AMERICANA

perjantai 19.11.2021 19.00 Kausikonsertti
Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
perjantai 19.11.2021 19.00 Alk. 29/23/12 € + tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus

Kolumbialainen kapellimestarikomeetta Lina Gonzales-Granados sukeltaa syvälle amerikkalaisen musiikin moniulotteiseen maailmaan. 1900-luvun yhdysvaltalaisen klassikon Samuel Barberin viulukonsertto huokuu romanttisen hehkeää melodisuutta. Solistina on vuoden 2015 Sibelius-viulukilpailun voittaja Christel Lee.
Jessie Montgomeryn ja George Walkerin teokset tuovat mukaan afroamerikkalaisten säveltäjien äänen, ja argentiinalaisen tangon uudistajan Astor Piazzollan Tangazo vie Buenos Airesin värikkäisiin tunnelmiin.

YLE Radio 1 taltioi konsertin.

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

Taiteilijat

Ohjelma

Avoin kenraaliharjoitus 3

Avoin kenraaliharjoitus Tapiolasalissa klo 10-13.
Liput alk. 5 €, Lippupiste.

Samuel Barber

Viulukonsertto op. 14

Samuel Barber (1910-1981):
Viulukonsertto op. 14

Samuel Barber kuuluu sukupolvensa tunnetuimpiin yhdysvaltalaisiin säveltäjiin. Suuri yleisö tuntee hänet parhaiten teoksesta Adagio jousille, joka on jousiorkesterille tehty sovitus hänen h-molli-jousikvartettonsa (1936) hitaasta osasta ja josta valmistui sittemmin myös kuoroversio nimellä Agnus Dei. Sekä Adagio jousille että muukin Barberin varhaistuotanto todistaa romanttisine äänenpainoineen vahvasta sitoutumisesta perinteeseen. Toisen maailmansodan jälkeen Barberin musiikki terävöityi uusklassismin suuntaan mutta ei yleensä luopunut tonaalisista lähtökohdistaan. Barberin huomattavimpia teoksia ovat oopperat, sinfoniat, konsertot sekä laajat kamarimusiikkiteokset.
Viulukonsertto on valmistunut ensimmäisenä Barberin kolmesta konsertosta vuosina 1939–40; kaksi muuta ovat sellokonsertto (1945) sekä Pulitzer-palkittu pianokonsertto (1962). Viulukonsertto on vakiinnuttanut asemansa lajinsa ehkä soitetuimpana amerikkalaisena teoksena. Sen keskeisiä piirteitä ovat romanttinen lämpö ja melodisuus, ja säveltäjä luonnehti itsekin teosta "lyyriseksi ja varsin intiimiksi".
Tavanmukaista kolmiosaista konserttomuotoa noudattavan teoksen ensiosa alkaa suoraan solistin esittelemällä romanttisen laulavalla pääteemalla, ja vaikka musiikki kasvaa muutaman kerran uhkeaan nousuun, osassa korostuvat nimenomaan romanttisuuden lyyriset ulottuvuudet. Laajahkolla oboesoololla alkava hidas osa on surumielisen intiimiä, herkän haikeata musiikkia, joka saa kovemman ja ankaramman ilmeen vain hetkeksi osan keskivaiheilla. Vastapainoksi kahden ensimmäisen osan tunnelmalliselle laulavuudelle finaali on ilmeeltään uusklassisempi ja modernimpi. Se on lyhyt ja rytmisesti eloisa virtuoosikappale, jonka siivitettyä vauhtia horjauttaa muutama terävä orkesteri-isku.

