APPO

torstai 2.12.2021 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
torstai 2.12.2021 19.00 Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus

Nokkahuilu on harvemmin kuultu solistisoitin orkesterikonserteissa. Soittimen monipuolinen taitaja Eero Saunamäki avaa Jukka Tiensuulta tilaamassaan konsertossa uusia sointimaailmoja lintumaisista liverryksistä mikrointervalleihin ja multifoneihin.
Kapellimestari Dima Slobodeniouk tarjoilee konsertissa myös japanilaismestari Tōru Takemitsun elokuvamusiikkia sekä Sibeliuksen jalopiirteisen seitsemännen sinfonian, joka johdattaa itsenäisyyspäivän tunnelmiin.

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

 

Taiteilijat

Ohjelma

Konserttiesittely

Konserttiesittely Tapiolasalissa klo 18.15.-18.35.
Tietokirjailija Kimmo Korhonen esittelee illan konsertin.

Tōru Takemitsu

Musiikkia kolmesta elokuvasta

"Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne koskaan kohtaa", julisti englantilainen kirjailija Rudyard Kipling runossaan The Ballad of East and West (1889). Ajatus oli hänen kolonialistisesti värittyneen maailmankuvansa muotoilema, ja myöhempi kehitys on jättänyt sen omaan arvoonsa, kun kulttuuriset rajat ja etäisyydet "idän" ja "lännen" välillä ovat jatkuvasti kutistuneet.

Kysymys oli keskeinen myös Japanin kansainvälisesti tunnetuimmalle säveltäjälle Tōru Takemitsulle. Uransa alussa hän haki tietoisesti etäisyyttä omaan japanilaisuuteensa ja löysi ihanteensa Euroopasta, ennen muuta Debussyltä ja Messianilta. Oman tyylinsä hän löysi kuitenkin vasta, kun hän alkoi etsiytyä takaisin japanilaisille juurilleen - kun hän antoi "idän" ja "lännen" kohdata musiikissaan.

Musiikki yli sataan elokuvaan muodostaa merkittävän alueen Takemitsun laajassa tuotannossa. Sen erilaisia ulottuvuuksia luotaa kolmesta elokuvamusiikista koostettu sarja jousiorkesterille (1994-95).

Sarjan avausosa Music of Training and Rest on sävelletty Hiroshi Teshigaharan dokumenttielokuvaan José Torres –nimisestä nyrkkeilijästä (1959). Pizzicatojen usein toistuvat taustakuviot tahdittavat rytmisesti vaihtelevaa kappaletta, jossa on myös tunnelmoivampi ulottuvuus, eli mukana ovat otsikon molemmat elementit: harjoittelu ja lepo.

Funeral Music on sävelletty Shohei Imamuran elokuvaan Black Rain (1989). Se perustuu Masuji Ibusen samannimiseen romaaniin (1966), joka sijoittuu atomipommin jälkeiseen Hiroshimaan. Funeral Music on hidasliikkeistä, suruntäyteistä musiikkia, josta nousee loppupuolella esiin myös salaperäisiä ja tuskaisia äänenpainoja.

Hiroshi Teshigaharan elokuva Face of Another (1966) perustuu Kōbō Aben samannimiseen romaaniin (1964) miehestä, jonka kasvot palavat onnettomuudessa ja joka saa aidonnäköisen naamion ansiosta uudet kasvot. Face of Another -elokuvan Waltz kuuluu Takemitsun elokuvamusiikkien soitetuimpiin yksittäisiin kappaleisiin. Kyseessä on kepeä valssisävelmä, jonka eleganttiin tanssillisuuteen sekoittuu myös haikeutta ja surumielisyyttä. Osa voisi olla jonkun wieniläisen mestarin luomus, niin täydellisesti Takemitsu on omaksunut eurooppalaisen musiikin ilmaisukielen.

Jukka Tiensuu

Nokkahuilukonsertto ’Appo’

Nokkahuilu vietti kulta-aikaansa renessanssin ja barokin kaudella, jolloin sille syntyi suuri määrä ohjelmistoa, säveltäjinä mm. Vivaldin, Bachin, Händelin ja Telemannin kaltaisia mestareita. 1700-luvulla nokkahuilun rinnalla alkoi saada suosiota nykyaikainen poikkihuilu (traverso), jolloin nokkahuilu jäi pois käytöstä. 1900-luvulla se nousi uudelleen esiin, musiikkikoulutuksen uudistajan Carl Orffin ansiosta suosittuna koulujen soittimena mutta yhä useammin myös vaativien uusien sävellysten toteuttajana.

Samoin kuin muillekin perinteisille soittimille myös nokkahuilulle on kehitetty monia uudenlaisia soittotekniikoita, jotka ovat olennaisella tavalla laajentaneet sen ilmaisumahdollisuuksia. Sillä voidaan esimerkiksi soittaa mikrointervalleja (eli normaalin kromaattisen asteikon väleihin sijoittuvia säveliä), multifoneja (eli moniäänisiä sointuja), glissandoja (eli liu'uttaa saumattomasti sävelkorkeutta), tuottaa erilaisia sointitehoja esimerkiksi maiskauttaen, laulaa yhtä aikaa soiton kanssa, soittaa yhtä aikaa kahta nokkahuilua jne. Lisäksi täytyy muistaa, että nokkahuilu ei ole vain yksi soitin vaan monta eli kokonainen soitinperhe, jonka jäseniä korkeasta sopraninosta matalaan bassonokkahuiluun voidaan käyttää sujuvasti yhdessä ja samalla teoksessa.

Jukka Tiensuun konsertto Appo kuuluu suomalaisen nokkahuiluohjelmiston merkkiteoksiin. Se on sävelletty 2017 nokkahuilutaituri Eero Saunamäen tilauksesta, ja hän kantaesitti sen saman vuoden marraskuussa Helsingissä.

Tiensuu on jo pitkään kieltäytynyt kommentoimasta teoksiaan tai niiden otsikoita. Sen sijaan hän haluaa jättää löytämisen ilon ja vapauden täysin kuulijalle. Löydettävää riittää myös nokkahuilukonsertto Appossa, jossa hän hyödyntää useita edellä mainituista erikoistekniikoista ja luo värikylläisen, fantasiantäyteisen sointimaailman, jossa on tiiviiksi rakentuvana kokonaisuutena mm. lintumaisesti visertävää taituruutta, säteilevää heleyttä, mikrotonaalisesti tihentyneitä melodialinjoja, elektronimusiikin tapaan soivia sfäärien harmonioita, surrealismia ja kulmikasta huumoria. Ja paljon muuta.

Jean Sibelius

Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105

Jean Sibelius (1865-1957): Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105

Vaikka Sibeliuksen kolme viimeistä sinfoniaa ovat syntyneet osin limittäin, jokainen niistä on omanlaisensa yksilöllinen teos omine erityispiirteineen. Siinä missä viides sinfonia säteilee kosmiset mitat saavaa luonnontunnetta ja kuudes huokuu lempeän nostalgista valohämyä, siinä seitsemäs sinfonia (1924) on ilmaisultaan jalopiirteisen klassinen teos. Sen klassista eetosta ei horjuta edes sen epätavallinen yksiosainen kokonaismuoto.

Kun Sibelius johti seitsemännen sinfonian kantaesityksen Tukholmassa maaliskuussa 1924, teoksen nimenä oli Fantasia sinfonica. Hän käytti samaa nimeä vielä muutaman kerran myöhemminkin ennen kuin liitti teoksen osaksi numeroitujen sinfonioidensa sarjaa. Sibeliuksen epäröinti liittyi arvatenkin juuri sinfonian yksiosaisuuteen. Silti teosta voi kuitenkin pitää hänen muodon keskitykseen tähtäävien pyrkimystensä loogisena huipentumana. Sibelius ei suinkaan ollut ensimmäinen yksiosaisen sinfonian säveltäjä, sillä jo Mendelssohn ja Schumann kokeilivat sinfonian perinteisten osien liittämistä välikkeillä yhteen. Sibelius kuitenkin eteni kohti eri ainesten syvempää ja orgaanisempaa yhteensulautumaa.

Yksiosaisuus oli pitkän sävellysprosessin seurausta. Työn alkuvaiheissa Sibelius suunnitteli kolmiosaista sinfoniaa, jonka finaalia hän luonnehti "helleeniseksi rondoksi". Kolmiosaisen mallin voi kyllä hahmottaa seitsemännen sinfonian taustalta, sillä sen alussa on hidas osa (Adagio), keskivaiheilla scherzomainen jakso (Vivacissimo) ja loppupuolella "helleeniseksi rondoksi" hahmottuva valoisa finaalimainen jakso (Allegro moderato). Erilaiset välikkeet ja siirtymät, taitteiden limittymiset ja sisäkkäisyydet, eri jaksojen pinnanalaiset temaattiset kytkennät sekä lopun kokoava kooda rikastavat kuitenkin kokonaismuotoa niin, että se on samalla sekä aidosti moniselitteinen että aidosti jakamaton. Teoksen yhtenäisyyttä korostaa Sibeliuksen orkestraalinen mestaruus jatkuvuuden luojana. Usein on sekä mahdotonta että turhaa yrittää määritellä, missä yksi asia päättyy ja seuraava alkaa.

Teoksen keskeisiä temaattisia elementtejä ovat avaustahtien nouseva asteikkoaihe, sitä seuraava puupuhaltimien pastoraalinen aihe sekä jalopiirteisen hitaan alkujakson kruunuksi nouseva ylväs pasuunateema. Näistä pasuunateema on tärkein, ja se esiintyy teoksessa kolmesti, aina huipentavassa merkityksessä. Se on tärkeä myös sikäli, että sen voi kytkeä motiivisesti sekä scherzon että "helleenisen rondon" tematiikkaan. Kolmas pasuunateeman merkitsemistä huipennuksista on teoksen dramaturginen lakipiste. Huipennus kuitenkin jatkuu intensiivisellä jousikudoksella, ja vasta muistuma pasuunateemasta ja puupuhaltimien pastoraaliteemasta laukaisee lopullisesti jännitteen. Syntyvä katharsis on sekä vapauttava että nostalginen, aivan kuin Sibelius olisi aavistanut, että päättämällä seitsemännen sinfonian hän tuli päättäneeksi koko sinfoniasarjansa.

Kimmo Korhonen

Palvelut

Näytä kaikki konsertit