa solemnis esitys on peruuntunut.
Sen sijaan kapellimestari Klaus Mäkelä johtaa syyskauden päätöskonsertissa värikylläisen ohjelman, jossa ovat  barokkisäveltäjä H.I. Biberin ilmeikäs jousiorkesteriteos, Alban Bergin laulusarja solistinaan Tuuli Takala, Lotta Wennäkosken runoelma Verdigris sekä konsertin päättävä Sibeliuksen seitsemäs sinfonia.
”Tässä ohjelmassa tasapainoillaan valon ja varjojen välillä, klassisuuden ja moderniuden rajapinnoilla. Ohjelman sydämenä on suurenmoinen Sibeliuksen seitsemäs sinfonia”, kuvailee Klaus Mäkelä.

HUOM.  Koronavirusepidemiasta johtuen konsertti on peruttu. Peruuntuneen konsertin ajankohtana 18.12.2020 klo 19 Tapiola Sinfoniettan YouTube-kanavalla esitetään aiemmin julkaisematon konserttitaltiointi.

 

 

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus TO 17.12. klo 18:30-20:00, Tapiolasali

Liput alk, 5 €, Lippupiste

Tervetuloa seuraamaan Tapiola Sinfoniettan työskentelyä ja valmistautumista konserttiin.
Avoin kenraaliharjoitus on poikkeuksellisesti TORSTAINA 17.12. KLO 18.30-20.00. Saavuthan ajoissa. Liput alk, 5 €, Lippupiste

Konserttiesittely

18:15-18.35, Tapiolasali

Klaus Mäkelä esittelee konsertin Tapiolasalissa. Vapaa pääsy.

Heinrich Ignaz Biber

Battalia á 10

Heinrich Ignaz Franz Biber (1644-1704) samaa barokin viulunsoitolle kuin Paganini myöhemmin romantiikan kaudelle. Hän oli aikansa taiturillisimpiin kuulunut muusikko, joka kehitti monin tavoin viulunsoiton tekniikkaa. Hän oli böömiläissyntyinen mutta teki elämäntyönsä vuodesta 1670 lähtien Salzburgissa paikallisen ruhtinas-arkkipiispan hoviorkesterissa, lopulta sen musiikinjohtajana. Viuluteosten ja muiden soitinteosten lisäksi hän kirjoitti suurehkon määrän kirkollista vokaalimusiikkia ja pari oopperaakin.
Battalia jousille (1673) on ilmeisesti sävelletty karnevaaliajan pantomiimiesitystä varten. Teoslajiltaan se edustaa kuvailevaa taistelumusiikkia, ja aihetta kuvatakseen Biber on ottanut käyttöön monia aikanaan radikaaleja, aina 1900-luvun musiikkia ennakoivia tehokeinoja.
Battalia on kahdeksasta osasta rakentuva sarja, jossa on abstraktimmin otsikoitujen osien (Sonata, Presto, Aaria) lomassa aihetta yksityiskohtaisemmin kuvaavia osia. Toisessa osassa Die liederliche Gesellschaft von allerley Humor hän antaa erimaalaisten, mm. böömiläisten, saksalaisten, slovakialaisten ja italialaisten kansansävelmien soida yhtä aikaa eri sävellajeissa kuvastamaan monikansallisen armeijan sisäistä sekaannusta. Yhden stemman nuottiin Biber onkin kirjoittanut: "Täällä on riitasointua kaikkialla, sillä niin ovat juopot tottuneet mylvimään erilaisia lauluja."
Neljännessä osassa Der Mars bassojen kielten väliin pyydetään laittamaan paperia luomaan mielikuvaa marssivaa armeijaa tahdittavan sotilasrummun pärinästä. Kaunis aaria-osa taas voisi ilmentää sotilaita rukoilemassa ennen taistelua. Varsinaisessa taisteluosassa Die Schlacht bassot pitäisi sijoittaa toisistaan erilleen, ja niiden napsahtavien pizzicatojen on määrä kuvastaa muskettien laukauksia. Ja vaikka teos on sävelletty karnevaaliajan huvituksiin ja lähtökohta on ollut ennen muuta viihdyttävä, tuo Biber viimeisen osan "haavoittuneiden sotilaiden valituslaulussa" mukaan sodan aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen.

