APPO

torstai 2.12.2021 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu. Lipunmyynti alkaa 9.8.2021. Espoon kulttuurikeskus

Nokkahuilu on harvemmin kuultu solistisoitin orkesterikonserteissa. Soittimen monipuolinen taitaja Eero Saunamäki avaa Jukka Tiensuulta tilaamassaan konsertossa uusia sointimaailmoja lintumaisista liverryksistä mikrointervalleihin ja multifoneihin.
Kapellimestari Dima Slobodeniouk tarjoilee konsertissa myös japanilaismestari Tōru Takemitsun elokuvamusiikkia sekä Sibeliuksen jalopiirteisen seitsemännen sinfonian, joka johdattaa itsenäisyyspäivän tunnelmiin.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Konserttiesittely

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35.
Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin.

Tōru Takemitsu

Musiikkia kolmesta elokuvasta

Jukka Tiensuu

Nokkahuilukonsertto ’Appo’

Jean Sibelius

Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105

Jean Sibelius (1865-1957): Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105

Vaikka Sibeliuksen kolme viimeistä sinfoniaa ovat syntyneet osin limittäin, jokainen niistä on omanlaisensa yksilöllinen teos omine erityispiirteineen. Siinä missä viides sinfonia säteilee kosmiset mitat saavaa luonnontunnetta ja kuudes huokuu lempeän nostalgista valohämyä, siinä seitsemäs sinfonia (1924) on ilmaisultaan jalopiirteisen klassinen teos. Sen klassista eetosta ei horjuta edes sen epätavallinen yksiosainen kokonaismuoto.

Kun Sibelius johti seitsemännen sinfonian kantaesityksen Tukholmassa maaliskuussa 1924, teoksen nimenä oli Fantasia sinfonica. Hän käytti samaa nimeä vielä muutaman kerran myöhemminkin ennen kuin liitti teoksen osaksi numeroitujen sinfonioidensa sarjaa. Sibeliuksen epäröinti liittyi arvatenkin juuri sinfonian yksiosaisuuteen. Silti teosta voi kuitenkin pitää hänen muodon keskitykseen tähtäävien pyrkimystensä loogisena huipentumana. Sibelius ei suinkaan ollut ensimmäinen yksiosaisen sinfonian säveltäjä, sillä jo Mendelssohn ja Schumann kokeilivat sinfonian perinteisten osien liittämistä välikkeillä yhteen. Sibelius kuitenkin eteni kohti eri ainesten syvempää ja orgaanisempaa yhteensulautumaa.

Yksiosaisuus oli pitkän sävellysprosessin seurausta. Työn alkuvaiheissa Sibelius suunnitteli kolmiosaista sinfoniaa, jonka finaalia hän luonnehti "helleeniseksi rondoksi". Kolmiosaisen mallin voi kyllä hahmottaa seitsemännen sinfonian taustalta, sillä sen alussa on hidas osa (Adagio), keskivaiheilla scherzomainen jakso (Vivacissimo) ja loppupuolella "helleeniseksi rondoksi" hahmottuva valoisa finaalimainen jakso (Allegro moderato). Erilaiset välikkeet ja siirtymät, taitteiden limittymiset ja sisäkkäisyydet, eri jaksojen pinnanalaiset temaattiset kytkennät sekä lopun kokoava kooda rikastavat kuitenkin kokonaismuotoa niin, että se on samalla sekä aidosti moniselitteinen että aidosti jakamaton. Teoksen yhtenäisyyttä korostaa Sibeliuksen orkestraalinen mestaruus jatkuvuuden luojana. Usein on sekä mahdotonta että turhaa yrittää määritellä, missä yksi asia päättyy ja seuraava alkaa.

Teoksen keskeisiä temaattisia elementtejä ovat avaustahtien nouseva asteikkoaihe, sitä seuraava puupuhaltimien pastoraalinen aihe sekä jalopiirteisen hitaan alkujakson kruunuksi nouseva ylväs pasuunateema. Näistä pasuunateema on tärkein, ja se esiintyy teoksessa kolmesti, aina huipentavassa merkityksessä. Se on tärkeä myös sikäli, että sen voi kytkeä motiivisesti sekä scherzon että "helleenisen rondon" tematiikkaan. Kolmas pasuunateeman merkitsemistä huipennuksista on teoksen dramaturginen lakipiste. Huipennus kuitenkin jatkuu intensiivisellä jousikudoksella, ja vasta muistuma pasuunateemasta ja puupuhaltimien pastoraaliteemasta laukaisee lopullisesti jännitteen. Syntyvä katharsis on sekä vapauttava että nostalginen, aivan kuin Sibelius olisi aavistanut, että päättämällä seitsemännen sinfonian hän tuli päättäneeksi koko sinfoniasarjansa.

Kimmo Korhonen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit