
Tapiola Sinfonietta on 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri, jonka nimi yhdistetään tinkimättömään laatuun ja jokaisen muusikon ratkaisevaan rooliin. 41 muusikosta koostuva orkesteri esiintyy säännöllisesti kotimaisten ja ulkomaisten huippusolistien ja kapellimestareiden kanssa. Myös orkesterin omat muusikot esiintyvät solisteina ja usein myös kamarimuusikkoina.
Tapiola Sinfoniettan ominta aluetta on wieniläisklassinen ohjelmisto, ja tärkeässä roolissa ovat myös 1900-luvun modernit klassikot sekä uuden musiikin kantaesitykset. Orkesteri viihtyy myös mm. lastenmusiikin ja poikkitaiteellisten produktioiden parissa.
Orkesterin alkutaipaleella taiteellisina johtajina toimivat mm. Jorma Panula ja Osmo Vänskä. Vuonna 1993 alkaneella Jean-Jacques Kantorowin kaudella oli ratkaiseva merkitys orkesterin nykyisen soinnin muotoutumiselle. Kaudella 2010/11 taiteellisina partnereina toimivat viulisti Pekka Kuusisto sekä kapellimestarit Mario Venzago ja Stefan Asbury, joiden kanssa orkesteri tekee tiivistä yhteistyötä. Kamarimusiikillisesta otteestaan tunnettu orkesteri esiintyy usein myös ilman kapellimestaria.
Taiteellisista linjauksista vastaa johtotroikka, johon kuuluu intendentti Hanna Kososen lisäksi kaksi orkesterin keskuudestaan valitsemaa muusikkojäsentä. Tällä kaudella he ovat I konserttimestari Janne Nisonen ja fagotin äänenjohtaja Jaakko Luoma.
Tapiola Sinfoniettan kaikkien aikojen ensimmäisenä kausisäveltäjänä on Lotta Wennäkoski. Kausisäveltäjätoiminnalla halutaan nostaa esiin kausisäveltäjän teoksia: konserttikaudella kuullaan yksi tilausteos ja lisäksi säveltäjän aikaisempaa tuotantoa.
Tapiola Sinfonietta tekee kiertueita kotimaassa ja ulkomailla. Orkesteri levyttää nykyisin BIS-, Ondine- ja CPO-levy-yhtiöille ja diskografia sisältää yli 50 levytystä, mm. kiitetyt Saint-Saëns- ja Weber-levytykset. Kiertueiden ohella levytykset muodostavat tärkeän osan Tapiola Sinfoniettan kansainvälisestä profiilista.