Kimmo Korhonen

Jessie Montgomery

Strum

"Musiikki on yhteyteni maailmaan. Se ohjaa minua ymmärtämään asemaani suhteessa muihin ja haastaa minua selventämään asioita, joita en ymmärrä. Kuvittelen, että musiikki on kohtauspaikka, jossa kaikki ihmiset voivat keskustella ainutkertaisista eroistaan ja yhteisistä tarinoistaan."
Jessie Montgomery on toteuttanut kuvaamansa yhteyden rakentamista maailmaan paitsi säveltäjänä myös viulistina. Klassisen musiikin valikoituminen keskeiseksi ilmaisumuodoksi ei ollut mikään ilmeinen valinta karhean monikulttuurisessa ja taide-elämältään aktiivisessa New Yorkin Lower East Sidessa 1980-1990-luvuilla varttuneelle muusikko-isän ja teatterintekijä-äidin afroamerikkalaiselle tyttärelle. Montgomery valmistui viulistiksi maineikkaasta Juilliard School of Musicista sekä elokuva- ja multimediateosten säveltäjäksi New Yorkin yliopistossa. Hän on työskennellyt viulistina mm. Catalyst-jousikvartetissa ja Silkroad Ensemblessä. Montgomeryn tuotantoon sisältyy orkesteri-, kamari-, soolosoitin- ja vokaalimusiikkia. Viime vuosina hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet Orpheus-kamariorkesterin, Chicagon sinfoniaorkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen kaltaiset eturivin yhdysvaltalaiset soittajistot.
Jousiorkesterille sävelletty Strum kuuluu Montgomeryn soitetuimpiin teoksiin. Se syntyi alun perin jousikvintetille 2006, mutta myöhemmin hän teki siitä versiot jousikvartetille ja 2012 jousiorkesterille. Viimeksi mainittu syntyi afroamerikkalaisia ja latinalaisamerikkalaisia nuoria jousisoittajia tukevan The Sphinx Organizationin vuosittaista kilpailua varten.
Montgomery yhdistää teoksissaan usein aineksia erilaisista musiikkikulttuureista. Teoksessa Strum yhdistyvät klassisen musiikin keinot ja amerikkalaisen kansanmusiikin aihelmat. Nimi viittaa pizzicatojen näppäilyyn, jotka avaavat teoksen ja jotka myöhemminkin tahdittavat musiikkia. Teos alkaa hillityissä tunnelmissa lyyristen melodia-aihelmien kasvaessa pizzicatojen ympärille, mutta alkujakson nostalgisuus vaihtuu pian eloisaan tanssillisuuteen. Rytminen aktiivisuus on ylipäätään yksi Montgomeryn musiikin keskeisistä piirteistä.

“Music is my connection to the world. It guides me to understand my place in relation to others and challenges me to make clear the things I do not understand. I imagine that music is a meeting place at which all people can converse about their unique differences and common stories.”

George Walker

Lyric for Strings

Lista George Walkerin uran merkkipaaluista luo kuvan amerikkalaisesta musiikin menestystarinasta. Hän sai diplomin sekä säveltämisestä että pianonsoitosta Philadelphian Curtis Institute of Musicista, vuonna 1945 hän debytoi omalla soolokonsertilla New Yorkin Manhattan Town Hallissa ja soitti Rahmaninovin huippuvaativan kolmannen pianokonserton Philadelphian orkesterin solistina. Vuonna 1956 hän sai tohtorin arvon New Yorkin Eastman School of Musicista, 1961 hän aloitti työn Massachusettsin Smith Collegen opettajana, ja 1996 hän sai arvostetun Pulitzer-palkinnon orkesterilaulusarjastaan Lilacs.
Jo lista sinänsä on vaikuttava, mutta aivan erityiseksi sen tekee se, että kaikissa tapauksissa Walker oli ensimmäinen afroamerikkalainen muusikko, joka näihin saavutuksiin ylsi. Ja kaikki tapahtui – Pulitzer-palkintoa kenties lukuun ottamatta – aikana, jolloin hän joutui uhmaamaan taide-elämän ja yhteiskunnan jyrkkiä rasistisia ennakkoluuloja.
Pianistinuran ja opetustyön lisäksi Walker ehti luoda yli 90 teosta käsittävän tuotannon, johon sisältyy orkesteri-, kamarimusiikki-, soolosoitin- ja vokaaliteoksia. Hän ammensi virikkeitä monelta taholta, yhtä lailla kansanmusiikista, kirkkolauluista ja jazzista kuin taidemusiikin eri suuntauksista. Joissakin teoksissa sävy on romanttisen tunteikas, joissakin teräväsärmäisempi ja modernimpi aina ajoittaisia 12-säveltekniikan kokeiluja myöten.
Lyric for Strings (1946) kuuluu Walkerin varhaistuotantoon. Se valmistui alun perin hänen ensimmäisen jousikvartettonsa hitaaksi osaksi, jonka hän omisti hiljattain kuolleen isoäitinsä muistolle. Jousiorkesteriversiona osasta tuli itsenäinen kappale, ensin nimellä Lament (Valitus), sitten nykyiselllä, kustantajan ehdottamalla nimellä, jona siitä on tullut Walkerin soitetuin teos ja yksi amerikkalaisen musiikin pienimuotoisista klassikoista. Kyseessä on lämminsointinen, kauniisti kaartuileva kappale, jossa äärijaksojen lempeän kaipailevat muistot saavat vastaansa intensiivisen keskijakson menetyksen tuntoja huokuvan tuskaisuuden.

