Atlantin ylitys

perjantai 1.11.2019 19.00 Kausikonsertti 6
alk. 25/19/11 €

Atlantin ylitys

perjantai 19.00 Kausikonsertti 6
alk. 25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus
perjantai 1.11.2019 19.00 alk. 25/19/11 € Espoon kulttuurikeskus

Yhdysvaltojen eturivin pianisti Jeremy Denk tähdittää PianoEspoon avajaiskonserttia Tapiolassa. 1900-luvun tunnetuimpien amerikkalaissäveltäjien Elliott Carterin ja Aaron Coplandin musiikki törmäytetään konsertissa J.S. Bachin ja W.A. Mozartin musiikilliseen ajatteluun. Tuloksena on huima läpileikkaus eri aikoina ja eri maanosissa syntyneeseen musiikkiin ja kosketinsoitinperinteeseen.

Yhteistyössä: PianoEspoo

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus

10.00-13.00

Konsertin varaslähtö

18.00

Espoolaisten musiikkiopistojen piano-oppilaat esiintyvät Tapiolasalin lämpiössä.
Tilaisuutta isännöi PianoEspoon taiteellinen johtaja, pianisti Paavali Jumppanen.

Johann Sebastian Bach

Konsertto cembalolle ja jousiorkesterille nro 2 E-duuri BWV 1053

Bachilta on säilynyt 13 konserttoa yhdelle tai useammalle (enimmillään neljälle) cembalolle, jotka kaikki ovat sovituksia hänen aiemmista teoksistaan. Cembalokonsertto nro 2 E-duuri sisältyy vuosilta 1738 tai 1739 olevaan kuuden konserton käsikirjoituskokoelmaan, jonka Bach on selvästi tarkoittanut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Konserton lähtökohtana ollutta teosta ei tiedetä, mutta uudemmissa valistuneissa arvauksissa alkuteoksen solistisoittimeksi on ehdotettu oboea tai oboe d'amorea ja syntyajankohdaksi Bachin Köthenin-kautta (1717-23).

E-duuri-konsertto noudattaa Bachien muiden konserttojen tapaan Vivaldilta omaksuttua kolmiosaista konserttomuotoa (nopea-hidas-nopea). Kaikki osat ovat ns. da capo –muotoa (A-B-A), eli alkujaksoa seuraa kontrastoiva jakso, jonka jälkeen palataan alkujakson musiikkiin. Ääriosissa näihin sulautuu konsertoissa yleinen ns. ritornello-muoto, joka rakentuu koko soittajiston ja solistin eri tavoin vuorottelevista osuuksista. E-duuri-konsertossa B-jaksot syventävät olennaisesti osien ilmaisua, ensiosassa sukeltamalla mollin vakavuuteen, sicilianon rytmissä keinuvassa hitaassa keskiosassa cembalon soolojakson tuskaisemmilla äänenpainoilla ja energisessä finaalissa tiiviin kromaattisilla käänteillä.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Elliott Carter

Kaksoiskonsertto

Kypsässä 103 vuoden iässä kuollut ja viimeiseen elinvuoteensa saakka luomisvoimainen Elliott Carter oli 1900-luvun jälkipuolen ja 2000-luvun alun amerikkalaisen modernismin valtiashahmo.

Carterin varhaisen kypsyyskauden merkittävimpiin luomuksiin kuuluu kaksoiskonsertto cembalolle, pianolle ja kahdelle kamariorkesterille (1959-61). Teoksen peruslähtökohdissa ja sävelmateriaalin jäsentämisessä on monenlaista järjestelmällisyyttä, mikä kytkee sen ns. jälkisarjallisuuteen.

Kaksi solistisoitinta saavat kumpikin seurakseen oman kamariyhtyeensä. Ne on erotettu toisistaan tilassa, ja niillä on myös omat vahvat musiikilliset painotuksensa. Cembalolla ja sen yhtyeellä on omat suosikki-intervallinsa (pienet sekuntit, pienet terssit, kvartit, ylinousevat kvartit, pienet sekstit, pienet septimit ja pienet noonit) ja omat rytmiset erityisyytensä, joista pianon ja sen yhtyeen intervallit ja muut ominaisuudet poikkeavat. Carter on korostanut, että materiaalisten lähtökohtien lisäksi kummallakin ryhmällä on omat käyttäytymismallinsa.

Tuloksena on hyvin kompleksista, ryöpsähtelevää ja särmikästä mutta myös intensiivistä musiikkia. Ilmaisun monimutkaisuutta tasapainottaa suhteellisen selkeästi hahmottuva, symmetrinen seitsenvaiheinen kokonaishahmo: johdanto, cembalon kadenssi, Allegro scherzando, puhaltimien hallitsema hidas keskijakso (Adagio), Presto-jakso, pianon kadenssi (jossa yhtyeet ja cembalo ovat paikoin mukana) sekä kokoava kooda.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

Wolfgang Amadeus Mozart

Pianokonsertto nro 19

Aaron Copland

Appalakkien kevät, orkesterisarja

Aaron Coplandin uusklassinen ilmaisu on saanut monia seuraajia, jopa siinä määrin että se muodostui eräänlaiseksi 1900-luvun amerikkalaisen musiikin perustyyliksi. Lisäksi hän kuvasi monissa teoksissaan amerikkalaisuuden eri puolia, todellisia ja myyttisiä. Näin tapahtui mm. hänen keskikautensa kuuluisassa balettitrilogiassa Billy the Kid (1938), Rodeo (1942) ja Appalachian Spring (1944). Appalachian Spring (Appalakien kevät) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 1900-luvun amerikkalaisen musiikin klassikoista.

Teos sijoittuu nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen itäosassa olevaan Appalakien vuoristoon, jonka perinteistä yksinkertaista elämäntapaa teoksessa seurataan nuoren avioparin kautta. Copland lainaa teoksessa yhtä amerikkalaista kansansävelmää, Shakers-nimisen kveekarilahkon hymniä Simple Gifts, ja myös muutoin musiikissa kuuluu amerikkalaisen kansanmusiikin vaikutus.

Kahdeksanosaisen mutta tauotta soitettavan sarjan avausosassa eri henkilöt saapuvat näyttämölle. Seuraavissa osissa koetaan mm. miehen ja naisen pas de deux (kolmas osa), papin ja seurakuntalaisten saapuminen (neljäs osa) sekä nuoren naisen soolotanssi (viides osa). Seitsemäs osa on Simple Gifts –hymnistä luotu muunnelmasarja, joka kuvaa nuoren parin rauhallista elämää. Päätösjaksossa pariskunta löytää lopullisesti oman paikkansa kyläyhteisöstä.

Lyhennetty Kimmo Korhosen tekstistä

taiteilijatapaaminen

n. 21.00

Järjestäjänä PianoEspoo

Palvelut

YHTEISTYÖSSÄ

Näytä kaikki konsertit