AFTER WORK

perjantai 4.2.2022 17.30 After Work
Alk. 25/20/10 € + Tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus
Osta lippu
perjantai 4.2.2022 17.30 Alk. 25/20/10 € + Tilausmaksu Espoon kulttuurikeskus

Nauti klassisesta musiikista rennosti! Uusi perjantain alkuillan After Work -konsertti tarjoaa leppoisan laskun viikonloppuun. Noin tunnin kestävässä väliajattomassa konsertissa kuulet klassista musiikkia Tapiola Sinfoniettan intensiivisinä tulkintoina. Kapellimestari avaa kertomuksillaan sävellysten taustoja, ja konserttiin voi yhdistää lasillisen tai kahvihetken Kulttuurikeskuksen ravintolassa. Tule sellaisena kuin olet!

Tutustu myös kevään toiseen After Work-konserttiin kapellimestari Mario Venzagon seurassa.

Ystävällisesti pyydämme tutustumaan turvallisuusohjeisiin.
Muutokset mahdollisia.

Taiteilijat

Ohjelma

Sergei Prokofjev

Sinfonia nro 1 D-duuri op. 25 “Klassinen”

Sergei Prokofjevin Klassinen sinfonia valmistui vuosina 1916-17. Säveltäjä johti itse kantaesityksen Pietarissa huhtikuun lopulla 1918, vain reilut kaksi viikkoa ennen kuin hän astui Vladivostokin junaan ja aloitti matkan Siperian kautta Amerikkaan viettääkseen seuraavat viisitoista vuotta kiertelevää elämää eri puolilla maailmaa. Samoihin aikoihin hän arvioi musiikillista kehitystään ja katsoi sen kummunneen viidestä lähtökohdasta: klassisesta, modernista, motorisesta, lyyrisestä ja groteskista. Prokofjev eritteli tarkemmin klassista impulssia: "Se palauttaa aikaan, jolloin kuuntelin Beethovenin sonaatteja äitini soittamana. Omaksuin sonaatteihini ja konserttoihini uusklassisen muodon ja yritin jäljitellä 1700-luvun gavotteja Klassisessa sinfoniassa ja Sinfoniettassa".

Kuten Prokofjevin sanat osoittivat, klassinen ilmaisupyrkimys eli hänessä myötäsyntyisenä, mutta samalla hän tuli sinfoniassaan osallistuneeksi uusklassismiksi nimetyn suuntauksen syntyvaiheisiin. Prokofjevin ohella muita katseensa klassismiin ja barokkiin kääntäneitä säveltäjiä olivat mm. Ravel (Le tombeau de Couperin, 1917) ja Stravinsky (Pulcinella 1919). Lisäksi myöhäisromantiikalle vastakkaisia klassistisia pyrkimyksiä oli vähemmän ohjelmallisessa muodossa ollut esillä jo pitempään.

Klassinen sinfonia on yksi 1900-luvun musiikin tunnetuimmista esikoissinfonioista. Prokofjev oli ennen teoksensa säveltämistä tutustunut Haydnin sinfonioihin ja nyt hän halusi elävöittää Haydnin musiikin 1900-luvun hengessä. Tulos on raikas ja elegantti näyte Prokofjevin taidoista, vaikka se ei kuulukaan hänen säveltäjänlaadulleen omaisimpiin teoksiin. Parodiasta ei ole kyse, vaikka monet aikalaiset sen siten kokivatkin. Suppeassa, vain suunnilleen neljännestunnin kestävässä sinfoniassa on totutut neljä osaa, jotka noudattavat Haydnin ajan sinfonioiden ulkoista muotoa. Myös teemojen muotoilu ja monet orkestraaliset ratkaisut ovat klassistisia. Sonaattimuotoista ja energistä ensi osaa seuraa ihastuttava, kehitysmuotoiseksi hahmottuva hidas osa. Kolmantena on kuuluisa Gavotti. Teoksen päättää vauhdikkaasti kiitävä molto vivace -finaali, jonka riehakas ja keväisen ilmava meno ei pysähdy hetkeksikään.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Kurt Weill

Sinfonia nro 2

Kurt Weill nousi 1920-luvulla nopeasti Saksan kiinnostavimpien nuorten säveltäjien joukkoon. Varsinaisen läpimurtonsa hän teki vuosikymmenen lopulla muutamilla kirjailija Bertolt Brechtin kanssa tekemillään näyttämöteoksilla, niistä tunnetuimpana nopeasti klassisen aseman saavuttanut Die Dreigroschenoper (Kerjäläisooppera, 1928). Ylipäätään hän työskenteli mieluiten vokaalimusiikin parissa.
Viimeisen kerran Weill kirjoitti soitinmusiikkia 1930-luvun alussa, kun hän ryhtyi säveltämään toista sinfoniaansa. Teoksen sävellystyö oli vasta päässyt alkuun, kun Hitler nimitettiin tammikuussa 1933 Saksan valtakunnankansleriksi. Brecht oli paennut maasta jo hiukan aiemmin, eikä Weillinkaan tunnettuna juutalaisena vasemmistoradikaalina kannattanut aikailla. Hän siirtyi nopeasti Ranskaan ja pari vuotta myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa hän loi menestyksekkään uran Broadway-musikaalien säveltäjänä.
Ranskassa Weill jatkoi toisen sinfonian säveltämistä ja sai teoksen valmiiksi helmikuussa 1934. Teoksen kantaesitys järjestyi Amsterdamiin, ja johtajaksi lupautui itse Bruno Walter. Weill matkusti seuraamaan harjoituksia ja kirjoitti innostuneena vaimolleen laulajatar-näyttelijä Lotta Lenyalle (josta hän tosin tuolloin oli väliaikaisesti erossa): "Harjoitus oli ihmeellinen. Walter teki teoksen suurenmoisella tavalla, ja kaikki olivat kerrassaan häikäistyneitä, varsinkin koko orkesteri. Se on hyvä kappale ja soi erinomaisesti."
Toinen sinfonia on yksi Weillin keskeisiä teoksia ja yhdessä Hindemithin Mathis der Maler -sinfonian kanssa yksi harvoista saksankielisen Keski-Euroopan sotienvälisen ajan sinfonioista, joka on jäänyt elämään. Weillin varhaisempiin soitinteoksiin verrattuna se on perinteisempi, ehkä vakavoituneempikin, vaikka siitä voi aistia myös monien hänen kabareetyylisten näyttämöteostensa kaikuja.
Sinfonia on kolmiosainen. Ensiosa alkaa hitaalla vakavansävyisellä johdannolla, josta osan sonaattimuotoinen, energisyyttä ja laulavuutta yhdistelevä pääjakso puhkeaa esiin. Sävy on uusasiallinen ja epäsentimentaalinen. Teoksen keskellä on tummin sävyin maalattu, surumarssin tapaan askeltava hidas osa, jossa esiintyy myös aineksia ensiosan johdannosta. Finaali on eloisa ja selkeä, vuoroin vauhdikkaasti rientävä, vuoroin särmikkään marssitahtinen. Siinä Weill luo myös verhotun katseen aiempien osien materiaaliin.

Teksti: Kimmo Korhonen.

Palvelut

Näytä kaikki konsertit