Astor Piazzolla

Tangazo

"Argentiinassa kaikkea voi muuttaa – paitsi tangoa."
Tämä vanha sanonta kuvastaa hyvin sitä lähes pyhittynyttä asemaa, joka tangolla on maassa ollut. Onkin paradoksaalista, että kansainvälisesti tunnetuin argentiinalainen tangosäveltäjä on Astor Piazzolla, joka nimenomaan pyrki muuttamaan tangoa ja loi "tango nuevoksi" kutsutun suuntauksen.
Tangon uudistajaksi Piazzollalla oli hedelmällisen monialaiset ja kosmopoliittiset lähtökohdat. Hän syntyi Argentiinassa italialaistaustaiseen perheeseen mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa New Yorkissa, jossa hän perehtyi tangon lisäksi jazziin ja klassiseen musiikkiin. Palattuaan Argentiinaan 1937 hän ryhtyi soittamaan harmonikalle sukua olevaa bandoneonia Buenos Airesin tangoyhtyeissä. Samalla hän opiskeli taidemusiikkia Argentiinan tunnetuimman säveltäjän Alberto Ginasteran johdolla ja täydensi 1950-luvulla opintojaan Pariisissa arvostetun sävellyspedagogin Nadia Boulangerin johdolla.
Piazzolla yhdisti tangon rytmeihin jazzista ja klassisesta musiikista ammennettuja aineksia, esimerkiksi kontrapunktia ja taidemusiikin muotoja. Taiturillisena bandoneonistina hän sävelsi teoksia sekä omalle Quinteto Tango Nuevo -yhtyeelleen että muille tangomuusikoille, mutta vähitellen myös taidemusiikin esittäjät ryhtyivät soittamaan hänen teoksiaan, ja hän ryhtyi säveltämään teoksia myös suoraan heille.
Piazzollan hienoimpiin teoksiin kuuluva Tangazo kamariorkesterille (1969) on hyvä esimerkki taidemusiikin ja tangon elementtien yhteensulautumisesta. Se jakaantuu monien Piazzollan laajempien teosten tavoin viiteen pääjaksoon, tässä tapauksessa niin että hitaat jaksot ovat reunimmaisina ja nopeat taitteet toisena ja neljäntenä. Raskassävyisessä avausjaksossa ovat mukana vain jouset, ja se saa vastakohdakseen rytmisesti tanssillisen taitteen, jota tahdittaa tangolle tyypillinen 4/4-tahtien epäsymmetrinen jakaminen (3+3+2). Hitaan ja nopean jakson vastakohta-asetelma toistuu mutta aiempaa moni-ilmeisemmin, esimerkiksi jälkimmäisessä nopeassa jaksossa puhaltimet tempautuvat oboen johdolla eloisaan kontrapunktiin. Teoksen päätös saa marssimaisesti askeltavan, hitaasti etääntyvän ilmeen.

Taiteilijatapaaminen

Taiteilijatapaaminen konsertin jälkeen Tapiolasalissa.
Haastateltavina kapellimestari Lina Gonzalez-Granados ja viulisti Christel Lee.
Järj. Sinfoniettan Ystävät ry.
Vapaa pääsy

Palvelut

Näytä kaikki konsertit