Sebastian Fagerlund (s. 1972): Strings to the Bone
Sebastian Fagerlund on tehnyt viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana loistavan läpimurron suomalaisen musiikin eturintamaan. Hänen teoksiaan esitetään ahkerasti Suomessa ja eri puolilla maailmaa, levytyksiä ilmestyy hyvällä tahdilla ja taustalla vaikuttaa arvostettu kustantaja Edition Peters, jonka kanssa hän voi valita tarjotuista tilauksista kiinnostavimmat.
Vaikutteita Fagerlund on ammentanut yhtä lailla 1900-luvun suurilta klassikoilta kuin taidemusiikin ulkopuoleltakin, esimerkiksi erilaisista maailmanmusiikeista, mutta kaiken hän on sulauttanut tiiviiksi ja eheäksi omaääniseksi tyyliksi. Hänen soittimellisesti latautuneen ja tehokkaan ilmaisunsa ääripäitä ovat väkeväsykkeinen rytminen energia ja pysähtyneiden tuokioiden hiljainen, vangitseva intensiteetti.
Fagerlund kohdisti 2010-luvulla päähuomionsa orkesteriteoksiin, konserttoihin ja kamarimusiikkiin, ainoana joskin sitäkin merkittävämpänä sivuaskeleena vokaalimusiikkiin hänen pääteoksiinsa kuuluva ooppera Höstsonaten (2015-17). Jousiorkesteriteos String to the Bone valmistui juuri ennen oopperaa 2014-15 Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tilauksesta, ja kantaesitys oli Kokkolassa helmikuussa 2016 Daniel Blendulfin johdolla.
Rikasilmeisen ja tiheäsykkeisen jousitekstuurin hallitsema Strings to the Bone korostaa Fagerlundin musiikin rytmisesti energistä ulottuvuutta. Hän on itse luonnehtinut sitä "intensiiviseksi ja virtuoottiseksi, miltei šamanistiseksi kappaleeksi, jossa liikutaan suurista soinnuista ja kokonaisuuksista detaljitason lähes minimalistiseen liikkeeseen". Teos ei silti ole pelkkää kiihkeää rynnistystä, sillä monille Fagerlundin teoksille ominaisesti siinä on vastapainona rauhallisemmin hengittävä suvantovaihe, jossa nousee esiin pitkälinjaista melodiikkaa. Fagerlund on myös todennut, että vaikka teoksessa ei ole suoria viittauksia kansanmusiikkiin, ovat Keski-Pohjanmaan musiikkiperintö sekä tilaajaorkesterin ja hänen oma suhteensa kansanmusiikkiin vaikuttaneet osaan teoksen musiikillisista tapahtumista.
Kimmo Korhonen