Teksti: Kimmo Korhonen

Alban Berg

Seitsemän varhaista laulua

Syksyllä 1904 jo jonkin verran nimeä saanut wieniläinen säveltäjä Arnold Schönberg ilmoitti lehdessä antavansa yksityisopetusta musiikinteoriassa ja säveltämisessä. Muuan Charley Berg näki ilmoituksen ja vei nuoremman veljensä Albanin lauluja salaa Schönbergin arvioitaviksi. Schönberg tunnisti 19-vuotiaassa ja siihen asti täysin itseoppineessa Alban Bergissä suuren lahjakkuuden ja kutsui tämän oppilaakseen. Kun samoihin aikoihin Schönbergin oppiin hakeutui myös Anton Webern, oli kuuluisa toinen Wienin koulukunta koossa. Yhdessä kolme säveltäjää etenivät Schönbergin johdolla myöhäisromantiikasta kohti modernimpaa ilmaisua, ensin ekspressionismiin ja sitten 1920-luvulla dodekafoniaan eli 12-säveltekniikkaan.
Bergin julkinen debyytti säveltäjänä koitti Wienissä marraskuussa 1907, kun Schönbergin oppilaiden konsertissa kuultiin kolme hänen lauluaan. Nämä laulut – Liebesode, Die Nachtigall ja Traumgekrönt – olivat mukana myös siinä seitsemän laulun valikoimassa, jonka Berg päätti julkaista hienovaraisesti korjailtuna vuonna 1928, jo kypsänä mestarina. Laulut ovat kaikki opintovaiheen satoa vuosilta 1905-08 ja edustavat vain pientä otosta hänen yli 80 laulua käsittävästä varhaistuotannostaan.
Sieben frühe Lieder (Seitsemän varhaista laulua) sijoittuu kiinnostavasti keskelle Bergin taiteellisen kasvun vuosia. Laulut lukeutuvat tyylillisesti vielä myöhäisromantiikkaan, mutta niissä voi jo aistia kohti modernimpaa ilmaisua kurkottavia eleitä. Tyylillisesti perinteisimpiä ovat schumannilaisissa tunnelmissa liikkuva Die Nachtigall ja yksinkertaisen idyllinen Im Zimmer, kun taas jännittävimmillään sävelkieli on kokosävelkulkujen värittämässä, impressionistisia sointeja maalailevassa avauslaulussa Nacht. Sen tavoin yöllisiin tunnelmiin liittyvät tunnelmallisen kaipaileva Schilflied ja rakkauden sisäistä poltetta huokuva Liebesode. Lauluja sävyttävä rakkaustematiikka tulee erityisen henkilökohtaisesti esiin laulussa Traumgekrönt, jonka innoittajana oli Bergin ihastuminen tulevaan vaimoonsa Heleneen, mutta hehkuvimmillaan rakkauden tunnot ovat päätöslaulussa Sommertage.

Teksti: Kimmo Korhonen

Lotta Wennäkoski

Verdigris

"Teosten syntyprosessi voi edetä monella tavalla. Mutta jokin kaikki tasot läpäisevä idea pitää olla, josta voi johtaa nimen, soinnin ja ehkä jopa harmonian."
Lotta Wennäkosken teosten syntyvirike on usein musiikin ulkopuolella. Varsinaisesta kuvailevasta ohjelmamusiikista ei kuitenkaan ole kyse vaan säveltäjän mainitseman "kaikki tasot läpäisevän idean" herättämien tunnelmien ja ajatusten muokkautumisesta musiikin ilmaisukielelle. Wennäkosken teosten sointimaailma on rikkaan monivärinen ja laajenee usein erilaisten modernien soittotapojen ja vailla tarkkaa sävelkorkeutta olevien hälyjen puolelle. Hän on luonnehtinut uudempaa musiikkiaan "nopeaksi sointivärimusiikiksi", ja ilmaisuasteikko ulottuu herkänhauraasta lyyrisyydestä riitasointiseen karheuteen.
Monivivahteisten värien taitajana Wennäkoski on löytänyt omimman instrumenttinsa orkesterista, mutta hän on säveltänyt myös kamari- ja vokaalimusiikkia, ja työn alla on kokoillan ooppera Savonlinnan Oopperajuhlille. Wennäkoski on saavuttanut myös kansainvälistä menestystä. Ehkä laajimmalle levinnyt hänen teoksistaan on Flounce (217), jonka kantaesityksen BBC:n sinfoniaorkesteri soitti maineikkaan Proms-festivaalin päätoskonsertissa.
Verdigris (2015) on syntynyt Skotlantilaisen kamariorkesterin tilauksesta. Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tilaaja toivoi teokseen jonkinlaista viittausta tämän musiikkiin, mutta säveltäjä sai itse valita, miten tuo viittaus toteutuu. Wennäkoski ei halunnut koskea ihailemiinsa Sibeliuksen sinfonioihin ja valitsi kohteeksi varhaisen sävelrunon Satu. Wennäkoski on maininnut sen takapotkyrytmit ja jousten arpeggiot sellaisina eleinä, jotka ovat sopivasti tuttuja myös hänen omaa sävelkieltään ajatellen. Lisäksi mukana on välähdys Andante festivon musiikkia. Teos on eloisa runoelma, jossa Wennäkoski on täydentänyt muutaman kerran sointimaailmaa muusikoiden kuiskauksilla. Teoksen nimi viittaa vihreään patinaan, jota ilmaantuu hapettuneen metallin pintaan, ja sen läpi saattaa musiikista aistia eleitä ja aihelmia Sibeliuksen Sadusta.

