Beethoven VII

perjantai 24.1.2020 19.00 Kausikonsertti 2
alk. 25/19/11 €
Osta lippu

Beethoven VII

perjantai 19.00 Kausikonsertti 2
alk. 25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
perjantai 24.1.2020 19.00 alk. 25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus

”Beethovenin seitsemäs sinfonia on yleisön kestosuosikki, erityisesti sen toinen osa, joka tunnetaan useista elokuvista”, kertoo Klaus Mäkelä. Vierailijoiksi hän on kutsunut RSO:n konserttimestari Petri Aarnion sekä soolosellisti Tuomas Lehdon, jotka ovat solisteina Väinö Raition viehättävässä kaksoiskonsertossa viululle ja sellolle.  Sokerina pohjalla on Ginasteran railakas kamariorkesteriteos Variaciones concertantes.

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus

10.00-13.00

Konserttiesittely

18.15-18.45

Klaus Mäkelä esittelee illan konsertin Tapiolasalissa. Vapaa pääsy.

Alberto Ginastera

Variaciones concertantes

Argentiinalaisen Alberto Ginasteran tunnistaa maanosansa säveltäjäksi, vaikka hänen ilmaisunsa kehittyikin varhaiskauden kansallisista äänenpainoista kohti universaalimpaa ihannetta.

Ginastera jakoi tuotantonsa kolmeen tyylivaiheeseen: "objektiiviseen nationalismiin" (1934-47), jolloin hän hyödynsi suoraan argentiinalaisen kansanmusiikin materiaalia, "subjektiiviseen nationalismiin" (1947-57), jolloin argentiinalaiset tyylipiirteet saivat osittain etäännytetyn mutta silti tunnistettavan asun, sekä "neo-ekspressionismiin" (vuodesta 1957 lähtien), jolloin hän ryhtyi soveltamaan 12-säveltekniikkaa ja muita uudempia ilmaisukeinoja.

Kamariorkesteriteos Variaciones concertantes valmistui 1953 ja kuuluu Ginasteran "subjektiivisen nationalismin" kauteen. Säveltäjä on siinä kertonut pyrkineensä saavuttamaan argentiinalaisen tunnelman käyttämällä omia temaattisia ja rytmisiä aineksiaan. Nimen mukaisesti teoksessa yhdistyy muunnelmamuoto ja konsertoiva lähtökohta. Sellon ja harpun esittelemää teemaa seuraa sarja muunnelmia, joista jokaisessa jokin soitin, soitinpari tai soitinryhmä nousee päärooliin, kunnes motorisesti sykkivässä finaalimuunnelmassa pääroolin saa koko orkesteri. Ginastera on todennut, että jotkin muunnelmista ovat luonteeltaan lähinnä koristelevia, toisissa muuntelu taas tapahtuu teeman elementtien syvemmän metamorfoosin keinoin. Teoksesta rakentuu tunnelmiltaan vaihteleva ja värikkään elinvoimainen kokonaisuus.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Väinö Raitio

Konsertto viululle, sellolle ja orkesterille

Väinö Raitio aloitti uransa verevänä myöhäisromantikkona, mutta sävelrunosta Joutsenet (1919) alkaneen murroksen myötä hän eteni voimakasilmeiseen tyyliin, jossa impressionistinen värikkyys ja ekspressionistinen, lähinnä Skrjabiniin liittyvä vuolaus yhdistyivät. 1930-luvulla hän kääntyi perinteisempään tyyliin. Osittain murroksen takana saattoi olla se, että hänen tuotantonsa uudeksi painopisteeksi tulivat oopperat omine erityisine ilmaisullisine vaatimuksineen.

Raition "konsertto viululle ja sellolle orkesterin säestyksellä" niin kuin hän itse teoksensa otsikon muotoili valmistui 1936 keskellä hänen oopperakauttaan. Oopperoissa Raitio antoi melodiikalle aiempaa keskeisemmän roolin, ja se heijastui myös kaksoiskonserttoon. Raitio kirjoittaa kaksoiskonsertossaan selkeäpiirteisempää tekstuuria kuin modernistisissa orkesterirunoelmissaan, osin kenties tyylinmurroksen vuoksi mutta myös antaakseen solisteilleen tilaa. Teoksessa ei ole varsinaista kadenssia, mutta solisteilla on useita osuuksia ilman orkesteria.

Teoksen avausosassa hitaammat Grave-jaksot kehystävät keskellä olevaa laajaa Allegroa. Klamin ihailema melodisuus nousee päärooliin hitaassa keskiosassa, jossa jo otsake "a modo di canzonetta" korostaa osan linjakasta laulullisuutta. Finaali saa kepeän, esitysmerkinnän "giocoso" (leikkisästi) mukaisen ilmeen, ja myös solistiosuudet ovat tässä eloisimmillaan. Osan riento hidastuu pitkälinjaisempaan välitaitteeseen, kunnes giocoso-ilmaisu palaa ja vie teoksen päätökseen.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Ludwig van Beethoven

Sinfonia nro 7 A-duuri op. 92

Beethovenin seitsemäs sinfonia valmistui syksyn 1811 ja alkukesän 1812 välisenä aikana, ja on yksi hänen suosituimmista teoksistaan. Sen päällimmäinen piirre on energinen rytmiikka, joka antaa jokaiselle osalle omanlaisensa ilmeen. Kullakin osalla on oma tunnusomainen rytmikuvio, joka sitoo osan musiikkia yhteen.

Ensiosa alkaa hitaalla, kahden melodian varaan rakentuvalla johdannolla, joka on Beethovenin sinfonioiden pisin ja runollisin. Lopulta musiikki liukuu nopeaan pääjaksoon, jota hallitsee nuottien välittämä 6/8-syke. Osan lopussa kiinnittää huomiota matalien jousten kromaattinen ostinato-kuvio, jolle monet aikalaiset eivät kerta kaikkiaan keksineet järjellistä selitystä.

Hidas osa on yksi Beethovenin kuuluisimmista. Osan yksinkertaisuudessaan vaikuttava teema vaati Beethovenilta pitkän ajan pelkistyäkseen olennaisimpaan. Tempoltaan (Allegretto) osa on tavallista hidasta osaa nopeampi, mutta teoksen kokonaisuudessa se täyttää saman tehtävän. Onhan sitä paitsi jokaisella sinfonian kolmesta ensimmäisestä osasta epätavallisen nopea tempomääre. Muodoltaan ja osittain musiikilliselta sisällöltään osa muistuttaa Eroica-sinfonian surumarssia aina keskivaiheen fugatoa myöten.

Kolmas osa on vauhdikas scherzo, joka pysähtyy kahdesti trio-jaksoon. Aivan osan lopussa trio yrittää tulla esiin vielä kolmannen kerran. Finaali on energialataukseltaan Beethovenin hurmioituneinta musiikkia. Tonaaliset äkkisiirtymät, synkoopit ja vastustamaton rytminen kiihko antavat voimaa osalle, jonka lopussa Beethoven manaa ensimmäisen kerran sinfonioissaan esiin kolminkertaisen forten

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Konsertin jatkot

n. 21.00

Palvelut

Näytä kaikki konsertit