Teksti: Kimmo Korhonen

Jean Sibelius

Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105

Vaikka Sibeliuksen kolme viimeistä sinfoniaa ovat syntyneet osin limittäin, jokainen niistä on omanlaisensa yksilöllinen teos omine erityispiirteineen. Siinä missä viides sinfonia säteilee kosmiset mitat saavaa luonnontunnetta ja kuudes huokuu lempeän nostalgista valohämyä, siinä seitsemäs sinfonia (1924) on ilmaisultaan jalopiirteisen klassinen teos. Sen klassista eetosta ei horjuta edes sen epätavallinen yksiosainen kokonaismuoto.

Kun Sibelius johti seitsemännen sinfonian kantaesityksen Tukholmassa maaliskuussa 1924, teoksen nimenä oli Fantasia sinfonica. Hän käytti samaa nimeä vielä muutaman kerran myöhemminkin ennen kuin liitti teoksen osaksi numeroitujen sinfonioidensa sarjaa. Sibeliuksen epäröinti liittyi arvatenkin juuri sinfonian yksiosaisuuteen. Silti teosta voi kuitenkin pitää hänen muodon keskitykseen tähtäävien pyrkimystensä loogisena huipentumana. Sibelius ei suinkaan ollut ensimmäinen yksiosaisen sinfonian säveltäjä, sillä jo Mendelssohn ja Schumann kokeilivat sinfonian perinteisten osien liittämistä välikkeillä yhteen. Sibelius kuitenkin eteni kohti eri ainesten syvempää ja orgaanisempaa yhteensulautumaa.

Yksiosaisuus oli pitkän sävellysprosessin seurausta. Työn alkuvaiheissa Sibelius suunnitteli kolmiosaista sinfoniaa, jonka finaalia hän luonnehti "helleeniseksi rondoksi". Kolmiosaisen mallin voi kyllä hahmottaa seitsemännen sinfonian taustalta, sillä sen alussa on hidas osa (Adagio), keskivaiheilla scherzomainen jakso (Vivacissimo) ja loppupuolella "helleeniseksi rondoksi" hahmottuva valoisa finaalimainen jakso (Allegro moderato). Erilaiset välikkeet ja siirtymät, taitteiden limittymiset ja sisäkkäisyydet, eri jaksojen pinnanalaiset temaattiset kytkennät sekä lopun kokoava kooda rikastavat kuitenkin kokonaismuotoa niin, että se on samalla sekä aidosti moniselitteinen että aidosti jakamaton. Teoksen yhtenäisyyttä korostaa Sibeliuksen orkestraalinen mestaruus jatkuvuuden luojana. Usein on sekä mahdotonta että turhaa yrittää määritellä, missä yksi asia päättyy ja seuraava alkaa.

Teoksen keskeisiä temaattisia elementtejä ovat avaustahtien nouseva asteikkoaihe, sitä seuraava puupuhaltimien pastoraalinen aihe sekä jalopiirteisen hitaan alkujakson kruunuksi nouseva ylväs pasuunateema. Näistä pasuunateema on tärkein, ja se esiintyy teoksessa kolmesti, aina huipentavassa merkityksessä. Se on tärkeä myös sikäli, että sen voi kytkeä motiivisesti sekä scherzon että "helleenisen rondon" tematiikkaan. Kolmas pasuunateeman merkitsemistä huipennuksista on teoksen dramaturginen lakipiste. Huipennus kuitenkin jatkuu intensiivisellä jousikudoksella, ja vasta muistuma pasuunateemasta ja puupuhaltimien pastoraaliteemasta laukaisee lopullisesti jännitteen. Syntyvä katharsis on sekä vapauttava että nostalginen, aivan kuin Sibelius olisi aavistanut, että päättämällä seitsemännen sinfonian hän tuli päättäneeksi koko sinfoniasarjansa.

Teksti: Kimmo Korhonen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit